Yhdistyneet kansakunnat on maailmansodan voittajien väline

Näin YK:n päivän kunniaksi julkaisen hieman muokattuna aiemman arvioni Yhdistyneiden kansakuntien merkityksestä maailmalle ja Suomelle:

”Suomalaisilla on merkillinen tapa ajatella Yhdistyneiden kansakuntien olevan jollakin tavalla Kansainliiton seuraaja. Näinhän ei voi olla siksikään, että Kansainliitto lakkautettiin vasta vuonna 1946. Käytännössä se oli toki kuollut II maailmansodan syttymiseen.

Laajassa filosofisessa merkityksessä YK on tietysti perinyt samat yleismaailmalliset rauhan ihanteet, joista Woodrow Wilson aikanaan sai Nobel-palkinnonkin. Yhdysvallat ei kuitenkaan koskaan liittynyt Kansainliittoon.

Yhdistyneet kansakunnat taas oli mitä suurimmassa määrin Yhdysvaltain perustama ihan käytännössä. Vuoden 1942 ensimmäisenä päivänä “neljä suurta” – Yhdysvallat, Britannia, Kiina ja Neuvostoliitto – allekirjoittivat presidentti Rooseveltin neuvonantajan Harry Hopkinsin muotoileman “Yhdistyneiden kansakuntien julistuksen”. Jo seuraavana päivänä julistukseen yhtyi 22 muuta.

Maaliskuun 1. päivänä tuli kuluneeksi tasan 78 vuotta siitä, kun viimeiset Yhdistyneiden kansakuntien perustajajäsenet – Saudi-Arabia, Libanon ja Syyria – allekirjoittivat julistuksen. Kaikkiaan allekirjoittajamaita oli lopulta 47.

Arkikielessä allekirjoittajia kutsuttiin “liittoutuneiksi”. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäinen tehtävä oli Saksan ja Japanin ja niiden liittolaisten kukistaminen.

Voidaan spekuloida sillä, missä vaiheessa Suomi olisi aikaisintaan voinut sopimukseen liittyä. Vanhan rajan ylittäminen syksyllä 1941 johti joulukuussa siihen, että Britannia julisti Suomelle sodan, joten ajasta ennen syyskuun 1944 välirauhaa on tässä yhteydessä turha puhua. Mutta miksi ihmeessä Suomi ei julistanut virallisesti sotaa Saksalle sen jälkeen?

Vasta liittoutuneiden ovien sulkeuduttua maaliskuun alussa 1945 Suomen hallitus laimeasti “totesi” olleensa jonkin aikaa sotatilassa Saksan kanssa.

On tietenkin totta, etteivät britit ottaneet sotaa Suomen kanssa kovin vakavasti edes ennen vuoden 1944 syyskuuta.

Clement Attlee oli brittihallituksen jäsenenä virallisesti sodassa Suomen kanssa joulukuusta 1941 aina vuoden 1947 Pariisin rauhansopimukseen, vuodesta 1945 lähtien pääministerinä. John Bew julkaisi vuonna 2016 hänestä erinomaisen elämäkerran Citizen Clem. Suosittelen.

Bew’n kirjassa ei mainita ainoatakaan suomalaista nimeltä. Sana “Finland” esiintyy kahdesti. Molemmilla kerroilla on kyse siitä, että muiden demokraattien tavoin labour-johtaja Attlee tuomitsi jyrkästi Neuvostoliiton hyökkäyksen talvisodassa.

Rauhanneuvotteluissa Suomi oli briteille ilmaa. Neuvostoliitto sai käytännössä muotoilla Suomen rauhansopimuksen. Huhut kertoivat, että Winston Churchill olisi ottanut sodanjälkeisen Suomen vakavammin, jos joitakin johtajia olisi teloitettu Quislingin tavoin, mutta se nyt tietenkin oli Mannerheimille ja Paasikivelle liian paksua.

Ranskakin muuten liittyi alkuperäisiin Yhdistyneisiin kansakuntiin vasta viimeisten joukossa 26. joulukuuta 1944. Neljä suurta olivat siihen asti suhtautuneet epäluuloisesti de Gaullen kykyyn johtaa tulevaa demokratiaa.

Sinä päivänä olivat lopulta koossa kaikki viisi II maailmansodan tulevaa päävoittajaa. Näistä viidestä tuli 24. lokakuuta 1945 pysyväksi organisaatioksi järjestäytyneen Yhdistyneiden kansakuntien ehdoton yläluokka, Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet.

Nykyään tiedämme, että maailma muuttui, kun Japanista ja Saksasta tuli demokratioita. Suomi, Itävalta, Unkari, Romania ja Bulgaria pääsivät silti YK:n jäseniksi ennen niitä, jo 14. joulukuuta 1955. Japanin vuoro koitti vuonna 1956 ja Saksan vasta vuonna 1973, silloinkin aluksi kahtena.

YK on sodan voittajien järjestö. Voi olla, että Turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeuden muuttamiseksi tarvittaisiin uusi maailmansota. Hiukan kyyniseltä tuntuisi sellaistakaan toivoa.”