Poliisit kotirauhaa rikkomaan eikä bisnestä häiritsemään

Martin Scheinin on lukenut tarkasti perustuslakivaliokunnan lausunnon 12/2021 eikä arkaile vaan sanoo suoraan, että valiokunta ”halusi poliisit ennemmin koteihin kuin kaduille ja kauppakeskuksiin, jotta kauppa kävisi”.

Oikeudellisen pohjan antoi eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto, jossa unohdettiin kokonaan perustuslain 23 § ja poikkeusolot.

Valiokunta jätti ottamatta huomioon hallituksen esityksen keskeisen tarkoituksen, väestön suojaamisen tappavalta ja vammauttavalta tartuntataudilta, ja katsoi, että ehdotetut toimet olivat ylimitoitettuja suhteessa valiokunnan itsensä muotoilemaan vähempään tarkoitukseen.

Korjattavaahan laissa olisi Scheinininkin mielestä ollut, mutta PeV:n lausunnon jälkeen hän joutuu toteamaan: ”Kun ollaan metsässä, saatetaan mennä päin puuta. Varovaista pääsiäistä!”

0
jpvuorela
Tampere

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu