Lapuanliikkeen paita on kielletty?

Ylen mukaan poliisi selvittää perussuomalaisen kuntapoliitikon Facebook-kuvan käyttöä. Seinäjokelainen Pia Kattelus-Kilpeläinen poseeraa kuvassa päällään sinimusta villapaita ja kirves kädessään. Poliisi on saanut kansalaisilta useita tutkintapyyntöjä.

Poliisin tehtävästä virkavapaalla ollut Kattelus-Kilpeläinen julkaisi kuvan tervehdyksen kera uutena vuotena ja tervehdyksessä viitattiin myös sanallisesti lapuanliikkeen väreihin.

Asia oli Uuden Suomen puheenvuorossa jo esillä, silloin ei ollut tietoa poliisin puuttumisesta kuvan sopivuuteen. Nyt sitten poliisi selvittää, onko jokin raja ylitetty.

Kuva ja teksti ovat provosoivat, eikä mitenkään harkittua tuo mielestäni ole. Silti en näkisi asiassa oikeastaan mitään sopimatonta. Ketään ei solvata, ketään ei uhata eli vihapuhetta tai vastaavaa ei tuossa ole. Ja sinimusta on vaikka Lapualla ihan ok väriyhdistelmä, kuten myös ns. Vihtori-paita, jota yhä valmistetaan.

Ilmeisesti kyse on nyt väreistä ja liikkeen nimen mainitsemisesta. Mutta olisiko toimittu samoin, jos kuntapoliitikko olisi julkaissut  kuvan,  jossa hänellä olisi ollut punainen paita vaikka  Leninin-kuvalla ja tekstissä olisi viitattu kommunismiin?

Itse kyllä uskoisin , että kommunismi-viittaus ja Lenin olisi jäänyt tutkimatta. Koska nyky-Suomen ilmapiirissä kaikki paheksuttava tulee äärioikealta, vaikka sitten historiankin kysymyksissä ja äärivasemmistoa käsitellään ihan eri standardeilla.

 

Juha Hytönen

Työkseen isänmaan toivoja opettava peruskonservatiivi kepulainen ja maalla asuva äijä itäisestä Suomesta. Kestävyysjuoksua lappu rinnassa vuodesta 1984 ja toivottavasti vielä pitkään eteenpäin. Spesiaalialoja historia ja maanpuolustus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu