Muutin mieltäni Ukrainasta
Ennen helmikuun hyökkäystä arvelin, että kahdeksan vuoden jäätynyt konflikti varmaan ratkeaa siten, että Venäjä vetäytyy Donbassista, mutta saa ainakin käytännössä pitää venäjänkielisen Krimin. Näkemys oli Euroopan unionissa yleinen.
Näin Ukrainan itsenäisyyspäivän tienoilla täytyy sanoa selvästi, että tämä on tuskin enää mahdollista. Hyökkäämällä kohti Kiovaa Venäjä lienee mokannut lopullisesti mahdollisuutensa edes Sevastopolin vuokraamiseen tulevaisuudessa.
Sanoisin, että rauhanneuvottelujen lähtökohtana täytyy olla Venäjän vetäytyminen kaikilta 30 vuotta sitten Ukrainan rajojen sisäpuolelle jääneiltä alueilta ja sen lisäksi yli 18 kilometrin mittaisen Kertšinsalmen sillan purkaminen tai katkaiseminen.
Putin valitsi päämääräkseen Ukrainan valtion lakkauttamisen. Sitä hän tarkoitti kahdeksan vuotta sitten sanoessaan, ettei haluaa jakaa Ukrainaa. Ei jaeta sitten.
Rauhanneuvotteluita saadaan odottaa Kremlin vallanvaihtoon asti – ikävä kyllä.
Nykyinen Putinin valtaklikki ei ole kelpoinen edes neuvotteluihin, eikä kuvitelluissa mahdollisissa neuvotteluissa edes pienenkään luottamuksen arvoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Zelenskin pisteitä pudottaa se että hän on niin hyvää pataa Euroopan hajaannusta edistävään Englannin eroavaan pääministeriin.
Englannin eroavan pääministerin poliittinen linja on väärä, se on EU:n vastainen linja, se on Putinin pussiin pelaamista.
Englannin pääministerin ajama Euroopan yhtenäisyyden hajoittaminen on petturuutta, se on toimi Putinin puolesta, EU:ta vastaan, se on pelaamista omaan maaliin, siihen samaan maaliin mihin Putinkin yrittää pelivälineitään sovitella.
Ilmoita asiaton viesti
Vihavainen ihailee Scholzia, Ukrainan tosiystävää (sarkasmia) joka pihtaa aseita.
Ilmoita asiaton viesti
”Vihavainen ihailee Scholzia, Ukrainan tosiystävää (sarkasmia) joka pihtaa ase.”
Minä en muistaakseni ole koskaan sanonut yhtään mitään tästä Scholzista. Varmaan syy on siinä ettei minulla ole mitään käsitystä hänestä.
No, sellainen arvio on että näyttää siltä ettei se mies saa mitään aikaan. Se edeltäjä olisi ehkä jo ratkaisuut koko tämän sotkun, tai ainakin ratkaisemassa sitä.
Mutta joo, ei tuokaan mikään minun selkeä käsitykseni ole, se on sellainen usvan muodostama haamukuva, jonka mikä tahansa tuulenvire voi pyyhkäistä helposti pois.
Toisaalta ei minulla ole hänestä mitään sen kaltaista negatiivista käsitystäkään, kuten tästä Englannin Boriksesta. Mutta ei mitään positiivistakaan minulla ole hänestä sanottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei nyt sitten tullut mieleen, että Merkelillä oli yli seitsemän vuotta aikaa miettiä näitäkin asioita. Kuka ne ydinvoimalat paniikissa sulki? Kuka ei helmikuun 2014 jälkeen koskenut Ukrainaan seitsemän metrin seipäälläkään?
Ilmoita asiaton viesti
”Kuka ne ydinvoimalat paniikissa sulki?”
Merkel ei ollut siihen syypää, joutui vain taipumaan höperehtivien vihreiden tahtoon. Sama tapahtui myös Ruotsissa.
”Kuka ei helmikuun 2014 jälkeen koskenut Ukrainaan seitsemän metrin seipäälläkään?”
Eipä Venäjä silloin hyökännyt, ehkä Putin pelkäsi Merkeliä, mutta ei pelännyt enää Scholzia.
Ilmoita asiaton viesti
Montako ydinvoimalaa on suljettu Ruotsissa?
Ilmoita asiaton viesti
Olin jälleen kerran väärässä. Ruotsissa on suljettu ydinvoimaloita, mutta kuusi on yhä jäljellä.
Olisi ehkä kannattanut tarkistaa faktat etu- eikä jälkikäteen.
Ilmoita asiaton viesti
Keväällä 2011 Saksan hallituksessa olivat vain kristillisdemokraatit ja vapaat demokraatit. Yleisestä ydinvoiman vähentämisprosessista oli sovittu aiemmin, mutta Fukushima-paniikista päätti oikeistohallitus ihan itse.
Ilmoita asiaton viesti
”Fukushima-paniikista päätti oikeistohallitus ihan itse.”
Sen takia päättivät kun muuten olisivat hävinneet vaalit vihreille, siitä se paniikki, eikä Fukushimasta.
Ilmoita asiaton viesti
2011 Baden-Würtembergin osavaltion vaalien tulosta arvioinut SPD puheenjohtaja Gabriel näki tuloksessa lopullisen päätöksen ydinvoiman kohtalosta Saksassa.
Hän kehotti liittokansleria käymään puolueiden väliset keskustelut, jotta ydinvoimasta päästäisiin eroon viimeistään 2020
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni jo vuonna 2002 oli sovittu, että ydinvoimasta päästään eroon vuoteen 2021 mennesä. Nyt on puhe Fukushima-paniikista ja seitsemän voimalan välittömästä sulkemisesta vuonna 2011.
Nykytilanteessahan Scholz, Merkel ja muutamaa vihreää lukuun ottamatta kaikki muutkin ovat valmiita hidastamaan alasajoa.
Ilmoita asiaton viesti
Saksalaiset ovat tunnetusti pihejä. Venäjän kaasu ja öljy tulivat huomattavasti halvemmaksi kuin uusien ja vanhojen ydinvoimalaitosten vaatimat investoinnit. Samalla saatiin tietysti mukavia tilauksia venäjältä. Ihan vain tiedoksi noitten oligarkkien super luxusjahdit on suurimmaksi osaksi rakennettu saksassa. Suurimmista niistä on parempi kate, myyntivoitto kuin suomessa rakennetussa loistoristeilijässä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja varsinkin kun suomalaiset maksavat sen kaasun ja öljyn.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Venäjä hyökännytkään Ukrainaan?
Pettääkö minun vai sinun muisti noin totaalisti?
Olen ihanmuistavinani jotain ”pienistä vihreistä miehistä” ja venäläsiten sorrosta Donbassin ja Luhanskin alueella.
Eiköhän Merkelillä ollut ihan oma lehmäkin ojassa Venäjän suhteen. Oli niin hyvää pataa Putinin kanssa. Melkein yhtä hyvää kuin kissankin lahjaksi saanut Halonen. P…..e kun piti valita silloin niistä kahdesta pahasta se huonompi.
Ilmoita asiaton viesti
”P…..e kun piti valita silloin niistä kahdesta pahasta se huonompi.”
Olisiko ollut parempi valita Putinin korruptoimia, Putinin rahoilla kampanjoivia ja Putinin kanssa hengailevia populisteja. Englannissa niin tapahtui, kuten Ukrainassa, Puolassa ja monessa muussa maassa. Toisenlainen politiikka Saksassa olisi voinut johtaa siellä Putin-mielisten kansannousuun. Merkel pyrki välttämään tämän.
Ehkä Merkel ei myöskään nähnyt Putinin oikeita kasvoja, kuten ei Niinistökään, sieltä naamion takaa. Ehkä olsi voinut tehdä parempaa politiikkaa. Jälkikäteen on helppoa jälkiviisastella.
Ilmoita asiaton viesti
Zelenskyi ei tietenkään ole brittien pääministeriä valinnut. Uskon hänen kyllä tulevan toimeen seuraavienkin kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
”Zelenskyi ei tietenkään ole brittien pääministeriä valinnut. Uskon hänen kyllä tulevan toimeen seuraavienkin kanssa.”
Ehkä ne seuraavat pääministerit keskittyvät enemmän omien vaalilupaustensa toteuttamiseen kuin peittelemällä sotaisuudella niiden vaalilupaustensa täyttymättä jäämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Britannia on ollut Ukrainan ylivoimaisesti suurin tukija hyökkäystä vastaan kaikista eurooppalaisita valtioista jo 24.02.2022 terrorin alkuhetkistä lähtien.
Venäjä olisi miehittänyt Kiovan jo maaliskuun alussa ilman Britanniaa ja sen jo ennen hyökkäystä lahjoittamaa L- LAW kalustoa, joilla tiet Kiovaan tukittiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjä olisi miehittänyt Kiovan jo maaliskuun alussa ilman Britanniaa ja sen jo ennen hyökkäystä lahjoittamaa L- LAW kalustoa, joilla tiet Kiovaan tukittiin.”
Britania olisi pystynyt tukemaan Ukrainaa paremmin ilman Brexitiä, joka on raunioittamassa Englannin taloutta ja myös EU:n taloutta.
Ilman brexitiä Englanti ja EU olisivat olleet taloudellisesti vahvempia ja yhtenäisesti pystyneet panemaan Putinille paremmin hanttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko? Vai olisiko rahat menneet Saksan kaasun maksamiseen?
Ehkä kiitos brexitin, britelillä on varaa auttaa.
Onko se brittien tehtävä tukea Ukrainaa Venäjää vastaan käytävässä ei-sodassa?
Eikö asia kuitenkin ole niin että britit ovat suhteellisen suojassa venäläisten hyökkäykseltä kun taas Euroopan talousmahti Saksa on vain kahden maarajan takana?
Olisiko Saksan, Euroopan talousmahdin osallistuttava vähintään, BKT:n verraten, samansuuruisella avulla?
Sen sijaan että maksattavat oman kaasunsakin EU:n pikkuvaltioilla kuten Suomella. No, onhan siellä LSDP vallassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko se brittien tehtävä tukea Ukrainaa Venäjää vastaan käytävässä ei-sodassa?”
Juuri sen takia tämä Boriksen sotainen pullistelu tuntuukin varsin kummalliselta. Poulistit ja nationalistit kun ajavat normaalisti hyvin itsekästä oma maa ensin politiikkaa.
Tämä on ollut myös Boriksen pääsanoma englantilaisille, kun boris on valehdellut ja saanut äänestäjänsä uskomaan että brexit olisi englantilaisten etu, mikä valhe on nyt tietenkin jo paljastunut valheeksi, joskin se on aina tiedettykin valheeksi.
Jos jopa Boris on huomannut nyt sen että sota Ukrainassa on juuri brexitin seurausta, niin ehkä omaatuntoa on alkanut kolkuttelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se taisi olla Winston Churchilinkin kanta Saksaan. Monet brititkin olivat sitä mieltä että tehdään rauha Hitlerin kanssa Hitlerin ehdoilla. Churchill ei hyväksynyt ja ajoi oman tahtonsa läpi silloisen kuninkaan tuella. Ranska oli jo antautunut ja Hitlerin vallassa.
Euroopasta ei tullut tuolloin ”yhtenäistä” Saksan johtamaa valtiota vaan se säilyi itsenäisten, demokraattisten valtioiden maanosana.
Ainoana maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Euroopasta ei tullut tuolloin ”yhtenäistä” Saksan johtamaa valtiota vaan se säilyi itsenäisten, demokraattisten valtioiden maanosana.
Ainoana maailmassa.”
Jos oisi tullut, niin mekin olisimme viettäneet nuoruutemme Hitler- jugend kaltaisissa järjestöissä, kuten venäläiset Putin-jugendissa.
Muuten Eurooppaa on kyllä yritetty yhtenäistää moneen otteeseen. Koskaan se ei ole oikein onnistunut, mutta olisi voinut olla parempi että se olisi onnistunut. Hitlerin aatteet olivat melko mielipuoliset, kuten Putinin, mutta esimerkiksi Napoleonilla oli kansallismielisyydestä huolimatta, mikä oli negatiivista, myös ihan hyviä ajatuksia ja Napoleon jätti häviöstään huolimatta Eurooppaan pysyvän positiivisen jäljen, myös Suomen autonominen asema johtui suurelta osin Napoleonin politiikasta ja valistusajan aatteista, jotka olivat myös Venäjän silloisen tsaarin ajattelun perusta. Suomesta tuli ikänkuin valistusajan aatteiden kokeilukenttä, joka kokeilu myös onnistui.
Ilmoita asiaton viesti
Noin, ja sitten vielä Julius Caesar kehiin.
Napoleonin aikaisella tekniikalla ja hallintotavoilla ei Euroopasta olisi edes koskaan tullut yhtenäistä siinä mielessä kuin tarkoitamme yhtenäisellä.
Ilmoita asiaton viesti
Muilla maanosilla saattaa olla muita järjestelmiä, Kai amerikkalaisillakin on jonkinmoinen demokratia, omaa mallia ja Australialla, kuten Japanillakin amerikkalaismallinen. Onkohan kaksipuoluejärjestelmät kuten USA:ssa ja Englannissa parempia demokratioita vai monipuoluejärjestelmät kuten Ruotsissa, jossa tehtiin hallitusta puoli vuotta tai Israel, jossa saman vuoden aikana on ollut yli puolenkymmentä parlamenttivaalia. Kaikki on kovin suhteellista mikä malli sopii mihinkin. Vaikeuksia oli aikoinaan Ukrainassakin valita maan hallintoa, parempi on kai hävityssota kuin rauhallinen demokraattinen vallanjako.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaisin hieman.
Ei briteissä yhtä vähän kuin USA:a ole mitään ”kaksipuoluejärjestelmää”.
Molemmissa valtioissa on monia puolueita ja briteissä myös parlamentissa.
USA:a on joka vaaleissa myös muiota puolueita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Yhdysvaltain_puolueista
Se, että muiden puolueiden kannatus ei tahdo riittää niiden edustajien valitsemiseksi (USA) ei tarkoita mitään ”kaksipuoluejärjestelmää”.
Ei myöskään se että edellämainitusta syystä käytännössä maata hallitsee toinen puolue kahdesta suurimmasta.
EDIT: Toki olen tuosta loppuosasta kanssai aivan samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos olet tästä samaa mieltä, osaatko selittää, mitä tämä Kuu-Karkku tarkoittaa (itse en ymmärrä):
”Vaikeuksia oli aikoinaan Ukrainassakin valita maan hallintoa, parempi on kai hävityssota kuin rauhallinen demokraattinen vallanjako. ”
Ilmoita asiaton viesti
On oltava ystävä niiden kanssa, jotka apuaan antavat. Tällainen tilanne on meillekin historiasta tuttu.
Onkohan niinkään Putinin pussiin pelaamista lähettää sotakalustoa Ukrainaan tai antaa Suomelle takuut Natoon-liittymisen ajaksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Onkohan niinkään Putinin pussiin pelaamista lähettää sotakalustoa Ukrainaan tai antaa Suomelle takuut Natoon-liittymisen ajaksi?”
Vaikuttaa siltä että mies olisi havainnut erheensä ja yrittää sitä nyt hyvitellä. Se on liian myöhäistä, vahinko on jo tapahtunut.
Olisiko Putin uskaltanut hyökätä jos Eurooppa olisi ollut yhtenäisempi, eikä Brexitin rikki repimä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin tai seuraaviin USA:n presidentinvaaleihin!
Ilmoita asiaton viesti
Eihän hyvää siltaa kannata katkaista. Sitä kautta venäläiset pääsevät lomailemaan Ukrainan Krimille.
Tottakai joku ukrainalainen baarimikko voi sylkeä sämpylän väliin mutta käytännössä eihän sota ollut kahden kansakunnan välinen. Se oli sotilaallinen erikoisoperaatio joka oli Putinin idea.
Pieni muutos tapahtuu itsestään venäläisten mielissä. Sitä ei enää ollakaan imperiumin valtiaita. Saman joutuivat kokemaan engelsmannit II maailmansodan jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Sillan purkaminen on aika nihilistinen vaade missä tahansa neuvotteluissa.
Ilmoita asiaton viesti
YK ja maailman pari sataa kansakuntaa saavat olla mitä mieltä lystäävät vaikka Moldovan ja Kyproksen jakamattomuudesta, mutta venäläinen Transnistria ja turkkilainen Pohjois-Kypros ovat fyysisiä tosiasioita.
Sovitaan mitä tahansa, Krim pysyy venäläisenä, ellei Kertšinsalmen siltaa pureta. Sanotaan vaikka, että tässä kulkee paskapuheen raja.
Ilmoita asiaton viesti
Kovasti on suuria siltoja tuhottu Dnieprin yli johtavia. Stalinin padot avattiin ja tuhottiin, Stalinin kanavalla viimeksi kun suomalaiset joukot taistelivat siellä, esimerkiksi setäni palveli siellä. Ei todellisessa sodassa mitään tai ketään säästetä. Muistakaa Hiroshimaa ja Nagasakia. Voimatasapaino ratkaisee mikä maakappale kuuluu kellekin. Venäjän virhe sodan alussa oli todella, että he luulivat, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat jotenkin samaa kansaa ja yhteisöä ja kulttuuripiiriä. Suomen mahdollisessa valtauksessa ei heidän tarvitse helliä vastaavia ajatuksia.
Ilmoita asiaton viesti
”Saman joutuivat kokemaan engelsmannit II maailmansodan jälkeen.”
Eivät ne uskoneet, vaan uskovat edelleen olevansa maailman valtiaita ….. nyt kun ovat päässeet EU:sta eroon, vaikka inflaatio laukkaa ja kaikki menee päin P****ttä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ne on siellä Enklannissa katsoneet sitä ulosottomiehet sarjaa ja saaneet siitä idean itse päättää kuka veetuille ja kellekin.
Brexit kangasteli siellä mielissä ei niinkään talous vaan ihan muut syyt edellä.
Samanlainen suuntaus on menossa Ruotsissa ja Tanskassa toki ilman EU eroa. Järkeviä jo nyt, kun ovat. Ruotsissa on tiettyjen tahojen toimesta pommein, asein ja puukoin murhattu liki päivittäin ihmisiä. Ihmisiä ne on ne jengiläisetkin.
Sitten vahingonlaukauksina aina, joskus menee, joku pikkutyttökin ja se on sen erään ideologian kallis hinta kantaruotsalaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Sietää todella varoa, ketä päästää maahansa riehumaan. Nämä 40 000 ukrainalaista, ei heistäkään ole mitään selvitystä. Luultavasti valtaosa heistä jää maahamme, sillä sodan hävittämään maahan tuskin on ihan pian paluuta. Hyvähän se tietysti on, kun suomalaisten oma syntyvyys on negatiivista. Sitten nämä 400 000 suomalaista, jotka pulpahtavat pintaan milloin missäkin negatiivisessa tilastossa. Kumma ettei asiaa saa mikään hallitus kuntoon ei piiskalla ei porkkanalla.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan tämäkin johonkin liittyy ja jotakin tarkoittaa, mutta en ymmärrä, mihin ja mitä.
Ilmoita asiaton viesti
”Muuan” pohjalaisnyhverö kirjoittaa ”tietyistä” tahoista ja ”eräästä” ideologiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä Vuorelan kanssa. Venäjä pystyy palaamaan edes jollain tavoin arvostettujen kansakuntien joukkoon vasta kun myös heidän rosvoamansa Krim on palautettu Ukrainalle.
Kun rauhasta ja Ukrainalle kuuluvien alueiden pslautuksesta ja sitä seuraavasta pakotteiden poistosta aikanaan neuvotellaan, niin Venäjällä tulee olemaan uusi johto. Kuten Kiiski tuossa totesi, Putinin klikkiä ei tulla hyväksymään edes neuvotteluosapuoleksi. Se saatettaisiin jopa luovuttaa Haagiin tuomittavaksi sotarikoksista yhtenä rauhanteon osana.
Ilmoita asiaton viesti
Toiveajattelua. Toki olisi kiva jos noin kävisi, mutta kukaan ei tiedä mitä lehmänkauppoja vielä tehdään.
Venäjällä on paljon kauppatavaraa, öljyä, kaasua ja vaikka mitä. Putinille kaikkein tärkeintä ja arvokkainta taitaa olla omien kasvojen säilyttäminen ja Putin hallitsee kaikkia Venäjän arvokkaita luonnonvaroja, ne on hänen käytössään ja hyvää kauppatavaraa ovatkin.
Putinin kasvojen säilyttäminen voi tulla venäläisille kalliiksi, mutta kauppa voi olla lännelle edullinen. Sen takia ei ole mitään varmuutta siitä mitä tulee tapahtumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Putin on ollut varsin hyvä valtionpää Venäjälle. Hän on varsin vakaasti hallinnut tätä jättivaltiota. Suomellekaan epävakaa Venäjä ei olisi ollut mikään etu. Tässä viime aikoina olemme panikoineet hullun lailla, mutta luulen, että pienuutemme ja merkityksettömyytemme maailman politiikassa on myös suojaava tekijä. Tuskin tällaisen pienen maan valtaamiseen kannattaa kovin suuria operaatioita aloittaa. Mielestäni kannattaa tilanteessa säilyttää hermonsa ja odottaa aikaa parempaa. Pitäisi pysyä paremmin omissa asioissa kuin ottaa kantaa vieraiden kansojen tekemisiin. Turvaudun Raamatun sanaan: Rakkikoiraa tarttuu korvista, joka puuttuu toisten riitoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Sovitaanko, että tämä oli viimeinen Raamattuun vetoaminen minun blogissani.
Ilmoita asiaton viesti
En taida kuitenkaan muuttaa sitä viimevuotista ennustustani, että Putin ei ole ehdolla vuoden 2024 vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä kuohuu varmasti nyt täysin epäonnistuneen pitkään suunnitellun Ukraina-operaation pinnan alla siten, että tilanteesta on päästävä ulos tavalla tai toisella. Millä sitten sovittaa ja tai päästä tilanteesta ulos, onkin sitten toinen asia.
Tavalla tai toisella Putinin ja näkyvimpien tukikoiden on poistuttava areenalta ennen mahdollisuutta rauhaan ja Venäjän uskottavuuden edes pieneksi parantamiseksi.
Putinin sotaretken mentyä täydellisen huonosti ja sivuraiteille kaikkine mainehaittoineen, taitavat hyökkääjät olla nyt Kremlissä täysin pihalla olevia sulavia lumiukkoja – vain aikaa pelatakseen. Sulaminen on silti väistämätöntä.
Lännen on nyt oltava edellen yhtä yhä tiiviimmin ja tuettava uhriksi joutunutta Ukrainaa. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti enää ole olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä noin, mutta suuri vaara on, että on jo valinnut omille ajatuksilleen ja teolleen jatkajan.
En voi edes kuvitella demokraattisia vaaleja sinne toistaiseksi.
Aivopesu on muokannut kansan suuren osan heille taottuun, että koko maailma vihaa meitä ja hyökkääjät on tulossa, koska tahansa.
Ja, koska länsimediaa seuraamaan kyenneet nuoret on nostaneet kytkintä on nuo ressukat jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti
Sevastopolin symboliarvon ymmärtäminen ei ole Euroopassa helppoa. Ukrainan johdolla ei ollut aikomusta estää sen vuokrasopimuksen jatkumista, mutta Putin pilasi asian omalla hölmöilyllään. Kiva jäädä historiaan miehenä, joka menetti Mustanmeren laivaston pääsataman.
Ukrainan poliittisestä järjestelmästä voisi tietysti sanoa kuten Gandhi länsimaisesta sivilisaatiosta: sehän olisi hyvä idea.
Ukrainan parlamenttivaaleissa ja parlamentissa ei ole toistaiseksi ollut ainoatakaan eurooppalaisessa mielessä ohjelmallista poliittista puoluetta tai parlamenttiryhmää. Kyse on puhtaasti henkilöistä ja heidän heimoistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vaihteeksi samaa mieltä.
Venäjällä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä kaikilta miehittämiltään alueilta ja korvata Ukrainalle aiheuttamansa tuho.
Länsi eikä Ukraina ei saa suostua mninkään muunlaiseen rauhaan.
Eikä se varmasti tapahdu Putinin tai hänen käskyläisensä ollessa vallassa.
Ainoa ongelma on ehkä sitten se että vallanvaihdos tapahtuisi rauhanomaisesti eikä väkivalloin koska silloin emme tiedä todellakaan mitä voi tapahtua.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilaalliset realiteetit ratkaisevat sen, millaista sopimusta lopulta aletaan hieroa. Samoin oli aikoinaan Suomen ja Stalinin välillä, kovat realiteetit pakottivat luovaan ratkaisuun.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, sotilaallinen realiteetti on että Venäjä ei kykene Ukrainaa valtaamaan. Sotilaallinen realiteetti voi myös olla – jos emme tue Ukrainaa – että Ukraina ei kykene valtaamaan Venäjän valtaamia alueita.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin NATOn asiantuntijat arvioivat tällä hetkellä. Mutta varmaa ei ole toki mikään.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä on sotaviisaita. Minua askarruttaa seuraava kysymys:
– Hyökkääjällä lienee noin 175 000 sotilasta kentällä. Puolustajalla yli puoli miljoonaa.ellei lähes miljoona.
Miksi sotilaallinen tilanne ei tunnu muuttuvan nopeammin?
– syvimmältään siis kysymys kait kuuluu ”kuka tavoittelee ja mitä”?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä toistan aluksi tuolta ylempää:
YK ja maailman pari sataa kansakuntaa saavat olla mitä mieltä lystäävät vaikka Moldovan ja Kyproksen jakamattomuudesta, mutta venäläinen Transnistria ja turkkilainen Pohjois-Kypros ovat fyysisiä tosiasioita.
Sovitaan mitä tahansa, Krim pysyy venäläisenä, ellei Kertšinsalmen siltaa pureta.
Jokainen voi nyt miettiä, miten vakavasti itsenäinen Moldova ja jopa Euroopan unioniin kuuluva Kypros enää ikinä ottavat Euroopan, jos Krim annetaan Venäjälle. En kuvaile mahdollisia dominoefektejä enempää.
Ilmoita asiaton viesti
Saksastakin tuli yhteistyökykyisempi kun se 50 vuodeksi jaettiin
Ilmoita asiaton viesti
Ihan en ymmärrä vihjettäsi. Tarkoitatko, että Ukraina pitäisi sittenkin jakaa? Vai oletko sitä mieltä, että oikeastaan Ukraina kuuluu Venäjään, mutta annetaan sen nyt välillä leikkiä itsenäistä, jotta Venäjä ymmärtäisi palata yhteistyöhön? Vai roiskaisitko nyt vain vähän jotakin?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitan että Venäjä on epäterve panslavistinen konstruktio
Ilmoita asiaton viesti
Aloitin kirjoitukseni kuvaamalla, minkälaisen ratkaisun Ukrainan konfliktiin useimmat täysjärkiset kuvittelivat mahdolliseksi viime vuosina, vielä tämän vuoden helmikuuhun asti.
Tämän päivän Uusi Suomi kertoo, että se olisi Ian Bremmerin mielestä edelleen ”paras ratkaisu”. Siis, että ”venäläiset hyväksyisivät neuvotteluratkaisun, jossa he vetäytyvät helmikuun 24. päivää edeltäville rajoille”.
Krimiltä vetäytymisestä ei puhettakaan. Kai tämä on niin sanottua realismia.
No, Bremmerkin kuitenkin kertoo, että ratkaisu on ”erittäin epätodennäköinen”. Onneksi, nyt on jo pakko sanoa. Venäjän nykyhallituksen olisi hävittävä niin että tuntuu, mikäli Eurooppa haluaisi pysyä Eurooppana. Valitettavasti konditionaali on välttämätön.
Ilmoita asiaton viesti