Reservin ylennysten julkisuus, järki voitti

Vuosi sitten YLE ilmeisen tarkoitushakuisesti nosti esille reservin ylennysten julkaisemisen laillisuuden. Asiaa alkoi selvittää niin apulaistietosuojavaltuutettu kuin puolustusvoimat itse.

Itse olin varma, että tulkinnaksi  tulee se, että kyseessä on henkilörekisteri ja tietoja ei voida massana julkaista. Tai sitten jotakin sellaista, että asianomainen voi estää oman ylennyksen julkaisun. Kukahan ylennyksen saanut haluaisi ihan oikeasti nyt estää ylennystiedon julkaisun? Jos ylennys tulee, se ei tule sattumalta eikä ole oikein mahdollista,  että vakaumus olisi tyystin muuttunut vaikkapa hyvin sujuneen kertausharjoituksen jälkeen.

Ihme ja kumma, päätös on se,  että media saa edelleen julkaista ylennykset, vaikkei pv omilla sivuillaan enää julkaisekaan.

Nyt tietysti voi olla, että jokin tiedostava media ilmoittaa, ettei heidän eettisiin periaatteisiinsa sovi enää tällaisen jotakuta loukkaavan ja mielipahaa aiheuttavan asian julkaiseminen…

 

 

Juha Hytönen

Työkseen isänmaan toivoja opettava peruskonservatiivi kepulainen ja maalla asuva äijä itäisestä Suomesta. Kestävyysjuoksua lappu rinnassa vuodesta 1984 ja toivottavasti vielä pitkään eteenpäin. Spesiaalialoja historia ja maanpuolustus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu