Periaatteet, henkilöt ja äänestäminen

Tässäpä mielestäni kohtalaisen kiinnostava kesäkuinen uutinen.

YouGov on kansainvälisesti arvostetuimpia mielipidetutkimusyrityksiä. Se esitti yhdysvaltalaisille äänestäjille saman kysymyksen huhtikuussa ennen Donald Trumpin tuomiota ja touko-kesäkuun vaihteessa tuomion jälkeen.

Kysymys kuului: ”Tulisiko mielestäsi vakavasta rikoksesta tuomitun sallia päästä presidentiksi?”

Huhtikuussa republikaaneista 58% vastasi ”ei”, 17 prosenttia ”kyllä”. Touko-kesäkuun vaihteessa republikaaneista 58% vastasi ”kyllä”, 23 prosenttia ”ei”.

Tämä kertonee jotakin siitä, kuinka paljon nykyään(kin) politiikassa on kyse puhtaasti jengisodasta ja Johtajan seuraamisesta.

Monelle varmaan tulee mieleen, että Euroopassa tilanne voisi olla toisenlainen. Epäilen. Ehkä jonkin ohikiitävän hetken ajan saattoi olla, kun suuri osa äänestäjistä vielä muisti maailmansodan ja karisman vaarat.

Yhdysvalloissahan vakavasta rikoksesta tuomitut eivät saa äänestääkään, monessa Euroopan maassa saavat. Tässä kontekstissa ei ole siis kyse tapauksista, joissa joskus muinoin tuomittu on rangaistuksensa jo kärsinyt.

jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu