Eletään vaarallisia aikoja
Eletään vaarallisia aikoja. Siis aikaa ja vaihetta, jossa on mukana vaarallisuutta. Vaaran korostus, aikaan ja vaiheeseen kytkettynä.
Vaikka noin kerrotaan, ei ole silti todennäköistä, että vaara liitetään aikaan, vaan ihmisiin. Tästä kertovat toimet, ja toisaalta tarkatelun painotus suoraan, ja etenkin jälkikäteen (analyysit, spekuloinnit, kiistat, runnomiset, demagogia, tuomiolaitos, narratiivit,..).
Voidaan toisaalta sanoa, että nämä eivät ole meidän käsissämme. Silti toimet viittaavat siihen, että nämä otetaan omiin käsiin, äskeisellä tavalla suora-aikaisesti, ja etenkin historian kautta vängäten, jne.
Jossain on siis ristiriitaa, mitä tulee käytäntöön, ja toteamisiin.
Aivan kuin ilmaisuissa toteutuisi viisaus, jota ei voi ottaa vakavasti. Taitaa olla klassismiin laskettava piire.
Mikä toistuu, ja mitä on otettu toistettavaksi. Mitä maailmankäsitystä.
Tulisiko tätä toistaa entistäkin voimallisemmin, kun on enemmän, mitä laittaa peliin. Ratkeaisiko viimein, tai ainakin merkittävästi, tai edes jotenkin tarpeellisesti?
Mistä se vaara muodostuu? Aivan kuin viittaisi sokeuteen, tai sokeutukseen.
Sokaiseeko aika, ts se, minkä ympäröimänä olemme tässä vaiheessa? Mistä kyse? Kun vääjäämättömyys korostuu, mikä sitä on? Eikö ihminen muka pärjäisi, isoissakin haasteissa?
***
Jos haaste on iso, ja jotenkin ihmisen mittainen, … niin ettei vaan vastassa olisi jotain ihmisperäistä, vaikka emme sille voi mitään, reaalisesti? Jos tätä on, tai tällaista puolta, voiko sitä ajatella, tai ylipäätään käsitellä, ettei tulisi hyväksytyksi. Mistä tuo ennakoiva vaara?
Vaikka tällaista tulo/tungettelu-kulmaa emme haluaisi myöntää (passitus, lupa), tai olisi vaikea toisaalta lähteä näin ajattelemaan, toisaalta jollain tapaa tämä vinkkeli käy ilmi, johon viittasin blogin alkua kasatessa.
Mikä on se, joka saa aikaan sen, minkä kanssa emme pärjää, emmekä oikeastaan voi ajatella pärjäävämme? Mikä kysymys veisi oikeille jäljille?
Jäljet ei tässä todennäköisest riitä, eikä todistamiset tai osoittamiset. Mitä tulisi ymmärtää?
Voiko ajatella jotain tosi haasteellista tarkastelun (tutkailu) piiriin otettavaksi, jos vastaanotto ei ole koko ihmisen resurssein kohdattu, vaan siihen käytettävä niitä kaukovälineitä (ihmisestä poispäin menevää), … joissa toteutuu paljon tutkitun ja toteuneeksi osoittautuvan tehokasta, muttei juurikaan ihmisen kokonaisempaa potentiaalia, tai paremmin sanoen, suoranaista vahvuutta.
Noinko, jos ajatellaan, että vastassa tosiaan on sitä, mikä ihmiselle tyypillisesti vie, ja jonka suhteen olemme heikoilla, tai saattaisimme olla tässä tilassa?
Jos meissä tosiaan on vahvutta, voiko sitä oppia tuntemaan miten hyvin? Jos ei tiedä kykyjä ja potentiaaliaan, miten niitä voi ajatella säädeltäviksi, ja sopivuuteen päätyviksi?
Voiko suurimman voimavaransa kanssa mennä niin, ettei tiedä mistä on kyse, tai ei todellakaan syytä tietää tätä? Tieto tästä jos olisi samalla kohtalokasta.
Suora vastaus blogiin, ja sen kysymyksiin:
Vaara ei tosiaan ole meissä, vaan siinä, mitä olemme itsemme ottaneet, ja mitä jatkamme. Olemme tämän vuoksi pakotettuja reagoimaan, milloin mitenkin.
Emme ole ehyitä, vaan joudumme nojaamaan johonkin ulkoiseen tavalla, josta ei päädytä sen työn ääreen, jota viimein tarvittaisiin, ja johon ei suoraan voida oikein yltää, eikä ole tarkoituskaan (von M… -ongelma).
Mitä Eetu vaatii, sitä Aatu toteuttaa. Elämä on, ja siitä pois päin, ja jos takaisin joskus,… voisi palaamiseen liittääkkin jotain odotusarvoista.
Ilmoita asiaton viesti
Toiseen vastausarvoinen poimintaan voisi liittää ihmisen ja häneen liitettäväksi kuuluvan vahvuuden. Mitä se vahvuus on, joka korostuu, ja mitä korostetaan, ihmisen ja menestyvän tahoon liittyen?
Koska eletään hyvin konkreettista vaihetta, ja reagoinnin omaisia aikoja, joissa ei ole vara tutkailla laajempia tai pitkäaikaisempia puitteita,…
Olemme sidottuja enemmän havaittavaan, empiirisyyteen ja käytäntöön, joissa on tälle hetkelle omininaista kiistattomuutta, ja yhteisesti ajateltavaa (vietävää) uskottavuutta (tiede,…).
Elämään keskityttävä enemmän suoran reaalisesti (talous, sota, ..). Sama koskee toki muitakin aikoja, tosin hetkellisyyspainotus parhaillaan on kuin virusmaailman elävyydestä ja monipuolisuudesta.
Elämäntapamme riskit, ja sitä mitä ollaan kyseenalaisesti otettu elettäväksi (reagoitavaksi…), ei selity nopeudella, vaikka nopeus ja nopeampi valmius korostuisi joskus (nyt). Ongelmana (haaste) voisi olla yhtä lailla hitaus, ja muuttumottamuuden edistämiseksi otetut toimet.
Elettäväksi otettu, ja positiotamme määrännyt määrännyt kulku tulee annettuna (lapsi), ja sen kanssa pärjättävä, mitä voi pitää tosiaan vahvuutena, tai hankaluutena (kokonaisperintö).
Aallon harjalla kun mennään ajasta riippumattomasti jatkuvasti, on mukana rintamakulkuun liittyvät ongelmat vastassa.
Todellisuutta on sekä voima, että siihen kytkeytyvä heikkous. Valinnaksi useimmissa yhteyksissä tulee voima. Tämä ei välttämättä ole samaa kuin viisaus tai menestys, tai sopivuus, …
Huomioitavan arvoista tässä ei ole mielestäni kuitenkaan hyveellisyys ja kunniallisuus, vaan järkiperäisyys, tunne sekä todellisuuden huomioiminen, mistä tilasta tätä karkuun päsemätöntä kokonaisuutta tuleekaan tunnistetuksi.
Vahvuus jää siten ihmiseen keskittyen heikoksi, kun selkeämpää vahvuutta on tosiaan myös ulkona, eikä ihmiseen kapeutuvalla välttämättä pärjää, vaikka koko ihmismaailma olisi yhtä. Voi olla, tietyin edellytyksin, mutta tämä on tosiaan extremetila, jonka teoreetikko voi mainita.
Asetelmasta on varmasti sanottu paremmin ja napakammin, tosin näitä on vaikea löytää, kun niin paljon kerrontaa on, jossa ei tiivisty kovin oleellista. En tarkoita, etteikö heppoisemmat olisi tarpeellisia.
Siinä kun viljelemme meille sopivaa, tulisi investoida enemmän oidompiin haastajiin, ja toiseuden ituihin. Näin kannattaa sanoa siitä huolimatta, ettei tätä osaisi konkretisoida. Konkretisointi on muutenkin näissä yhteyksissä /cstä, koska on tosiaan sitä kakkaa, joka käy enemmän lannoitteesta. Kunnia sille silti.
(Normiasia + revittely samassa paketissa)
Ilmoita asiaton viesti
Tähän hetkeen sopivaksi liitetty nyrkkisääntö voisi olla, että epäilylle kannattaa jättää kunnon siivua oletuksellisesti aina, kun kiireellisyyttä pukkaa, ja toimimisen ja päättämisen nopeutta halutaan painottaa.
Sama kyseenalaistava vinkkelitarve koskee tosiaan sitä painavuutta, jota haetaan kytkeytymisistä, sitoumisista ja liittoutumista (jako, ryhmäytys).
NATOon voidaan mennä, tai tätä emme voi estää, mutta elämään on sitouduttava, myös tuon jälkeistä ajatelen. NATO ei tässä ole ainoa tai välttämättömästi ratkaiseva, vaikkakin luonteva sellainen. Kokonaisuutena, vientitapaan liittyvät muutokset ovat paljon muutakin.
Vaikka aina mennään jollain aallon harjalla, paljon kun saatu kasattua alle, murtumaa johonkin kohtaan on ennakoitavissa, ts syntymää, josta näiden jälkeen taas ponkaistaan matkaan, oli se jatkoaika mitä oli.
Vaikka näin voi kirjoittaa, kovin vakuuttavasti näistä ei tiedetä kuin paljon myöhemmin, mikäli tutkailtavuutta jää, ja avoimuutta sille. Spekulointi voi vähän valmistaa siihen, mitä tuleman pitää, ja parhaillaan sitä, että tie on tasoitetumpi, tai sopiva.
Aktiivisempi toimijuus maapallolaisena on vähän uutta. Toisaalta omiin asioihin on yhä vaikeampi vaikuttaa, ilman tätä ulottuvuutta, vaikka ulottuvuuslisän tarkoitus olisi siinä, että voidaan elää lokaalisti sitä elämää, joka on lajikulun kannalta paraikaisesti mahdollista. Tämän vuoksi kirjoitettu vähän isommin kuin tavallisuutta on ollut.
Se vielä, että aktiivisuus ei aina kerro suoraan sitä, että olisi tekemällä tehtyä, ja tahdottua. Painoa voi useimmiten liittää juuri seurailtavaan, siinä kun sitä järkevästi ottaen on löytynyt. Aktiivisuus voi näin ollen kohdistua hyvin vanhakantaisen oloisesti, olematta tätä.
Ilmoita asiaton viesti