Nuijasota ja Bensavero – Harkimo hommiin?
Nuijasota aiheutui Ruotsin rälssin majoittamiskustannuksista ja muista korvauksista. Kruunu rahasti kansan verille. Nuijasoturin hävisivät taistelunsa. Kunnioittakaamme heitä silti – he kaatuivat taistellessaan paremman huomisen puolesta.
Rälssin maksut nykyisessä Suomessa kurittavat kansaa kuin Nuijasodan aikoina. Liikenteen verotuksen perustelut ovat kuin Rälssin perustelut aina ovat: ”teidän täytyy maksaa, sillä teillä on mistä verottaa… olkaapa iloisi maksajia sillä oikeasti meidän pitäisi verottaa teitä paljon enemmän”.
*** ***
Ja astetta vakavammin. Suomessa bensaa ja dieseliä verotetaan tavalla, jonka vuoksi litrahinta on tällä hetkellä EU -maiden hintavimpia, ellei peräti juuri nyt kallein. Diesel-autoiluun liittyvä verotuskohtelu on vielä vaikeammin ymmärrettävissä. Nämä verot olisi yksinkertaisesti puolitettava! Silloin olisin iloinen veronmaksaja noiltakin osin.
Itse jo iäkkäänä en tämän asian vuoksi enempää vaivaudu. Kunhan yritän usuttaa tekijämiehiä ja -naisia poliittisesti asian puolesta kamppailemaan. Kamppailu onnistuessaan toisi keulahahmoilleen huomattavat meriitit tulevaisuuden kannalta.
Toki Autoilevalla Kansalle on monia vaikutuskeinoja. Kansalaistottelemattomuus Elokapinan ja Greenpeacen mukaisesti on yksi väylä. Toinen Autoilevan Kansan vaikutuskeino on pehmeämpi. Nykyinen hallinto on jo kauan toivonut saavansa enemmän aktiivista kansalaispalautetta toimistaan. Sopivasti laaditut, kehittämishakuisesti kirjoitetut ystävälliset kirjeet oikeaan hallinto-osoitteeseen lähetettynä joudutaan myös käsittelemään raskaassa prosessissa….
Pienistä pisaroista muutostarve syntyy. Ja kun sopivasti laadittuja aloitteita on hallinnon eri tasoilla tarpeeksi, alkaa sisäinen muutospaine kasaantua. Joskus muutospaineet tuottavat linjavedon asiakaskunnan eduksi. Mahdollista kuitenkin olisi jos hallinto-alamaiset liiaksi lähettävät aloitekirjeitä se, että hallinto ja demokratia sulkeutuu kansalta lainsäädäntöä muuttamalla. Se olisikin sitten toinen todellisuus eikä sitä kannata vielä ajatella.
Nyt ovat polttoaineiden hinnat jonkun aikaa korkealla, aikanaan laskevat. En jaksaisi moisesta barrikadeille lähteä. Tuolla on jossain päin maailmaa ihmisillä vähän suurempiakin huolia. Tavan tallaajalle tuo nyt tapahtunut hinnannousu merkitsee parin kolmen kympin lisäkustannusta kuukaudessa.
Yrittäjille tilanne luonnollisesti toinen, mutta lääkkeidenkin oltava toisenlaiset. Puheenvuorossa kirjoittaneen lehdenjakajan puolesta olen kyllä surullinen, iskee kovasti yritteliään miehen elinkeinoon.
Ilmoita asiaton viesti
Asialliset valitus/kehittämiskirjeet hallinnolle ovat kyllä ovela keino. Luin juuri lehdestä Puolangan kuntaa useiden vuosien ajan häiriköineen miehen vankeustuomista. Vaikka kirjeet olivat asiattomia ja sisälsivät kunnianloukkauksia yms., niin niihin olisi pitänyt vastata, koska niissä oli myös asiallisiksi koettuja valituksia. Tästä apulaisoikeuskansleri antoi muistutuksen Puolangan kunnalle. eihän virkamiehet juuri sen vakavampia seuraamuksia saakaan. Sympatiani ovat kuitenkin viranhaltijoiden puolella tässä tapauksessa.
Valituksilla polttonesteiden verojen kohtuuttomuudesta hallinto tukkoon. Ovela suomalainen hallintoalamaisen temppu. Liikenteeltä kerätään noin 8 miljardia rahaa ja annetaan noin 2 miljardia takaisin. Sitten hallitus ihmettelee, että miten me voisimme tukea autoilijoita.
Ilmoita asiaton viesti
Minä luulen että Suomessa keksitään keino laskuttaa näistä valituksista niin niistä sitten lähtee 99% pois.
Ilmoita asiaton viesti
Öljyn hinta toki vaihtelee tulevaisuudessakin, kuten Pekka Näränen viestii. Vaan sen alaraja tullee olemaan paljon aiempaa korkeammalla. Lisäksi veroluonteiset maksut tuskin tulevat alenemaan tulevaisuudessa.
– ellei sitten selkein ja rehellisin kansallisuusaktiivisuuden keinoin tuoteta riittävää poliittista painostusta asiassa.
*** ***
Itse en tunne enkä osaa maatalouden elinkeinoja. Nykyään olen kuitenkin tilaisuudessa aika ajoin kuulla maaseudun tilanteesta eli vanhan maatalon pihapiiriä yritän ylläpitää. Aika ajoin saan apua kun ei itse osaa eikä pysty.
Toissapäivänä eräs maanviljelijä kertoili kahveen lomassa: ”viljely on pitkäjänteistä puuhaa, fosforilannoitteet ovat kallistuneet huimasti, toimitusketjussa on katkoksia, jakelija ei ota enää edes ennakkotilauksia vastaan…. viljan hinta on liian alhainen… traktorin tankki vetää kerralla 500 litraa.. kuule… tämä homma ei enää lyö leiville, mielihalustako tätä pitäisi tehdä”!
Ja jatkoi tyyliin: ”… millä pirulla me saadaan sato edes kasvamaan kun Venäjä on fosforilannotteiden suurin tuottaja, pakotteet päällä ja lannotteiden saatavuus on kauttaaltaan vaikea…. taitaa olla parempi jättää tää homma”!
Sama omin sanoin: Kaikilla kustannussäästöillä on maaseudulla väliä. Ajomatkat ovat pitkät. Pidä Suomi asuttuna ja elossa….
Huoleni on Suomen puolesta. Kyllä maaseutukin ansaitsee elämän. Jos ei pölli metsästä liiku eikä traktori käynnisty keväällä, koko maa tulee kitumaan hengiltä vuosien saatossa.
Ps. Tekstini saattaa sisältää asiavirheitä. Vasta myöhemmin tajusin, kuinka merkittävän ja painokkaan yhteiskuntapoliittisen puheenvuoron olin maatalon keittiössä kuullut. Muistivirheitä lienevät pienehköjä ja toivon osaavien korjaavan ne… Itse sanoman oleellisin puoli eli ”kusessa ollaan” ei ole muuttunut.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minustakin kaikki verohelpotukset polttoaineisiin tämänhetkisessä maailmassa pitäisi tehdä vain ja ainoastaan maataloudelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä teidän kannattaa laventaa ajatteluanne. Suomessa bensan hinta on korkeimpia Eu-alueella ellei peräti korkein tällä hetkellä. Se vaikuttaa kaikkiin, työmatkat autolla ovat monelle välttämättömyys. Ja tuntuvat kukkarossa.
Ps. Oman arvioni mukaan kommenttinne edusti tahatonta väärinymmärrystä, jonka vuoksi kirjoititte sen noin rajaavasti. Toivottavasti tuo positiivinen tulkintani ei ollut erhe.
– tahallinen väärinymmärrys ei edusta hyvää keskustelukulttuuria.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomessa bensan hinta on korkeimpia Eu-alueella ellei peräti korkein tällä hetkellä.”
Niin sen pitäisikin olla.
Täällähän on pitkät välimatkat, ihmiset ja rahdit liikkuvat yli 90%:sti öljyä poltellen kumipyörillä ja sitten vienti ja tuonti itämeren yli öljyä poltellen.
Aivan tajuton riippuvuus rajalliseen luonnonvaraan eikä meillä ole edes omaa öljylähdettä, joten kaiken logiikan mukaan polttoaineen pitäisikin olla kallista. Kuitenkin aivan jokainen jokainen hallitus joka ajattelee Suomen kansan etua, ymmärtää vähentää öljyriippuvuutta ajoissa. Tästä syystä polttoaineverojen nostamisesta on kaikkien hallituspuolueiden välillä ollut yksimielisyys.
—
Maataloudessa tilanne sitten se, että Suomen ruokahuolto ei voi toimia sen varassa että jotkut ihmiset haluavat harrastaa maanviljelyä. Ymmärrän siis hyvin sen että jos tämänhetkisessä tilanteessa tällä toimialalla on verohelpotusta polttoaineissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei nyt ehkä ole oikea aika miettiä bensan hintaa, kun ihmisiä tapetaan.
Hyväksyn täysin tuntuvatkin tilapäiset muutokset hinnassa ja saatavuudessa jos niiden avulla saataisiin lähetettyä viesti Venäjälle että lopettavat hyökkäyksensä.
Ilmoita asiaton viesti
Aika outo kommenti. Onko sinulla tiedossa joku ajankohta milloin ihmisiä ei olisi tapettu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai tuollaista pikkuasiaa kuin bensan hintaa ole oikea aika miettiä koskaan, sillä koko ajan ihmisiä tapetaan jossain päin maailmaa, jos ei sodissa, niin nälkään ja muuhun kurjuuteen. Se vaan huomataan vasta nyt, tuo kuolema ja kurjuus on tullut nurkan taakse. Muun muassa Itä-Afrikassa arvioidaan vuoden 2021 aikana kuolleen nälkään tai siihen liittyviin sairauksiin 260000 alle 5 vuotiasta lasta. Jos ihmiskunta olisi hitusenkaan järjissään, ei kenenkään tarvitsisi kärsiä näikää tai kuolla siihen, sen paremmin kuin kuolla sodissakaan. Mutta ei, pyssyjä tämä evoluution suurin erehdys kyllä takoo miljardien edestä joka vuosi, ja kun niitä paljon, niin pitäähän niiden tuhovoimaa aina silloin testata, jotta saataisiin käytännön kokemusta kehittää vieläkin tuhovoimaisempia ja tappavampia pyssyjä. Tässä rupee pian maalaisjärkevämmät ihmiset miettimään Tuntemattoman sotilaan Yrjö Lahtisen tavoin:Tulis kuula ja tappais.
Ilmoita asiaton viesti
Silvennoinen ja Vallin eivät ole kuulleet että Euroopassa soditaan juuri paraikaa?
Voi kai sitä sanoa epätyypilliseksi olosuhteeksi jos 70:een vuoteen ei ole samaa ilmennyt.
MInun mielestäni ei voida ajatella että tämä on normaalia ja siihen ei tarvitse reagoida. Viesti olisi lähetettävä että tappaminen ei ole suotavaa.
Parhaiten viesti välittyy kun siinä on mukana taloudellinen aspekti, eli venäläisen energian ostoboikotti.
Ilmoita asiaton viesti
Ai sinun mielestäsi ei ole väliä vaikka ihmisiä tapetaan sodissa ja nälkään, kunhan se tapahtuu Euroopan ulkopuolella.. En missään nimessä hyväksy ukrainalaisten teurastamista tällä hetkellä käytävässä mielettömässä sodassa, mutta miksi ei muualla sodan ja nälän tappamien ihmisten kohtalo aiheuta samanlaisia reaktioita suomalaisissa. Onko se jonkinlaista sisäsiittoisuutta?
Ilmoita asiaton viesti
Harkimo hommiin? Leena vai? Se toinen myy meidät Venäjälle kuin halvan hallin. On nähty.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikille blogini lukijoille, Kariselle myös vastaus tässä.
Parahin Esko Karinen, kirjoitin blogini osittain juuri tukeakseni teidän kaltaisia ihmisiä. Suomessa moni on kovasti ahdistunut Ukrainan sodan vuoksi. Iäkäs sukulaiseni soitti juuri äsken ja kysyi: ”Juha, etkö yhtään pelkää sukutilamme puolesta, sehän on siellä rajan vieressä”?
– Hän jo ajatteli että kohta Vanja maamme vie.
1) Traumapsykologinen aiheenvalinnan perustelu
Ihmisten jaksamista ja heidän kykyään myös auttaa Ukrainaa ei todellakaan edistä, jos he koko ajan vatvovat ja pelkäävät. Se kuluttaa.
– Palstallakaan ei juuri muuta ole käsitelty kuin Ukrainaa. Ajattelin, että aiheen vaihto suuntaisi ahdistusenergiaa muualle ja helpottaisi paremmin jaksamaan, myös teitä. Tuon päätelmän olen tehnyt teidän minulle kohdistamistanne kommenteista, kenties olen erehtynyt?
2) Sisällön mukainen perustelu
Liikenteeseen, autoiluun kohdistuva verotus on kovaa. Ja autoileva kansa lienee aliarvostettu resurssi. Valtio vaurastuu samalla kun kansan elinehdot heikkenevät. – Olisiko asialle mitään tehtävissä?
Ilmoita asiaton viesti
”Olisiko asialle mitään tehtävissä?”
Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa paljonkin vero-optimointia. Esimerkiksi taloyhtiö voi ostaa pari sähköllä toimivaa yhteiskäyttöautoa. Veron määrä putoaa rajusti verrattuna siihen, että jokainen ajaa omalla polttomoottoriautolla.
Ilmoita asiaton viesti
This is Russia, venäläisen sotilaan arvo on kasa tuhkaa, Putin pistää nuoret taistelemaan ja ruumiita ei edes tuoda oman maan multiin vaan ruumiit kadotetaan polttamalla, omaisille voi kertoa että henkilö katosi eikä perhe saa näin mitään korvauksia.
”Ukrainalaismedia: Kuolleiden venäläissotilaiden ruumiita poltetaan maakuopissa
klo 17.34 Silminnäkijätietojen mukaan Venäjän joukot ovat alkaneet polttaa kuolleiden venäläissotilaiden ruumiita tavanomaisissa maakuopissa. Asiasta kertoo Ukrainan sisäministeriön johtajan avustaja Anton Geraštšenko ukrainalaisen uutistoimisto Unianin mukaan.
Krimin niemimaan lähellä Tšaplynkan kylän alueella oli silminnäkijän mukaan heitetty keskiviikkona noin 50 venäläissotilaiden ruumista maakuoppaan, ja heidät oli poltettu samana aamuna.
-Paikalliset asukkaat kysyivät, miksi niin tehdään kuolleiden ruumiille. Heille kerrottiin, että ruumiiden vieminen Venäjälle olisi kielletty, Geraštšenko kirjoitti Telegramissa.
Aiemmin Unianin mukaan julkisuuteen oli tullut asiakirja, jossa Venäjän apulaispuolustusministeri Alekei Krivorutško määräsi Ukrainassa kuolleiden sotilaiden ruumiiden tuhoamisesta.” (IL)
Ilmoita asiaton viesti
Tulikohan nyt väärään ketjuun?
Ilmoita asiaton viesti