Ainoa relevantti, mutta samalla riittävä NATO(ttomuus)-peruste
Ajateltu ainoa peruste painottaa itsenäisempää linjaa suhteessa NATOon, on samalla yleinen, ja tavan elämästä kumpuava löydöstyyppinen.
Joskus on kuultu sanottavan siitä, että parisuhteeseen ei tulisi mennä, ainakaan jälkeläisiä hankkivassa tarkoituksessa, ellei edellytyksiä oikeasti tähän ole olemassa.
On paljon kliseisesti tapana kertoa siitä, miten parisuhde saa aikaan onnellisuutta, tai sosiaalisuus vähintään (itsestäänselvästi). Todellisuus voi mennä toisin päin, vaikka havaittavuusperusteet (mittaristo) kertoisi aidon oikeasti toista.
On olemassa näkemys, jonka mukaan parisuhde mahdollistuu onnelliseksi tai jollain tapaa siedetyksi (elettävyys) heillä, joilla on muutenkin riittävästi pohjaa, tähän elämää koskevaan laajennukseen.
Parisuhde lapsineen, olisi enemmänkin kuormittava ja kuluttava juttu, ja lasku tästä tulisi aina jollain tapaa maksettavaksi, ehkä hyvin eksoottisilla tavoilla, jota mielikuvituksellinenkaan ei käytännössä kykenisi ennakoimaan (väestöräjähdys, superkontrolli,…)
Parisuhde on eräänlainen olotila ja väline, siinä missä yhteistyö yleensäkin, tai yhteishankkeet. On paljon välineitä, välineen arvoisesti ennen pitkää otettavia asioita, tai näin asiat voivat helposti pääty käytännössä, jopa painotettuna.
***
Raha on hyvä esimerkki järjestelystä, jolta odotetaan tiettyä, siis jotain toista, kuin mitä oli todennäköisesti järjestelyn lanseeraamisvaiheessa eletty, kun tuntuma reaaliin oli monipuolisemmin mahdollinen. Miten paljon alkuvaiheista eri siirtymissä tiedetään?
Siirtymä välinemaailmaan, ja välineiden ottaminen elämään muuttaa toimintaa myös (ja joskus etenkin, tai ehkä vain) vaarallisemman suuntaan.
Syy riskeihin on yksinkertaisesti se, että juuret ja perusteet, jotka antavat selkeän perusteen välinesiirtymään… lakkaavat olemasta jossain vaiheessa samalla tapaa punnittavan mahdollisia, tai automaattisen tuntuvia.
Kokonaisempi toimintatuki välineistömaailmaan siirtymisen jälkeen, on raajarikkoisempiperustainen sen jälkeen, kun reaalikytkentöjä jää vähemmälle, ja elettävämmäksi painottuu enemmän välineeseen läheisemmin kuuluvat, toisella tapaa liittymismahdolliset asiat.
Aika muuttuu, ja jyrää ne ratkaisujen perusteet (havaittavuuksineen!) enemmän kumoon, jotka muuten tarkoittaisivat kokonaisuudessa erittäin hyvää mahdollisuutta kestävyyteen ja tavan seesteisyyteen.
Havaintomaailma korostuu joskus (lähipolttavuus), ja mindfullness tällä tavoin pakollisemman oloisissa kohdin, mutta kapeasti, lähestyy individualismia… tai miten tästä kertoisikaan, yhtä täysosumallisesti.
Suomeksi siirtymät (ympäristömuutokset) voi sanoa niin, että pyörät (välineet) joista eletään, tulee aina löytää ja keksiä uudestaan. Voi olla, että eletään hyvinkin fiksuilla ja sofistikoituneilla… mutta ilman että tiedetään soveltuvuus, jonka arviointiin ei ole enää pohjaa (vrt asiakas vs insinööri vs mutterisi).
Perihyvät ovat tällä tavoin tavallisen kulullisesti, ongelmakamaksi siirtyvää, ja käytännössä ilmiötä ”voi olla” vaikea hoksata. Ympäristö rakentaa ihmistä ja lajeja, siinä missä (muuten sopeutuva ja terve) norjakka elinkelpokykyinen mieli muuttuu, tarkoituksenmukaiseksi.
***
Jakoa suhtautumisissa syntyy välineisiin tyypillisesti alkuvaiheessa, jolloin osa ihmisistä tietää perusteellisemmin välineiden soveltuvuudesta jotain, kun osa ei voi nähdä välineiden arvoa kuin tietyllä tavalla, ja sekin mitä muusta kerrotaan… on enemmän kimmoketta sille todellisuudelle, joka selkesti kiistattomampaa ympäristössä, joka soveltuu arviointeihin normaalisti, ihmisen tapauksessa (arki, ei niinkään syvä tai kauttaaltaan ymmärrys).
Kun mukaan ottaa ratkaisevan käytännön, joka painaa suhtautumisessa aivan toisella painolla kuin teoria… seurauksena on erimaailmallisuus, mitä välinesuhtautumiseen tulee, ja sen aiheuttamiin erileiriitymisiin.
Kun aikaa kuluu riittävästi, eikä ole kokemusinkarnoitumaa välineistöön siirtymisen alkuajoilta… seurauksena on juurettuneisuuskatoa, enemmän kauttaaltaan menevästi.
Täysdissosiaation suuntainen välineistö, jota kuitenkin eletään painokkaan ainoana, ja vankasta puolustettavana… voi jossain vaiheessa päätyä olemaan tutkimuksellisesti tärkeisiin alueisiin nostettu, joissain tilanteissa (esim talousjärjestelmät, sukupuolisuus, rotukäsitys, ,..).
Tutkimus jota kohdistetaan käyttöön otettuihin nykyrakenteisiin ja välineisiin… on jonkin verran historiaan suuntautuvaa (koettu, havaittu, empiria), ja tulkinnallista, ja tähän on toisaalta liittää se, mitä tiedetään historian tulkinnoista, joskus jopa palikkatasoisemmissa yhteyksissä, joissa lähestytään perinteisempää luonnontiedettä, tai ainakin tieteen idea on selkeä oletus ja vaatimus.
Näin uhkaa rapautua luotettavan mahdollinen suhtautuminen myös tietoon, tutkimukseen, ja hallintoihin, siinä kun nämä ovat faktisuutta jollain tapaa huomiomaan kykeneviä.
Ei ihme, että moni asia voi olla enemmän poskellaan, kuin mitä osataan ajatella. Systeemisesti ottaen, tilanne on täyskatastrofipotentiaalinen.
***
Otsikossa on paraikaisuuteen liittyen mainittu NATO, joka tuskin on samalla merkityksetön.
Kokonaisuutena, enemmän kyseeseen tulee talous, koska kattaa paljon välinemaailmaa, joka tässä on nostettu esiin kasvua potentiaalisesti tuottavana ongelmareliikistönä.
Osuvaa toisaalta ymmärtää, ettää ongelmareliikistö on samalla luonteeltaan hyvin vaikealaatuista, koska kyse voi olla samalla hyvin jalostuneista välineistä.
Uutuus ja modernius jota kiistatta eletään ainakin joittenkin välineiden osalta, ei anna oikein kovin suoraan edellytyksiä siihen diagnoosiin ja tulkintaan, jota voi patologisena tuoda hyvin esiin, jos tarkastelulaajuus ja yhteys on enemmän kokonaisempaan päin mittautuva, joka luo aina tukevimman vaikutuksen.
Todellisuus yhtään modernimmisti suhtauduttavien välineiden tapauksessa on lisäksi siitä hankala, että näille on edullista luoda paljon painoarvoa, ts lupausta siitä, että toimijuus ja kuva ajasta uutuuksineen ja hienouksineen, etenkin aiempaan tai kehitysnurkkaisimpiin nähden, tulee varmasti riittävän edullisesti tulkittavaksi.
Koodari sanoisi, että järjestelmässä on paha bugisuus, tosin tavalla, jota ei ole kovin helppoa jäljittää. Lienee faktisesti oikein sanoa, että järjestelmää jota vaikuttavimmin eletään, tai mihin on pyrkimys, … ei tule läpikäydyksi tavalla, jota tavan ATK-ohjelmistolta voitaisiin vaatia.
***
Viittaus ATK-n on relevantti, myös ilman ATK-aikaa, sillä järjestelmä voi olla rakenteeltaan tiukka, myös ilman näitä välineitä.
Toinen huomioitava seikka on se, että muutokset oletuksellisesti isoinakaan… eivät välttämättä ole sen erikoisempia kuin se, mitä vallankumouksista on yleensä kertoa.
Vaikka tässä on mainittu sana talous, vaikuttavuutta ja merkitystä eniten luovat rakenteet, välineet tällä tavoin huokuttelevina, mutta ajastaan katteettomaksi kiertyvine (ongelmapalloina)… voivat muotoutoa aina aikansa mukaisesti.
Moni muuten täysosumallisemmalta vaikuttava siirtymä, myös alkuvaiheen synnyn osalta, voi tosiaan tuntua tältä eläjille ja tarkastelijoille… tosin tämäkään puoli ei välttämättä ole ainoaksi jäävä, edes sitä synty- ja kasvu-vaiheen kukoistusaikaa koskien.
Mikä on ihmisen taipumus turvautua hätäisiin ja välttämättömiin? Milloin tämä voidaan havaita sen verran luotettavasti, että tuskin on odottaa läpimenoa. Missä määrin näissä on tapana odottaa jotain ikiliikkujalle ominaista tapahtuvaksi?
***
Kerronnan on tarkoitus korostaa ihmisen toiminnan luonnetta, joka voi näkyä ja vaikuttaa aina, mutta vaikeasti hahmottuvalla tavalla. Tiedostaminen on tärkeää, koska maailma täysin varauduttavana tuskin on kovin mahdollinen.
Jatkuvasti huomioitavia asioita. Kyse on suorasta maailmankuvasta, tai ihmiskuvasta, josta on tapana kertoa samoin, joissain yhteyksissä.
Kerronnat ja niiden laajentamiset, tuntus sitä vastoin tätäkin tärkeämmiltä.
Vinttikerros vaan hämärämmäksi, trendien, tarpeelliseksi kerrotun tärkeän ja yhteisemmän nimissä,… ja loistaa näkyvimmät valot kirkkaammin, kuin ovat koskaan tehneet Moskovassa.
Tuskin on liikaa ajateltu, ihmisenä kun tarkoitus olla. Ei edes eläin, mutta kuitenkin ihminen, joka ei kuitenkaan ihminen.
***
Oikeasti, todellisuus ja sen haaste on iso, eikä elinkaari meitä muotouttavan ajalta, ole ihan se, mitä ajanjakson potkulta voi odottaa.
Tämän vuoksi nimenomaisesti vähemmän sitä välineistöä sille, joka ryssii helposti kaiken. Viittaa edelliseen b-kirjoitukseeni:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/tilanne-analyysi/ (Venäjä osana Länttä, .. => kokomaailmallisuus).
Teknologia, yhteistyö… välineet hyviä, kunhan eivät vie. Ei ole kovin vaikea ajatus, eikä uusi, mutta edelleen jatkuvasti vaikeasti sovellusta ottavana paikassa, jossa tarvetta on.
Ajatus ei suoranaisesti kunnioita perinnettä, tai perintöä, toisin kuin koti, uskonto ja isänmaallisuus, tai jokin uudismielisempi, josta itäblokeissa jne voi sanoa vähän ilmenevän, kun ihmiset haikailevat niitä lännen saavutuksia, joita tosin aletaan jo osin ajaa alas, tai laittamaan toiseen, uusinseurattavaan muotoonsa.
Mistä nämä ryssäjäiset oikein lähtee? Onko tämä jotain ikiliikkujallisperäistä? Ehkä Aasiassa tiedetään paremmin, mitä ei haluta täällä kuulla, eikä nähdä.
***
Kerronta oikeasti lähinnä ajattelun kirvoittelua, tai vaikka puhtaan tunnustelevaa kokemusinventaariota. Mitä käytännössä vaikuttaa osuviin ratkaisuihin… vaikeampi sanoa.
Vaikea ajatella, että toistotarinasto joka päällä,… voisi olla vaikuttamatta kovin kivasti, jos osuvampi juoni ei tule ilmaistuksi, tai hukkuu kaiken sälän alle.
Mitä ja keitä ovat aikamme julistajat, ja näkyvyydestä elävät? Ja tässä jokin muutosta ollut koskaan? Ei kai, tosin paino todennäköisesti vaihdellut, ja samoin vaikutus täydellisempänä, tai sitten ei.
Missä määrin rakentuva maailma sidottu geeneihimme, jos ihmisyksilöt paljolti ovat, ellei mikään väännä toisin? Mikä voi vääntää ihmiskuntaa effektiivisenä toiseen? Epärelevantti kysymyskö.
Parempi kysymys voi olla, että mitä sellaista voi olla tuotavissa mukaan, jota jo on olemassa? Eikö jokaisessa kokonaisuudessa ole mahdollisuus siihen, mitä on alussa ollut, vai onko kaikki lähtenyt mistä. Ehkä näistä joskus tiedetään jotain paremmin.
Paljon ja riittävää voisi olla sekin, että …
Ihmisyyttä ja ihmisenä olemista kelaillaan paljon kokonaisuutenakin, esim kulttuurin puolella.
Harvemmin suoraan on odottaa jotain sovellettavaa esim tavalla, joka olisi sen verran ilmeiseksi kypsyttävää… että muutokset menisi ilman erilliskyselyitä, ts kuin mitä virtaa luonnollinen vesi.
Voi olla, että kulttuuri jota ilmenee… on sen verran erimaailmallista, että ei oikein ota vaikuttaakseen siellä, missä määräävyys ja elettävyys syntyvät.
Kulttuuri voi kukoistaa, mitä suuremmin noissa vaikutuksissa, ja päinvastoin. Olisi jotain erimaailmallisuutta alueella, joka lähtökohtaisestikin on enemmän tätä, ja monen mielestä varmaan.
Mielekkyyttä ja osallistumista ajatellen, erilaisia yksilöitä koskien voisi kysyä että…
Siinä kun maailmaa rakentuu tietyllä tavoin elettäväksi, mikä voi olla aidosti se osuus, josta tavan ihmisenä jää kokonaisemman ja tavan mielekkyyden mahdollisuus.
Millaiset siirtymät johtavat siihen, ettei ole olemassa käytännössä sellaista osuutta, jossa olisi mahdollisuutta tavan mielekkääseen olemiseen.
Onko tällainen mahdollista, päädyttynä tilana? Tarvitaanko tällaisia vaiheita?
Ihmisen tiedetään kestävän paljonkin, kunhan vain peruste olemassaolevalle on jotenkin ajateltavissa. Tulisiko mielekkyyden olemassaola perustella vielä tällaista hakevaa sanailua vankemmasti?
Palkkiojärjestelmällisyys on minusta hyvin erottautuvaksi osoittautuva, ja koskee ihan yksilönä olemistakin. Miten tällaiset viritellään, miten voidaan, tai miten olisi syytä? Mitä tulevan eteen voi yrittää tehdä, ja jos tehdään, onko millä tavoin aiheellista?
Perustavan oloisia kysymyksiä. Ei kai pieniä yksityiskohtia voi ratkoa ilman mitää tajua tällaisista. Aivan kuin paljon tehtäisiin, juuri näin kokemisemahdollisuuksin.
Ilmoita asiaton viesti
Hmm hmm, jos vielä saisi yhden paragrafin mittaisen vastauksen siihen, mikä on se ainoa relavantti ja riittävä NATO(ttomuus) -peruste. Laita oikhein sellainen Executive Summary!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä pyyntö, mutta kieltäydyn.
Ei ole hyväksi summata enempää, eikä askarruttaminen haittaa, tai ole kenenkään vika, jos nyt kohtuusyystä arvelee, että tulisi ehkä askarruttaa.
L…
Tarkemmin kun ajattelin kysymystä, tuli mieleen että hyvä selostaa kerrontaa enemmän, miksi tuollaisena.
Kyse on jatkuvuudesta.
Kerrontaa voi tulkita arvoituksellisena. Toisaalta voi ajatella, että kertoja voisi yrittää viestiä kykenevänsä väittämään enemmänkin.
Tarkoitus on nimenomaisesti usein siinä, että tarina jatkuu, ts tietynlainen tutustuminen, vailla tylyttävää päättämistä.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että päätelmiä suoranaisesti kartetaan, tai niitä ei haluttaisi.
Tärkeämpi syy availevaan ja vähän varovaisesti painottuvaan kirjoittamiseen on se, ettei tosiaan osaa ajatella, miten ratkaisu voisi purkittua siten, että olisi ns selkeä, ja kiistattoman oloinen, vaikka vajaapohjaisesti tehtynä.
Usein nimittäin on hyvin mahdollista se, että jotain päätöstä kuitenkin seuraillaan, ts tästä ei ole pulaa. Toisaalta mitä tavan kirjoittelijan rooliin tulee… ei tosiaan ole kysymys päättämisestä, vaan vaikka demokratiaan kuuluvasta kansalaiskontribuutiosta, oli mitä oli.
Tässä oli minusta hyvää toiminnan tarkastelua, korona-ajalta: https://www.youtube.com/watch?v=vG5FwCtsAQo
Valtamedia ei mielestäni ole pystynyt samaan. Syy voi olla suoraan pikajuornalismissa, joka ei tee mitään projekteina, vaan häärii tyhjiä heitellen, eikä suostu olemaan hiljaa, kun kerrottavaa ei ole (laaja-mittainen aikavarkaus).
Politiikkaa arvioinut pitkään samasta vinkkelistä.
Toteutuu se, mitä sanotaan ulkoistukseen otetuista. ”Armeija” toimii viimein sodista, ja tarvitsee sen, jos kukaan ei pidä aisoissa. Tai mikä tässä nyt paras esimerkki oliskaan, siis puhuttelevana, tajuamista herättelevässä mielessä.
Ilmoita asiaton viesti