Vapaassa maassa mielipiteiden kirjo on valtava ja se on hienoa

Kun jotkut tutkijat ovat näkevinään sotapsykoosia ja yksisilmäistä Ukrainan puolustamista ja Venäjän demonisointia mediassa sekä somessa, niin vastapainoksi löytyy sitten aivan toisia näkemyksiä. Vaikkapa Paavo Väyrynen, joka  pyrkii kierrellen ja kaarrellen ymmärtämään Venäjää eikä aina edes kiertelekään, mutta pysyy kuitenkin jotakuinkin faktojen liepeillä.

Sen sijaan länsimaita vihaava ja Venäjää palavasti rakastava hard core-osasto on sitten aivan muuta. Tässäpä muutama helmi Pirkko Turpeinen-Saarelta.

Venäjä taistelee USA:n johtamaa natsismia vastaan

”Tosiasiassa Suomi taisteli toisessa maailmansodassa kuten Ukraina tällä hetkellä natsi -tunnuksin, natsi-Saksan rinnalla. Koko Euroopan unioni taistelee nyt yhdessä natsismia Ukrainan rinnalla kannattaneen Yhdysvaltojen kanssa toisen maailmansodan revanssia Venäjää ja koko natsismin vastaista maailmaa vastaan.” (Pirkko Turpeinen-Saari, blogi 8.1.2023, turpeinen-saari.net)

Yle valehtelee koko ajan

”Kuluneen vuoden aikana Yle ei ole pystynyt tuottamaan ainoatakaan keskustelua, jossa olisi historiallisen totuuden runko. Jos suomalaisten ei anneta surra väärällä puolella oloaan ja keskitysleirejään, kansa joutuu toistamaan virheitään. Se merkitsisi liittoutumista yhä fasistisemman Euroopan unionin kanssa, joka selviää julkisuudessa vain valehtelemalla siitä mitä maailmassa tapahtuu.” (Pirkko Turpeinen-Saari, blogi 31.12.2022 , turpeinen-saari.net)

Venäjä/Neuvostoliitto on aina ollut Suomen ystävä

”Muistamme heidän antaneen meille itsenäisyytemme. Muistamme heidän auttaneen meitä luopumaan natsi -menneisyydestämme ja militarismistamme. Sen sijaan että he olisivat syyttäneet meitä siitä, että suljimme venäjänkieliset Karjalan asukkaat keskitysleireihin ja kaikin tavoin yritimme estää heitä vapauttamasta maailmaa natsismin ja militarismin ikeestä, he antoivat meille hopealautasella ensimmäiset demokraattiset vaalit vuonna 1945, joihin jokainen suomalainen, niin vankiloissa viruneet Suomi-Neuvostoliitto-seuran toimijat, jotka selvisivät vankeudestaan hengissä, kuin tavalliset sisällissodassa tuomitut työläiset saattoivat osallistua.

Syytösten sijaan Neuvostoliitto/Venäjä auttoi meitä taloudelliseen kukoistukseen keskinäisen kaupan ja rauhanomaisen yhteistyön avulla.” (Pirkko Turpeinen-Saari blogi 24.12.2022, turpeinen-saari.net.)

Mannerheim oli natsimielinen rasisti 30-luvulla

”Porvarilliset voimat aloittivat armeijan tukemana ennen näkemättömän sorron ja kyyditykset samaan aikaan kun yhteistyö nousevan natsi-Saksan kanssa voimistui. Suomi liittyikin Mannerheimin tiiviiden Saksa-suhteiden ansiosta Saksan hankkeeseen Neuvostoliittoa vastaan, jonka väistämättömänä seurauksena oli sota. Sen aikana suomalaiset päästivät Mannerheimin johdolla rasismin valloilleen.” (Pirkko Turpeinen-Saari blogi 2.12.2022, turpeinen-saari.net.)

Näitä lukiessa ei oikein tiedä, mitä ajatella. Kirjoittaja on korkeasti koulutettu henkilö, teksti on kaikin puolin teknisesti tasokasta, mutta sisältö on uskomatonta. Mahtaako Turpeinen-Saari yhtään miettiä, että Suomessa saa julkaista oikeastaan mitä vaan, syyttää vaikka poliitikkoja natseiksi tai kertoa historiallisia valeita toisin kuin ihailemallaan Venäjänmaalla joutuu vallitsevan kertomuksen kiistäjänä suuriin vaikeuksiin?

Juha Hytönen
Keskusta

Työkseen isänmaan toivoja opettava peruskonservatiivi kepulainen ja maalla asuva äijä itäisestä Suomesta. Kestävyysjuoksua lappu rinnassa vuodesta 1984 ja toivottavasti vielä pitkään eteenpäin. Spesiaalialoja historia ja maanpuolustus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu