Pieni tauko paikallaan…

Kun selvää vaalitulosta oli jo muutama tunti jauhettu, Ylen toimittaja esitteli prosenttien sijasta lähes lopullisia äänimääriä:

Kun Stubb sai yli 881 000 ja Haavisto yli 835 000, eroa oli nähtävästi ”kuutisen tuhatta”; ja kun Halla-aho sai yli 615 000, se oli kuulemma ”kuutisenkymmneä tuhatta vähemmän kuin kärkiparilla”.

Olen tutustunut kollegaan vuosikymmeniä sitten ja tiedän, ettei hän mikään idiootti ole. Vaalitaisteluväsymys iskee monella tavalla.

Jotenkin näiden ohjelmien rakenne pitäisi ehkä miettiä uusiksi tilanteissa, joissa vaalipiirejä on vain yksi, eikä ole paikallista jännitettävää. Nyt muutama ehdokas joutui kertomaan vähän turhan monta kertaa samat vitsit.

Omalta kannaltani ensimmäinen kierros päättyi sikäli odotetusti ja mukavastikin, että yli kolme neljäsosaa äänistä meni ehdokkaille, joita voisi presidenttinä seurata rauhallisin mielin; eikä nationalistinen internationaali päässyt toiselle kierrokselle.

Varsin mielelläni kuuntelen lähiaikoina joitakin asiatenttejä asiakysymyksistä. Kunhan ei pariin päivään tarvitse.

jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu