Saako pizzaa syödä tai tangoa kuunnella?

Lähiviikkoina ilmestyy Adam Rutherfordin kirja “How To Argue With A Racist”. Kuulostaa poliittiselta.

Rutherford on kuitenkin geneetikko ja tiedetoimittaja. Sukutausta tekee hänestä myös kokemusasiantuntijan.

Tummaihoista Ipswichin poikaa haukuttiin kouluaikoina usein pakistanilaisiin ja italialaisiin viittaavilla nimityksillä, vaikka juuri niillä suunnilla hänellä ei lähisukua olekaan. Uudessa Seelannissa, Kanadassa, Itävallassa, Guyanassa ja Trinidadissa kyllä on. Englannista tietysti puhumattakaan.

Aikaisemmassa kirjassaan “A Brief History of Everyone Who Ever Lived” tohtori Rutherford kutsui ensin itsestäänselvyytenä äitiään “intialaiseksi”. Niin kai äiti itsekin on kutsunut.

Tarkemmin pohdittuaan kirjailija kuitenkin muistutti, ettei hänen äitinsä, eivätkä äidin vanhemmatkaan, ole koskaan käyneet Intiassa päinkään. Äiti vietti ensimmäiset pari vuosikymmentään Guyanassa, perusti perheensä Englannissa ja asuu nyt Kanadassa.

Rutherford itse on käynyt Intiassa monesti työasioilla ja on myös selvittänyt, että äidin puolen mitokondrio-dna:ta on tosiaan ollut Mumbain tienoilla 20 000 vuotta sitten.

Mitä me tarkoitamme sillä, että joku on “englantilainen” tai “intialainen”? Vanhana sosiologina ajattelen tietenkin, että nämä ilmaukset viittaavat kulttuuriin. Kuten Erik Allardt muistutti: “on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin”.

Epäilemättä. Mutta onko loppujen lopuksi vaikeata tajuta, että nykymaailmassa jokaisen yksilön minuus voi pohjautua vaikka kuinka moneen yhteisöön. Perinteiden merkitys identiteetille voi olla voimakas hyvinkin ohuena, mutta kuinka intialainen olet, jos et noudata minkäänlaisia intialaisia tapoja. Adam Rutherford sanoo olevansa yhtä intialainen kuin kriketti.

Itsenäisyyspäivän tienoilla kuuntelen itse sujuvasti omituisen tekopyhiä kysymyksiä: Mitä on oikea isänmaallisuus? Mitä Suomi juuri sinulle merkitsee? No, Suomi isolla kirjoitettuna ei ole koskaan merkinnyt Pirkanmaahan tai Eurooppaan verrattuna juuri mitään. Jazz is my Religion, mutta hämeenmurre kieleni.

Urheilulaji, jota mieluiten seuraan, on snooker, joten kaipa voisin kutsua itseäni yhtä intialaiseksi kuin kriketti.

Geneettistä suomalaisuuttahan ei ole. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen rajojen sisällä asuva väestö jakautuu poikkeuksellisen terävästi toisistaan erottuviin poikkeuksellisen moniin geneettisiin ryhmiin. Jos kansakunnat voisi määritellä geenein, voisi jopa sanoa, että “suomalaisilla” olisi aika hyvätkin edellytykset ymmärtää niitä afrikkalaisia ja aasialaisia, joiden valtakunnanrajat on piirretty viivottimella. Vähän niinkuin Pähkinäsaaren rauhan raja.

Puhuessaan “yhteisöistä” akateemisen sosiologian perustaja Émile Durkheim viittasi perheeseen, klaaniin, heimoon, kaupunkiin, uskonlahkoon, kirjalliseen koulukuntaan, kiltaan, ammattiyhdistykseen ja, etenkin, silloiseen muotiuutuuteen: kansallisvaltioon.

Kansallisvaltioiden aika on ohi. Sitä kummallisempaa on, että innokkaimmat nationalistit katsovat kaikkien oman valtion rajojen ulkopuolelta tulevien kuuluvan johonkin valtavaan pakottavaan moraaliyhteisöön (islam, kommunismi?), joka uhkaa meidän pienen kansakuntamme itsenäistä kulttuuria, jonka kehitimme keneltäkään vaikutteita ottamatta. Siksi kai jokainen kunnon suomalainen inhoaa sydämensä pohjasta spagettia ja lihapullia, pizzaa, tangoa ja rockia.

jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu