Todellinen tieto Suomen turvallisuustilanteesta
Valtakunnallisen sanomalehden mukaan ”Suomella on kova paine tiukentaa viisumikäytäntöjään”. Näin saattaa ministerienkin ilmeistä päätellä. Ihan en ymmärrä, tuleeko tämä ”kova” paine jostain muualta kuin muutamalta balttipoliitikolta ja Suomen oman eduskunnan oikeisto-oppositiolta.
Minulla ei ole suhteita Suojelupoliisiin tai Rajavartiolaitokseen, mutta aika moneen maailman tiedotusvälineeseen on. Kansainvälisessä viestinnässä tällaista kovaa painetta ei näy.
Oppositiossahan koskaan mikään ei riitä. Vaikka jokin käytäntö olisi maailman tiukin, aina sen pitäisi olla tiukempi.
Jos todellista turvallisuustilannetta haluaa seurata, parhaat lähteet ovat nähdäkseni Suojelupoliisin Veli-Pekka Kivimäen ja Rajavartiolaitoksen Matti Pitkäniityn Twitter-tilit.
LISÄYS kello 21.52
Kun hallitus tänään sai aikaan jonkinlaisen linjanmuutoksen, ulkoministeri Haavisto ymmärsi toki täsmentää: ”Meidän päätöksemme poikkeaa muista maista siinä, että emme pidä jokaista turistia turvallisuusuhkana.”
Ehkä seuraavaksi jokin media tilaa kyselytutkimuksen aiheesta ”Miksi hallitus ei vieläkään pidä jokaista turistia turvallisuusuhkana?”
https://twitter.com/vpkivimaki
https://twitter.com/MPitkaniitty
Ilmoita asiaton viesti
Itse en osaa ottaa kovin varmaa kantaa koskien viisumirajoituksia tai niiden totaalilopettamista.
Sen verran on Venäjä opettanut toiminnassaan, että viattomiltakin tuntuvat asiat ovat osoittautuneet merkityksellisiksi ansoiksi. Pitää myöntää, etten osannut pitää kaasuputkia Saksaan samalla tavalla riskaabelina kuin varoittajat huutelivat jo vuosia sitten enkä aivan samaan kelkkaan ole mennyt kiinteistökaupparajoittajienkaan kanssa. Rosatomin ydinvoimalahanketta en myöskään kovin selkeänä poliittisena riskinä osannut pitää.
Kaikki tapahtunut on kuitenkin pannut ajattelemaan, että tämänkaltaisissa ”viattomissakin” asioissa voi olla ketun häntä piilotettuna. Esimerkiksi jos Suomeen tulee vuorokausittain useita tuhansia venäläisiä tervetulotoivotusten kera.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääksenin tämän ukrainan sodan alussa siellä oli venäjän erikoisjoukkoja. Ne majoittuivat ja käyttivät juurin venäläisten omistukseensa hankkimia kiinteistöjä. Ei kai niissä mitään ihmevehkeitä sen enempää ollut. Demarien venäläismielisille kaikki käy millä asiaansa ajvat. On se sitten tyhmyyttä tai tarkoituksellista.
Ilmoita asiaton viesti
Entä jos Venäjä alkaa suojelemaan asukkaitaan lännessä aggressioilla niin kuin he ovat ilmoittaneet useasti ?
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on tässä tilanteessa aivan relevantti kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
He ovat jo teettäneet kyselyn suomessa miten venäläisiä on syrjitty. Luulen, että ukrainasta selvittyään saamme kuulla tuloksista ja Tarja Halonen komppaa…
https://yle.fi/uutiset/3-12363851
Itselläni on kokemusta telakan venäläisitä. Suomessa ja virossa asuvisa. Ihan kaikki venäjän propaganda menee läpi heittämällä. Meidän median tietojamme pitävät pelkkänä propagandana. Eipä ole enää paljon puhuttu. Eikä ole enää käyty kalassa. Vihatahan suomessa ei saa muuta kuin suomalaisia miehiä.
Telakan nurkilla poliisitkin ovat juosseet venäläisten ja ukrainalaisten selviteltyä välejään. Nyt tilanne on rauhallinen ja venäläisillä kiitos demareiden on enemmistö.. Ukrainalaisethan lähtivät takaisin. Venäläiset taas vievät euronsa venäjälle ja osan siitä sotakassaan.
Ilmoita asiaton viesti
Se kuviteltu tai todellinen ”kova paine” tulee kansalaisilta, ja vastentahtoisienkin poliitikkojen pitää reagoida. Aivan kuin Nato-päätöksessäkin.
Vaikka Vuorela ilmeisen alentuvasti suhtautuukin ”muutamiin balttipoliitikkoihin”, viimeiset 30 vuotta ovat osoittaneet että se todellinen tieto Venäjästä löytyy sieltä, eikä kotimaisilta suomettuneisuuden ikoneilta. Kannattaisi arvostaa ja kuunnella herkällä korvalla.
Ilmoita asiaton viesti
No, minun on hieman vaikea pitää Kivimäkeä ja Pitkäniittyä suomettuneisuuden ikoneina.
Baltian maiden track record viimeisen 83 vuoden ajalta on johtanut siihen, että asukkaiden joukossa on huomattavan suuri osa venäläisiä. Suomea ei voi näiltä osin verrata niihin.
Suomea pienemmät epärealististen diktaattorien johtamat maat eivät ehkä voineet tehdä muita ratkaisuja vuosina 1939–40. Suomella ei tästä 83 vuodesta kuitenkaan ole anteeksipyydettävää. Ei vähääkään, ei myöskään vuosilta 1988–94.
Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuuteen Suomen viisumipolitiikalla ei tietenkään ole vaikutusta.
Ilmoita asiaton viesti
En puhunut baltian maiden miehityksestä, kohtalaisen mautonta kutsua sitä heidän ”track recordikseen” mutta kertoo tuosta ylemmyydentunteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se totta, että jo pelkästään uuden kaasuputken rakentaminen itämereen – Suomi etunenässä mukana -, oli vähintäänkin kyseenalaista ottaen huomioon Krimin miehityksen jo ennen rakennustöitä. Turvallisuusviranomaisten olisi luullut esittävän vähintäänkin eriäviä mielipiteitä ja lausuntoja mahdollisista turvallisuusuhista, mutta tuntuu sille ettei näin tehty. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että jos ei Suomessa voi luottaa suojelupoliisin ja rajaviranomaisten arvostelukykyyn, niin mihin sitten luotat, siihen oppositioonko, joka nämä kaupat siunasi viimehallituskaudellako?
Kyllä viranomaisten olisi voinut kuvitella terästäytyneen viimeistään energiakriisin vuoksi?
Ilmoita asiaton viesti
Kivimäki oli aikanaan keskeinen hahmo tutkimuksessa, joka todisti heinäkuun 2014 matkustajakoneen pudottajaksi Igor Girkinin.
Kai muistatte Igor Girkinin? Nykyään hänen nimensä tulee helposti esiin, kun muistetaan, että naapurimaassakaan oppositiolle ei mikään riitä:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009086785.html
Ilmoita asiaton viesti
Tämän Bäckmanin kannattaman Pushilinin ja kumppanien Novorossijan eteneminenhän pysähtyi aika vaivihkaa loppukesästä 2014, kun ”Donetskin kansantasavallan puolustusministeri” Girkin osoitettiin matkustajakoneen pudotuskäskyn antajaksi.
Siitä lähtien hän on valittanut, ettei saanut Putinilta riittävää tukea, vaikka oli antanut teloitusmääräyksiäkin ”Neuvostoliiton perustuslakiin” tukeutuen. No, nyt Putinin omaankin puheeseen taisi palata sana ”Novorossija”. Toisaalta tämä kai merkitsee sen tunnustamista, että Kiovaan asti ei ikinä päästä.
Ilmoita asiaton viesti
On informatiivista palata aina silloin tällöin Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksen ensimmäisen vuoden kehitykseen:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/162511-putinin-historiankasitys/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/165200-kumpi-valehtelee-putin-vai-backman/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/167176-backman-tuo-venalaisen-kevaan-suomeen/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/167605-vanha-konsti-toimii-strelkov-onkin-girkin/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/168148-separatistit-haluavat-sotaa/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/168622-mita-rauhankumppanuus-merkitsee/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/169079-venaja-on-tullut-rajalle-al-yli-paasta-perhanaa/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/172261-niin-sanottu-nato-lupaus/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/175089-butch-heidegger-ja-sundance-dugin/
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostava tapaus sattui joulukuun kuudentena 2021. Kommentointi jäi ymmärrettävästi Suomen itsenäisyyspäivän jalkoihin:
”Donetskin kansantasavallan” pitkäaikainen johtaja, Johan Bäckmanin kaveri Denis Pushilin liittyi virallisesti Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen. Puolueen jäsenkirjan ojensi hänelle henkilökohtaisesti Dmitri Medvedev.
Tämän jälkeen puhe Donetskin ”itsenäisyydestä” olisi tietenkin ollut huomattavan koomista, jos sitä olisi jaksettu pitää yllä.
Sota ei pääty ennen talvea, kuten omituisimmat optimistit luulevat, mutta enpä usko, että se jatkuu vuoden 2024 presidentinvaaleihinkaan asti.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/muutin-mieltani-ukrainasta/
Ilmoita asiaton viesti
Kun 80% kansasta oli sitä mieltä, että Natoon on liityttävä, poliitikoille syntyi kova paine tehdä jotain asia edistämiseksi.
Nyt 70% kansasta on sitä mieltä, että venäläisten viisumien myöntäminen on kiellettävä. Kova paine tulee siis kansalaisilta. On huomattava, että painetta koventaa se, että vaaleihin on aikaa enää puoli vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ei kyllä ilmeisesti ole kyse pelkästään viisumeista, vaan viimekädessä myös siitä, voidaanko värväystä pakenevia Venäjän reserviläisiä päästää rajan yli hakemaan tilapäistä suojelua.
Ilmoita asiaton viesti
Hankalaahan se on Pietarin seudulta lähteä Georgian tai Mongolian rajalle, kun lennotkin ovat täynnä, mutta mieli tekisi antaa pakeneville sama neuvo kuin juutalaisille 30-luvun lopulla: jos löydätte minkä tahansa muun reitin, älkää luottako suomalaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän sitä nykyään hallitaan galluppeja peesaamalla. Edes ensi kevään eduskuntavaalien yli uskallettu odottaa NATO-hakemuksen jättämistä. Netti-Galluppeja vaan muutaman tuhannen otannalla, siinäpä pelotteludemokratiamme tila koko komeudessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toimittaja Vuorelan kirjoituksen otsikko, Todellinen tieto Suomen turvallisuudesta, antaa väärän kuvan. Eihän kirjoituksessa ole juurikaan todellista tietoa turvallisuudesta. Viittaukset kahden henkilön antamiin lausuntoihin muutaman päivän tapahtumista eivät kerro maamme turvallisuudesta todellista tietoa. Kyllä turvallisen tiedon todellinen tilanne vaatii huomattavasti pidemmän ajan ja monta asiantuntijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suojelupoliisia ja Rajavartiolaitosta et pidä mitenkään merkittävinä turvallisuustilanteen asiantuntijoina?
Ilmoita asiaton viesti
Vuorela, toimittajana sinun pitäisi ymmärtää, mitä on kirjoitettu.
Kannattaa lukea uudestaan kirkkaiden lasien takaa kommenttini kolmas ja neljäs lause. Jos löydät niistä suojelupoliisin ja rajavartiolaitoksen asiantuntijoita vähätteleviä sanoja niin kerro ne minulle.
Ilmoita asiaton viesti
Kai ymmärrät, että Suojelupoliisin ja Rajavartiolaitoksen edustajat eivät kerro julkisesti mielipiteitään jotenkin koko laitoksesta riippumatta?
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi oli niin nopeasti kirjoitettu, että en ymmärtänyt siitä mitään.
Niitä pyytämiäni sanoja en valitettavasti löytänyt. Olisiko syytä rauhoittua ja keskittyä muihin asioihin.
Ilmoita asiaton viesti
Huomaan kyllä ymmärtämisvaikeutesi. Alustuksen aihe on se, että Suojelupoliisin erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäki ja Rajavartiolaitoksen kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Matti Pitkäniitty tuntevat turvallisuustilanteen ja osaavat kertoa, jos se heikentyy.
Vähättelit heitä kirjoittamalla: ”Viittaukset kahden henkilön antamiin lausuntoihin muutaman päivän tapahtumista eivät kerro maamme turvallisuudesta todellista tietoa.”
Ei nyt siitäkään oikein voi lähteä, että jokaisessa twiitissä pitäisi kertoa koko maailmanhistoria.
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsin alustuksessa, että kansainvälisessä viestinnässä Suomeen ei kohdistu viisumipoliittista painetta. Tämä kannattaa muistaa, kun Pöysti ja muut tekopyhät yrittävät muotoilla uusia kieltoja kansainvälisten suhteiden vaarantamisen perusteella.
Tekopyhyydestä puheen ollen, Viro kaiketi a i k o o lopettaa venäläisen kaasun ostamisen vuoden loppuun mennessä.
Ilmoita asiaton viesti
Uusi ”yleisvenäläinen” sodanvastainen mielenosoitus on kutsuttu koolle huomiseksi kl 17.00, taas ilmeisesti Venäjän kaikkiin kaupunkeihin. Tämä on rohkeaa, kun mielenosoittajia uhkaa vankila tai rintama.
https://twitter.com/vottak_tv/status/1573289067130798081
Ilmoita asiaton viesti
Siinä kohtaa kun rajavartijat ja Suojelupoliisi alkavat varoitella kohonneeta turvallisuusriskistä, ollaan jo pahati myöhässä.
Ilmoita asiaton viesti
Näinkin voisi kuvitella.
Samalla tavalla tosin kuviteltiin ennen 1939 kun armeijalle ei hankittu varusteita. Ei edes asepukuja ollut.
Taisi olla silloinkin vasemmisto joka pani hanttiin.
Olisiko jo aika oppia historiasta edes vähän?
Parempi varautua kuin odotella ja katsella kädet taskussa kunnes on kymmeniä tuhansia tulossa rajan yli.
Mutta tämähän ei Venäjän oikeille ystäville käy.
”Suomettuneisuus” istuu lujasti joidenkin päässä, ja kun ei näe sitä minkä päällä istuu niin minkäs sille voi.
Jos nyt katsotaan lähihistoriaa niin lähes kaikki se mistä on varoiteltu, on toteutunut.
Ilmoita asiaton viesti
Rantanen opettaa Suojelupoliisille historiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kun Vuorelalle.
Sinä sitä tarvitset.
Eikö ole muuta sanottavaa?
Ilmoita asiaton viesti
Cajanderin hallitus oli varustautumisessa sinisilmäinen, kun Venäjä uhkasi Suomea.
Tämä on mielestäsi jotenkin sama asia kuin se, että kymmenet tuhannet venäläiset haluavat paeta liikekannallepanoa tai muuten vain lähteä maasta.
En tiedä, oletko lukenut lehdistä uutisia Suomen viime vuosien hankinnoista, mutta malli Cajanderista on ehkä vähän myöhäistä puhua…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvinkin sopii verrata. Jos vain vaivautuu ajattelemaan edes vähän.
Molemmissa tapauksissa on kysymyksessä varautuminen tulevaan.
Me tiedämme jo, tai ainakin pitäisi tietää, minkälainen venäläinen on.
On paljon järkevämpää että ne venäläiset jotka oikeasti vastustavat ukrainalaisten tappamista, tekevät jotain sen estämiseksi siellä missä se on mahdollista, eli Venäjällä.
Tämä ei, Vuorela, tarkoita sitä että pitää mennä kailottamaan torille tyhmyyksiä. Kaikenlainen pieni kiusa on hyvinkin tehokasta kun riittävän moni harrastaa sitä.
Ottamalla nuoria miehiä tänne pitkitämme vain sotaa.
Ja valitettavasti näistä voi myös muodostua viies kolonna jos asiat eskaloituvat. Niin kuin ne näyttävät eskaloituvan.
Vladimir Putin ei peräänny muun kuin pakon edessä. Hänen egonsa ei sitä salli. Hän tietää myös että hän ja Venäjä ovat nyt ja tulevaisuudessa pitkän aikaa hylkiöitä joita ei kelpuuteta minnekään kansainvälisille areenoilla.
Eli hänelle on aivan sama kuinka laajaksi sota eskaloituu.
Ilmoita asiaton viesti
1930 -luvulla puolustusbudjetti oli suhteessa BKT:n paljon korkeampi kuin nykyään, varusmiespalvelus kesti 11-15kk, oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö Suojeluskunnat ja Lotat ym.
Ei meillä viime vuosina ole ollut mitään ”malli Cajanderin” vertaista varustelua vaan paljon vähäisempää. Cajanderin päivinä puolustusmenot olivat yli 3% BKT:sta. Kuitenkin puolustus pitää suhteuttaa vastustajaan joka on paljon heikompi kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Neuvostoliitolla oli maailman vahvin tai ainakin kolmen vahvimman joukossa olevat maavoimat 1939.
Katso esim. ja vertaa viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen…
https://www.researchgate.net/figure/The-Military-Burdens-Military-Expenditures-of-GDP-of-Sweden-Finland-and-Ten-Small_fig1_241235201
Ilmoita asiaton viesti
Koko maailman puolustusbudjetti on tietenkin bkt-vertailussa mitätön, jos 30-lukuun suhteutetaan.
Valitettavasti tämä johtuu siitä, että nykyvehkeiden teho/hintasuhde on niin paljon tuhoisampi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuhoisimmillaan aseet olivat 1960-luvulla kun aseiden megatonnimäärä lienee ollut suurimmillaan. Armeijat ovat paljon entisiä pienempiä ja suhteellinen rahankäyttö vähäisempää. Lisäksi suuria reserviläisarmeijoita on muutettu pienemmiksi pysyviksi armeijoiksi. Maiden valtaosa on pärjäillyt paljolti kylmän sodan höyryillä, olipa kyse USA:sta, Venäjästä tai Suomesta.
Aika tekee jatkuvasti suurinta aseriisuntaa, toinen iso aseriisunta tapahtuu Ukrainassa jonne kyörätään Neuvostoliiton kuin myös osan länsimaista kylmän sodan jäänteitä.
Maailma nyt vaan on matkalla ainakin vähäaseisemmaksi, toivottavasti myös entistäkin rauhanomaisemmaksi. Esimerkiksi Venäjähän tulee tuskin nousemaan kuopastaan vuosikymmeniin.
Ilmoita asiaton viesti
Ylivoimaisesti suurin osa venäläisistä tietenkin pakenee niiden maiden kautta, jotka eivät vaadi minkäänlaista viisumia. En ole huomannut suurta huolta siitä, että asia jotenkin heikentäisi Georgian kansainvälistä mainetta tai vaikuttaisi vähääkään amerikkalaisten puuhiin Kazakstanin Baikonurin avaruuskeskuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko paljonkin venäläisiä hyviä vanhoja tuttuja ?
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ole ainoatakaan, siksi katsonkin asiaa ulkopuolelta.
Ilmoita asiaton viesti
Tällaista asiaa UM Haavistolla tänään:
”Kaikki turismin perusteella rajan ylittävien saapuminen maahan estyy. Tämä koskee sekä Suomen aiemmin myöntämillä Schengen-viisumeilla liikkuvia että muiden maiden Schengen-viisumeilla liikkuvia”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009090786.html
Ilmoita asiaton viesti
Ryssä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022 ja CarunaPekka jopa nyt höperehtii että ehkä raja pitäisi sulkea venäläisiltä bileporukoilta ja muilta ”kulkijoilta”.Todella nopeaa toimintaa ja sekin vain kansalaismielipiteen vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Me vanhemmat ihmiset muistamme kyllä, että Venäjä miehitti Krimin ja perusti ”Donetskin kansantasavallankin” jo kahdeksan vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa.
Tätähän Perussuomalaiset ovat vaatineet jo kauan.
Punavihreiltä vain kesti kauan, aivan liian kauan.
Ilmoita asiaton viesti
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on jälleen kerran joutunut puuttumaan asioiden kulkuun kun Sanna Marinin (sd.) hallitus on hyytynyt päätöksenteossaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mielelläni syyttäisin tästä hävettävästä muotoilusta Niinistöä, mutta sanankäänteissä on Haaviston ja Pöystin leima.
Ilmoita asiaton viesti
”Tätähän Perussuomalaiset ovat vaatineet jo kauan.”
Ihanko totta? Vaaditteko silloin kun Venäjän Tsetseniassa, Georgiassa tai Syyriassa tekemät sotarikokset tulivat ilmi?
”Analyysi: Sotarikokset ovat aina olleet osa Putinin sotia, eikä niillä ole tähän mennessä ollut seurauksia”
https://yle.fi/uutiset/3-12389808
”Venäjä osallistuu massiivisiin sotarikoksiin Syyriassa”
https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-osallistuu-massiivisiin-sotarikoksiin-syyriassa/#797c67ee
”Sotarikokset Syyriassa jatkuvat yhä – Venäjä mukana”
https://www.verkkouutiset.fi/a/sotarikokset-syyriassa-jatkuvat-yha-venaja-mukana/#797c67ee
Ilmoita asiaton viesti
Kaiken kaikkiaan onnetonta lässytystä ja maalitolppien siirtelyä.
Tuliko Georgiasta ja Tsetseniasta oikein pakolaisiakin.
Syyriastahan näitä on tullut ja punavihreät sosialisti ovat ilolla ottaneet vastaan. Vaikka Perussuomalaiset ovat vaatineet rajoja kiinni.
Onko se niin kovin vaikeaa myöntää että Perussuomalaiset olivat jälleen oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
Sopiihan sitä syytellä maalitolppien siirtelystä kun oma tekopyhyys iskee vasten kasvoja.
Kyllä Tsetseniasta tuli oikein pakolaisiakin, EU-maihinkin kymmeniä tuhansia:
https://en.wikipedia.org/wiki/Chechen_refugees#European_Union
Ja Syyriasta on paennut miljoonia ihmisiä:
https://www.statista.com/statistics/740233/major-syrian-refugee-hosting-countries-worldwide/
Perussuomalaiset heräsivät vaatimaan rajoja kiinni venäläisturisteilta vasta sitten kun Baltian maat alkoivat rajoittaa venäläisten maahanpääsyä.
Ilmoita asiaton viesti
Tsetsenian sodastra on kai toistakymmentä vuotta. Päättyi kai 2009.
En todellakaan muista noita aikoja.
On vain kovin vaikeaa kuvitella että sieltä olisi tänne pyrkinyt pakolaisia itärajan kautta.
Montako tsetseenipakolaista meillä on.
Perussuomalaiset ovat vaatineet, ja lopulta punavihreiden oli pakko taipua, itärajaa kiinni jo kevättalvella.
Miksi vedät Syyriaa ja tsetseeniaa tähän?
Nyt on kysymys tämän päivän, siis tämän päivän ja tulevaisuuden tapahtumista.
Ilmoita asiaton viesti
Tšetšeenipakolaisten määrästä Suomessa olen löytänyt lähinnä viitteitä, kuten tämän:
”Yhä useampi tšetšeeni saa Suomesta turvapaikan”
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/yha-useampi-tsetseeni-saa-suomesta-turvapaikan/
Migrin 2000-luvun alkupuolen tilastoissa tšetšeenejä ei eroteltu muista Venäjän Federaation kansalaisista, joten määrä on arvailun varassa, arvaan siis että tšetšeenejä on Suomessa noin tuhat, kun koko EU:ssa heitä on n. 100000.
Syyria ja Tšetšenia liittyvät tähän siten että meillä tiedettiin tasan tarkkaan Venäjän armeijan tekemistä sotarikoksista, mutta päätettiin sulkea silmät. Kukaan ei vaatinut venäläisten maahantulon estämistä tai venäläisen öljyn ja kaasun ostamisen lopettamista. Mitä se kertoo meidän eurooppalaisten moraalista?
Ilmoita asiaton viesti
Kyseessä ei nyt ole Venäjän sotarikokset vaan siitä että Venäjän rajan yli ei päästetä venäläisiä.
Tsetseenia ei liity tähän millään tavalla ja vielä vähemmän arvailusi.
Perussuomalaiset ovat vaatineet rajojen sulkemista jo vuosia.
Ja Venäjän rajaa erikseen 2016 ja nyt Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen.
Et nyt pääse tästä tosiasiasta mihinkään.
Teidän ”eurooppalasiten” moraali tiedetään tasan tarkkaan. Se on sitä että tänne voidaan haalia elintasopakolaisia kaikkialta maailmasta tietämättä edes keitä he ovat, minkä ikäisiä tai kaikkein vähiten miksi he tulevat.
Nyt on kyse eurooppalaisten tappamisesta Ukrainassa ja jos se sallitaan niin vuorossa on joku muu eurooppalainen valtio.
Et varmastikaan ole tästäkään yhtä mieltä? Mielestäsi, Venäjän sallitaan anastaa Ukrainam Venäjän nälkä loppuu siihen?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi venäläisiä ei nyt haluta päästää rajan yli? Miksi tällaisia rajoituksia ei vaadittu silloin kun venäläiset teurastivat tšetšeenejä ja syyrialaisia?
Perussuomalaiset eivät ole halunneet sulkea rajoja muilta kuin pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta, ja siitä tosiasiasta et pääse mihinkään.
Ei tänne Eurooppaan ”haalita” ketään mistään. Ne sotaa ja/tai vainoa pakenevat jotka pääsevät tänne asti ovat oikeutettuja hakemaan täältä turvapaikkaa. Maailmassa on tällä hetkellä yli 100 miljoonaa pakolaista, ja siitä määrästä Eurooppaan on tullut vain murusia.
Eikä kukaan, Putleria ja hänen kannattajiaan lukuunottamatta, ole sallimassa ukrainalaisten tappamista tai Venäjän laajentumispyrkimyksiä, tuo nyt on ihan itsestään selvää.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeen pääsisi edelleen matkustamaan esimerkiksi sukulaisuus- tai perhesuhteiden, työn ja opiskelun perusteella.
Mutta jotakin tarttis tehdä, ajattelevat Haavisto ja Marin, vähän tai aika paljonkin niinkuin Trump etsiessään sopivaa muotoilua muslimien maahantulokiellolle.
Myötähäpeää aiheuttavaa jorinaa:
”Kokouksessa linjattiin, että Venäjän kansalaisten maahantulon ja viisumien myöntämisen merkittävää rajoittamista koskeva periaatepäätös tehtäisiin Suomen kansainvälisen aseman vakavan vahingoittumisen perusteella.”
Tosiasiassa kuitenkin:
”Viisumit voidaan yksilöllisesti kumota rajalla, kun edellytykset eivät täyty. Viisumien vastaanotto voidaan keskeyttää tai sitä voidaan rajoittaa lukuunottamatta erityisryhmiä, kuten sukulaisiaan tapaamaan tulevia ihmisiä.”
Suomen kansainvälisestä asemasta ei ole kyse vähääkään vaan gallupnumeroista.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän suurempaa myötähäpeää on vaikea kuvitella kuin eilen kun katsoi kyselytuntia.
Kuinka koko kööri meni kerta kerran jälkeen virkamiesten selän taakse piiloon.
Kuinka nyt onkin mahdollista lopettaa uusien viisumien myöntäminen ja vanhojen mitätöiminen?
Eilenhän se ei ollut johtuen ”oikeusvaltioperiaatteesta”.
Onko lakeja muutettu vain onko oikeusvaltioperiaate muuttunut järkevämmäksi?
Kannattaisi todeta muidenkin että Perussuomalaiset ovat vaatineet tätä jo puoli vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Virkamiehet noudattavat lakia. Myötähäpeää aiheuttaa Niinistön, Marinin ja Haaviston tämänpäiväinen persuilu tuomasnyhveröpöystin muotoilujen perusteella.
Tärkeintä on, että sodanvastustajilla on sivistyneempiä reittejä ulos, esimerkiksi Georgian kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto ymmärsi toki täsmentää: ”Meidän päätöksemme poikkeaa muista maista siinä, että emme pidä jokaista turistia turvallisuusuhkana.”
Ehkä seuraavaksi jokin media tilaa kyselytutkimuksen aiheesta ”Miksi hallitus ei vieläkään pidä jokaista turistia turvallisuusuhkana?”
Ilmoita asiaton viesti
Selkeintä olisi ollut vain tiedottaa yksinkertaisesti ja ilman erityisselittelyjä Venäjän kansalaisille pääministeri Sanna Marinin (sd.) suulla, että nyt ei ole oikea aika lähteä Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
On. Mitä se kertoo turvallisuustilanteesta? Suomeen pääsee venäläinen vain viisumilla. Pitäisikö tv-kuvasta päätellä jotakin paremmin kuin viranomaisen turvaselvityksestä.
Esimerkiksi Georgiaan on sentään melko vähän aikaa sitten hyökättykin, mutta ilmiselvästi pakoon lähtevät pääsevät sinne yhä ilman viisumia.
Ilmoita asiaton viesti
OK joo. Jos kirjaimellisesti näyttämisestä on kyse, Yle näyttää tämän verran:
https://areena.yle.fi/1-50931805?autoplay=true
Ilmoita asiaton viesti
Jos kestät mainoksia, MTV:llä oli kuvia jo ennen tämän päivän päätöksiä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venalaisten-turistimatkojen-estamiseksi-loytymassa-ratkaisu-maahanpaasya-ei-evata-ihmisilta-joilla-on-syy-pelata-henkensa-puolesta/8519876
Ilmoita asiaton viesti
Vuorelaa ei haittaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Haaviston mukaan on tärkeää varmistaa, että rajan yli voidaan edelleen liikkua humanitaarisin perustein.” Kaikki on näköjään vielä auki, vaikka hallituksen päätöstä odotetaan ”lähipäivinä.” Eri mielipiteitä voi hallituksen sisällä olla ainakin siitä, miten suhtaudutaan Venäjän kutsuntoja pakoileviin nuoriin miehiin.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/maahantuloa-rajoitetaan-lahipaivina-haavisto-venalaisten-matkailijoiden-liikkuminen-voidaan-estaa/c5350681-dce1-404a-bd64-c846cebfb33a
Ilmoita asiaton viesti
No, perinteiseen suomalaiseen tapaan: tärkeintä näyttää olevan, mitä ne meistä oikein ajattelevat ulkomaillakin. Kyllä niillä on isompia murheita, paitsi ehkä virolaisilla 🙂
Ilmoita asiaton viesti