Kyllä nyt sattui luuloihini Suomenmaasta

(Tämä tekstikokonaisuus on pettymyksen alhossa kirjoitettu. Syy selviää blogin loppupuolella. Asia on itselleni erittäin vakava, en tiedä onko sitä muille. Tuskin).

Otto-Wille Kuusinen kirjoitti 1945 teoksen ”Suomi ilman naamiota.”  Hän oli Komintermin puheenjohtajana. Sitten Gruusialainen Stalin arvioi Komintermin maailmanvalloitusen epäonnistuneeksi. Seuraavien kolmen vuoden aikana Komintermin noin 300 edustajasta yli 280 vetäytyi terveydellisten syiden vuoksi. Otto-Wille sen kun porskutti – olisko OttoWillestä Suomen naamion näkijäksi? – tuskin.

***    ****    *****

Yeltsin onnistua Neuvostoliiton alasajossa sen vuoksi, että hän oli Venäjä. Ristiriitainen, öykkäröivä mutta sydämeltään uskalias. Trump taisi yltää presidentiksi kun hän oli ”yhtä sekaisin kuin Usa”.  Oman maansa raivoraitis Yeltsin.

Mutta missä Suomen vertauskuva?

Kokemani mukaan Suomessa on pitkään kiristänyt otettaan valikoiva sananvapaus. Sana on Suomessa vapaa. Jumalauta, tässä maassa ei pilkata kotia, isänmaata ei Jumalaa. -vai miten se Alatalo riimittikään? No, tuokin menee vielä jotenkin ymmärrettävään piikkiin.

***    ***    ***

Blogistaniassa edustamme kirjoituskykyistä väestöä, useimmat pystyvät hyvään syy-seurauserittelyyn. Katselen päätäni puistellen joka toista kommenttia. Ne vertaantuvat koulukiusaajien kokoontumisajoihin. Mölyäminen ja käytöstavat säilyvät vuosikymmenestä toiseen.

Ja jos joku ajattelee eri tavalla, luultavasti useammin kuin harvemmin, tartutaan järjestelmän apuun: ”äitii… toi lukutoukka sanoi pahasti meistä, menethän ja valitat hänestä rehtorille, kyllä rehtori antaa sapiskaa tai sensuroi”!

*****

Miksi sitten tuo kolahti minuun nuo sananvapauskysymykset, joihin yllä viittasin? Opin omissa opinnoissani ajattelemaan, että Suomen kansa on ammoisista ajoista arvostanut valistusta ja sivistystä, mielen ja sielun tasapainoa. Tuntui hyvältä kuulua köyhään, mutta valistusta ja sivistystä arvostavaan kansaan, joka pyrkii asioissaan totuudellisuuteen sekä kohtuullisuuteen.

Pahimmalle minusta tuntuu kun luulin että täällä Blogistaniassa arvostetaan pyrkimystä totuudellisuuteen. No, niin ei todeksi osoittautunut. Mutta sitä en pysty ymmärtämään, että pari kolme ihan järkevän tuntuista blogistia käytti valitusnappulaa. Ja luultavasti saivat aikaan toimenpiteitä. Kaikista eniten yllätti heidän tukenaan toiminut ”toverikunta”. Järkevän oloisia heppuja hekin.

Mitä sitten menetin? Menetin uskon.  En pysty enää luottamaan siihen, että Blogistanissa on sana vapaa. Sen myötä tämä Blogistan menetti kyllä keskeisimmän merkityksensä minulle. En pysty katsomaan kirjoituksia seuraavalla periaatteella: ”Katso Juha, lue ja keskustelu niin opit paremmin ymmärtämään, mitä valistunut kansanosa Suomessa kirjoittaa ja ajattelee”.

Sillä ei ole enää tuon lisäksi niin väliä, että sananvapaus on Suomessa rajallista. Maani on joka tapauksessa alentunut suomettamaan itsensä sananvapauden saralla. Ja se asia inhottaa, hävettää ja suoraan raivostuttaa. Mutta minkäs teet. Jatkan kait kirjoittamista kun en parempaakaan keskusteluareenaa tällä hetkellä tiedä. – syvimmän motivaatioperustani olen kuitenkin menettänyt.

Perhana, kun tuntuu ettemme saa enää sensuroimatonta tietoa suomeksi mistään. Hesarin jutut ovat erittäin valiutuneita ja poliittisen agendan ohjaamia. Kommenteissa hyväksytään vain saman valtavirran mielipiteet. YLE:n verkkosivut lienevät parhaat. Mutta mutta… kyllä ihan olisi hyvä kuulla monipuolisia uutisia.

Niin. Suomen vertauskuva on tämä Blogistania. Näyttääkö kehityssuunnat hyvältä?

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu