Kissamummo voi olla myös mies

Meissä jokaisessa on vähän kissamummoa. Kissamummismi on ilmiö, missä henkilö kerää pakonomaisesti jotakin. Yleensä alennusmyynneissä ja jouluostoksilla tulee tarve heräteostoksiin. Ostetaan kivantuoksuisia kynttilöitä tai kilotolkulla suklaata.

Tunnen esimerkiksi erään keräilijäherran, joka sattui olemaan koditon. Hän osti 30 isoa suklaalevyä saadakseen kuusi Tokmannin ämpäriä. Hän saattaa ostaa neljä kahvinkeitintä tai monta pukua. Muistutan tämä mies on koditon. Kaikki hänen tavaransa ovat varastossa. Suklaan kohtalosta ei ole tietoa, koska itarana hän ei koskaan tarjoa mitään muille.

Kodittomien maailmassa on paljon lahjoituksia. Miehellä on porttikielto liki kaikkialle. Hän vie kaikki leivät pöydästä tai kolme pussillista naisten vaatteita. Hän näyttää hitaalta, mutta tavarat vilahtavat kassiin nopeasti. Hän ei koskaan varasta, vaikka onkin kyynärpäätekniikan mestari.

Mies on saanut varastoinnista monta häätöä. Hänen eläkkeensä on yli 3000 euroa kuukaudessa. Sosiaalityöntekijät eivät kykene ymmärtämään varakkaan asiakkaan sosiaalista ongelmaa, vaan sijoittavat hänet kerta toisensa jälkeen päihdehuoltolain alaiseen yksikköön. Herra ei voi fyysiseen vammaan olevan lääkityksensäkään vuoksi nauttia tippaakaan alkoholia.

Kävin ruokajonoaddiktin keittiössä. Parveke oli täynnä ruokaa. Keittiö oli lattiasta kattoon lastattu kuivamuonalla. Jääkaapista löytyivät kaikki Suomen leikkelemerkit ja viisi kiloa vuoden vanhaa voita. Erilaisia pullia oli ainakin kolme tiuta ja vanhoja banaaneja monen tertun verran. Oli myös banaanikärpäsiä, toukkia ja hiiriä.

Tämä nainen kävi kuusi päivää viikossa leipäjonoissa, ja muutama seurakunta toi ruokaa ovelle. Henkilö osasi näyttää nöyrältä ja surkealta pyytäessään ”vähän ruokaa”. Suomalaiset jonottavat vain äärimmäisessä hädässä. Meillä on sisäänrakennettu häpeä.

Mikä näitä kahta henkilöä yhdistää ja miksi kukaan ei ymmärrä ongelmaa? Molemmilla on äärimmäinen hätä psyykkisenä oireena. He pelkäävät taivaan putoamista niskaan, ja että kaikki menetetään uudestaan. Molemmat ovat menettäneet kotinsa ja lapsensa, tavalla tai toisella. He hakevat turvaa materiasta. Koska kummallakaan ei ole varaa ostaa riittävästi, he käyttävät aikansa jonottaakseen lahjoituksia. Kukaan auttaja ei ymmärrä, ettei oikea tarve ole nälkä tai vilu, vaan henkinen tyhjyys ja puute.