Kaikki koululaiset etäopetukseen sanoo OAJ:n Luukkainen

OAJ otti sitten puheenjohtajansa suulla kannan, jonka mukaan myös 1.-3.-luokat sekä erityisoppilaat pitää laittaa etäopetukseen. Lausunto kuvaa hyvin todellisuudentajun puutetta. Pienet ekaluokkalaiset ovat Luukkaisen mielestä yhtä kykeneviä suorittamaan koulunsa etänä, noudattamaan itsenäisesti aikatauluja, tekemään ja palauttamaan tehtäviä itsenäisesti jne. kuten vanhemmatkin oppilaat. Entäs sitten erityisoppilaat, joiden kirjo on laaja ja joilla monilla on kognitiivisten ongelmien lisäksi psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia? Ainakin tiedossa on lisää syrjäytymistä.

Olisi todella hyvä tietää, kuinka niin pienimpiä kuin myös erityisoppilaita kyetään opettamaan. Hyvä sinänsä, että Luukkainen luottaa opettajiin, mutta lienee selvää, että tuloksena on täysi kaaos. Opettajat palavat loppuun ja huoltajat joutuvat monissa tapauksissa  pakkorakoon. Jättääkö pieni lapsi yksin kotiin etäopiskelemaan vaiko jäädä pois töistä.

Ymmärrän kyllä huolen viruksen leviämisestä, mutta niin kauan kuin muuta yhteiskuntaa kuten kapakoita ei haluta laittaa kiinni, pitäisi edes alimmat luokat ja erityisopetus pitää lähiopetuksen piirissä, keinolla millä hyvänsä. Tässä suhteessa olen tehtävässään kasvaneen opetusministeri Anderssonin kanssa samalla linjalla. Ja Luukkaisen pöhkö kannanotto vain vahvistaa sitä, että moiseen järjestöön ei opettajien kannata kuulua.

+3
Juha Hytönen
Keskusta

Työkseen isänmaan toivoja opettava peruskonservatiivi kepulainen ja maalla asuva äijä itäisestä Suomesta. Kestävyysjuoksua lappu rinnassa vuodesta 1984 ja toivottavasti vielä pitkään eteenpäin. Spesiaalialoja historia ja maanpuolustus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu