Vihdoinkin, sanomme tieteen Nobeleista

Ei yllätyksiä tällä kertaa. Moni tiedetoimittaja huokaisi helpotuksesta kuultuaan tämänvuotisten fysiikan ja kemian nobelistien nimet. Näiden kommentoimiseen on varauduttu vuosia.

Fysiikasta palkitun 89-vuotiaan Roger Penrosen spekulointeja tajunnan luonteesta voidaan pitää lennokkaina, mutta hänen kosmologiansa pitää jalat maassa.

Kannatan Penrosen kuivaa realismia, jonka mukaan todellisuus on yksi ja sama ja siinä on neljä ulottuvuutta. Säieteoria on skeidaa, kuten muutkin opit, joista ei voida johtaa testattavia hypoteesejä. Massaa eli energiaa on toki skeidakin.

Tarvitsemme kvanttigravitaation teorian, johon ei sisälly säikeitä tai muita menninkäisiä. Gravitoneja ei kannata erikseen etsiä, mikäli gravitaatioaaltojen olemassaoloon jo uskotaan. Miksi juuri nämä aallot eivät olisi hiukkasia?

Joidenkuiden mielestä Penrose on joutunut joron jäljille ruvettuaan ehdottamaan ajan syklejä. Olemme niin tottuneet ajattelemaan, että ennen alkuräjähdystä ei voi olla mitään, kun ilman alkuräjähdystä ei ole aikaakaan.

Emme tiedä, kuinka paikallinen entropialaki on, koska emme voi sanoa, onko maailmankaikkeus suljettu; emmekä tiedä, kuinka suuri olisi suurin avoin järjestelmä. Ajan suuntaa on kuitenkin mahdoton määritellä ilman entropialakia.

Ehdotus ajan sykleistä on yritys selittää, miten ”aina silloin tällöin” kukin aioni eli maailmankausi voisi aloittaa oman matkansa maksimaalisesta järjestyksestä kohti lisääntyvää entropiaa. Neliulotteisessa todellisuudessa on vähän samantekevää, ajatellaanko aionit nimenomaan peräkkäisiksi.

Esimerkiksi Lee Smolin ja Carlo Rovelli ovat koko lailla samaa mieltä niin kvanttigravitaatiosta kuin ajan suunnastakin, mutta Smolinin (”Time Reborn”) mielestä on filosofisesti mukava korostaa ajan todellisuutta; Rovellin (”Order of Time”) mielestä ajan runollisuutta.

Roger Penrose yrittää keksiä, miten aika olisi sekä todellista että ikuista.

Nykyfysiikan standardimallissa Roger Penrosea ärsyttää ajatus kosmisesta inflaatiosta heti alkuräjähdyksen jälkeen. Hän on sitä mieltä, että edellisen aionin loppuvaiheen eksponentiaalinen laajeneminen selittäisi kaiken sen, minkä ”meidän” Big Bangimme jälkeiseksi oletettu inflaatiokin.

Älkää minulta kysykö, minkä testin perusteella näiden kahden välillä voitaisiin tehdä lopullinen valinta.

Kemian Nobel myönnettiin Emmanuelle Charpentierille ja Jennifer Doudnalle Crispr-geenisaksien kehittämisestä. Jotkut olisivat varmaan toivoneet, että menetelmästä annettaisiin lääketieteen palkinto, mutta suurin osa lääketieteellisistä sovelluksista on vielä kaukana.

Vasta kahdeksan vuotta on kulunut siitä, kun Charpentier ja Doudna julkaisivat kuuluisimman tutkimuksensa proteiinileikkurista, joka toimii niin bakteereissa kuin kasvi- ja eläinsoluissakin. Nobelia on kuitenkin odoteltu niin monena syksynä, että aika tuntuu pitemmältä.

Geenisaksilla voi poistaa ja lisätä dna-jaksoja. Kun menetelmä toimii missä tahansa tumallisessa solussa, kirjallisia kauhuskenaarioita väärinkäytöstä on helppo kuvitella. Tai: mikä nyt sitten olisi ”väärin”käyttöä?

Ihmisten ja koirien jalostaminen lienee liian helppoa jo nyt ilman geenisaksiakin, mutta pitäisikö meidän oikeastaan asettaa minkäänlaisia rajoja sellaiselle kasvisairauksien torjumiselle, joka lisäisi terveellisen ravinnon määrää ja parantaisi laatua?

jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu