Länsirantakin on olemassa, vielä

Monia maailman synkimpiä konflikteja ei pohjoismaisessa mediassa juuri mainita. Montako artikkelia Sudanin sisällissodasta olet lukenut tänään?

Mutta vaikka media olisi väärällään uutisia jostakin sodasta, aiheet valikoituvat usein vain juuri ja juuri alimman riman ylittäen. Joskus on syytä tutustua paikan päällä asioita tutkivaan lähteeseen, esimerkiksi israelilaislehti Haaretziin.

Kun Israelin hyökkäys kohdistuu nimenomaan Gazaan, Länsirannalla saa puuhailla melko rauhassa. Jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan, kerron nyt kuitenkin Haaretzin tämänpäiväisestä pääkirjoituksesta, jonka otsikko on ”Stop Israel’s Warmongering Settlers”.

Laittomien siirtokuntien jäsenten hyökkäykset Länsirannan palestiinalaisväestöä kohtaan ovat lisääntyneet, kun kaikki huomio kohdistuu Gazaan. Israelin puolustusvoimat sulkevat silmänsä tai jopa avustavat tuhotöissä. Siirtokuntalaiset ja armeija estävät nyt palestiinalaisia korjaamasta oliivisatoaan, tarkoituksena poistaa viimeinenkin tulonlähde ja murskata alueen perinteinen kulttuuri.

Tällä satokaudella on raportoitu jo 99 väkivaltaista hyökkäystä. 18:ssa tapauksessa sadonkorjuun ovat estäneet nimenomaan Israelin sotilaat. Yhden oliiveja korjaamaan pyrkineen ampunut sotilas jatkaa työssään ilman seurauksia.

https://www.haaretz.com/opinion/editorial/2023-11-17/ty-article-opinion/stop-israels-warmongering-settlers/0000018b-d9ec-dffa-adef-ffec7d150000

jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu