Väestönkasvu on pienempi paha kuin järjen köyhyys

70 vuodessa ihmiskunnan väkiluku on kolminkertaistunut.

40–50 vuotta sitten olin asiasta kovinkin huolestunut ja kirjoittelin artikkeleita, joissa yhdistin väestönkasvun luonnonvarojen riittävyyden ongelmiin.

Uusiutumattomat ovat uusiutumattomia, senhän useimmat jo ymmärtävät, ja muidenkin luonnonvarojen niukkuus on otettava vakavasti.

En kuitenkaan enää usko varsinaiseen väestöräjähdykseen.

Tottahan on, että ihmiskunnan kokonaisväkiluku kasvaa yhä. Mutta siinä missä keskikouluaikojeni vuotuinen kasvu oli yli 2 % ja vuosituhannen vaihteen kasvuprosenttikin 1,3:n tienoilla, viimeisen vuosikymmenen kasvuprosentit ovat pudonneet tasaisesti vuoden 2020 1,05:een. Vuodesta 2014 lähtien absoluuttinenkin väestönkasvu on pienentynyt.

Luotan niihin ennusteisiin, joiden mukaan kokonaisväestö tasaantuu 10–11 miljardin tienoille. Joku voi tietysti lisätä “tavalla tai toisella”, mutta tarkoitan, ettei siihen välttämättä tarvita maailmansotia tai suuria pandemioita. Poliittinen järki riittää.

Jää jäljelle kysymys, elättääkö Maapallo sen kokoisen väestön. Uskon, että elättää.

Edellytys luonnonvarojen järkevälle käytölle tietysti on luopuminen nykyisestä kaskenviljelytaloudesta, jos hiukan lavennetaan tätä nostalgiatermiä kuvaamaan tuhlaavaa luomuhihhulointia yleensä.

Ravintoa opitaan kyllä tuottamaan tarpeeksi, jos keskitytään tähänastisen hakuammuntajalostuksen sijasta turvalliseen geeninmuokkaukseen. Sähköä riittää, jos ymmärretään keskittyä sen kokoisiin ydinvoima-, aurinkovoima-, tuulivoima- ja muihin yksiköihin, että tallentaminen ja kuljettaminen on sujuvaa.

Ilmastonmuutos on totta ja kaupungistuminen peruuttamatonta. Vuonna 1960 ylittyi sekä kolmen miljardin ihmisen että yhden miljardin kaupunkilaisen raja. 60 vuotta myöhemmin 7,8 miljardista ihmisestä 4,4 miljardia asui kaupungeissa.

Vaikka kasvuvauhti juuri silloin oli suurimmillaan, en olisi kouluaikoina pystynyt kuvittelemaan, kuinka harvassa merenrannan suurkaupungissa ihmiskunnan urbaanein miljardi nykyään enimmäkseen elää. Ne alueet ovat aidossa kasvavassa tulvavaarassa ja niiden hengitysilmassa on niin paljon hiilidioksidia, että 70-luvun suomalaisen teollisuuskaupungin 1 000 ppm on kohta universaali normi.

Nämä ongelmat on ratkaistava. En tiedä, onko eurooppalainen demokratia siihen sopiva konsti, mutta jaksan vielä toivoa.