Ainoa vihreän kestävä… ”(”luonto”)” -matkailutapa

Ainoa vihreä ja kestävä, (luonto)matkailutapa on: lähimetsämatkailu, tai matkailu sidottuna sopivaan kulkuvälineeseen.

Jälkimmäinen voi tarkoittaa ehkä pitkiäkin matkoja, tietyin ehdoin. Mitä tulee luontomatkailuun, ilman lähiluontomatkailun painotusta, luontomatkailun voi pitemmän päälle unohtaa, näin painotuksin (vrt kultaryntäys, Klondike).

Oikeastaan aika omituista tosin puhua matkailusta, metsäilijänä, tai (päivä)hetkibreikkaajana. Jos joku haluaa kilometrejä, ja aikaa samalla… ehkä voi pitää käsitettä sopivana.

***

Ajatus tuli mieleen kirjasta Elämäni nomadina (Päivi Kannisto). Hyvää tarinaa, tosin pientä kritiikkiä (=täydennystä) voi myös nostaa, esitystapaa ajatellen.

Kanniston kerronta on melko monipuolista, monesta vinkkelistä katsovaa. Päävinkkeli on kuitenkin tietyntyyppinen irroittautuminen, ja sen lähestymistavan tarkastelu.

Vaikka vinkkeliä ei tarjottu kovin yksioikoisesti, sen kautta oli arvioitu monia muitakin käytäntöjä. Näissä kohden voi helposti töksähtää (hyvin vähästä), ja tietty spesialisoituminen painotus tällaisenakin, sotii hiukan aiheen antia ja täydempää potentiaalia vastaan.

Nomadismi on taatusti potentiaalinen tarkastelulisää tarjoava elämntapa, mitä kirjassa myös korostettiin. Ei syytä epäillä.

Koska toimitapa on selkeän irtiottava, viestinnän tällaista aihetta koskien, tulisi olla vieläkin paljon tarkempaa, ellei täysin mullistavan avaavaa. Odotus muusta, voi tuoda enemmän ongelmaa.

***

Mieleen tulee räväyttäjät ja provotyyppiset suoraan, ja epäsuorasti.

Linkola on tuota, tosin että asettuu kulmikkaasti, ja hänen kontribuutionsa ei tule täydeksi siinä kun tarvetta olisi,… tämä vaje on paljon myös muista kiinni, tai tarkemmin sanoen monitekijyydestä muotoutuva.

Mieleen tulee rintamat, vaikkakin varsin epätyypillisellä alueella. Näitä ei edes käsitetä, hyvin paljon muuttavina, ja innovaatiopotentiaalisina, kytkemättä tässä innovaatioita mitenkään kaupallisen tuottavuuden odotuksiin.

Perustutkimus, perusopetus, peruspohja… on monesti jotain, ja jatkoa siitä on erikoistumiset, paneutumiset ja syventymiset. Aihe kokonaista elämää koskien, on hyvin laaja.

Nasevasti jos sanoo, ja samalla ajan toimitavan vastaisesti:

Peruspohjalla ei tee mitään, eikä siihen satsaamisella, ellei sen jälkeen lähdetä syventämään ja suhteuttamaan sitä, mitä on perintönä saatu, ja mitä on perintönä yritetty matkalle saattaa.

***

Samaa yksisuuntaisesta ideasta poikkeavaa voi liittää erikoistumiseen, siinä kun tämän mahdollista antia yleiselle osaa arvioida tärkeäksi.

Aihe on käytännössä eksoottisen oloinen, mutta toisaalta arkisesti ottaen ilmetessään niitä näkyvimpiä ja tuntuvimpia, ja tosiaan merkitykset tapissa.

Näissä ei ehkä ajatellakkaan, että maltti olisi kovin tärkeää, mitä kerrontaan tulisi voida liittää. Toisaalta, kerronnan monipuolisuuskin on jotain.

Kanssakäymisellisesti, hyvä aihe. Ei tarvitse olla nomadi, pystyäkseen arvioimaan elettäviksi hiissattuja käytäntöjä vähän sivullisempana.

Sivullisuuden potentiaali on valtava, ja vaikea arvailla alustavasti, mitä tulevaisuuden ”nomadismi” saattaisi olla.

Ennakoivia hypetrendijä näistä tulee helposti uumoiltua. Miten saada rokotettua mahdollista lukijaa toisin, ts vieläkin täsmällisemmin ja vaikuttavammin?  Mitä vaatii kirjoittajalta. Onko jotain kohtuutonta.

juhamyllarinen
Lappeenranta

Ajatukseni maailmasta on tasapainoinen ja eheä, läheltä ja kaukaa. Pidän yksinkertaisuudesta perusarvona, jolle voi rakentaa muutakin jos tarve.

Hyvän maailman peruskaava on helppo. Joka asemassa tekee sen, minkä tietää hyväksi, ja jos ei, on valmis kokeilemaan uutta, jotta löytää perustaa.

Sama periaate kun joka tasolla, jos tasoja on erilaisina... voi aidosti odottaa läpilyövää tervettä normalisoitumista.

Kynnyksetön email: juha piste myllarinen että gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu