Eletään vaarallisia aikoja

Eletään vaarallisia aikoja. Siis aikaa ja vaihetta, jossa on mukana vaarallisuutta. Vaaran korostus, aikaan ja vaiheeseen kytkettynä.

Vaikka noin kerrotaan, ei ole silti todennäköistä, että vaara liitetään aikaan, vaan ihmisiin. Tästä kertovat toimet, ja toisaalta tarkatelun painotus suoraan, ja etenkin jälkikäteen (analyysit, spekuloinnit, kiistat, runnomiset, demagogia, tuomiolaitos, narratiivit,..).

Voidaan toisaalta sanoa, että nämä eivät ole meidän käsissämme. Silti toimet viittaavat siihen, että nämä otetaan omiin käsiin, äskeisellä tavalla suora-aikaisesti, ja etenkin historian kautta vängäten, jne.

Jossain on siis ristiriitaa, mitä tulee käytäntöön, ja toteamisiin.

Aivan kuin ilmaisuissa toteutuisi viisaus, jota ei voi ottaa vakavasti. Taitaa olla klassismiin laskettava piire.

Mikä toistuu, ja mitä on otettu toistettavaksi. Mitä maailmankäsitystä.

Tulisiko tätä toistaa entistäkin voimallisemmin, kun on enemmän, mitä laittaa peliin. Ratkeaisiko viimein, tai ainakin merkittävästi, tai edes jotenkin tarpeellisesti?

Mistä se vaara muodostuu? Aivan kuin viittaisi sokeuteen, tai sokeutukseen.

Sokaiseeko aika, ts se, minkä ympäröimänä olemme tässä vaiheessa? Mistä kyse? Kun vääjäämättömyys korostuu, mikä sitä on? Eikö ihminen muka pärjäisi, isoissakin haasteissa?

***

Jos haaste on iso, ja jotenkin ihmisen mittainen, … niin ettei vaan vastassa olisi jotain ihmisperäistä, vaikka emme sille voi mitään, reaalisesti? Jos tätä on, tai tällaista puolta, voiko sitä ajatella, tai ylipäätään käsitellä, ettei tulisi hyväksytyksi. Mistä tuo ennakoiva vaara?

Vaikka tällaista tulo/tungettelu-kulmaa emme haluaisi myöntää (passitus, lupa), tai olisi vaikea toisaalta lähteä näin ajattelemaan, toisaalta jollain tapaa tämä vinkkeli käy ilmi, johon viittasin blogin alkua kasatessa.

Mikä on se, joka saa aikaan sen, minkä kanssa emme pärjää, emmekä oikeastaan voi ajatella pärjäävämme? Mikä kysymys veisi oikeille jäljille?

Jäljet ei tässä todennäköisest riitä, eikä todistamiset tai osoittamiset. Mitä tulisi ymmärtää?

Voiko ajatella jotain tosi haasteellista tarkastelun (tutkailu) piiriin otettavaksi, jos vastaanotto ei ole koko ihmisen resurssein kohdattu, vaan siihen käytettävä niitä kaukovälineitä (ihmisestä poispäin menevää), … joissa toteutuu paljon tutkitun ja toteuneeksi osoittautuvan tehokasta, muttei juurikaan ihmisen kokonaisempaa potentiaalia, tai paremmin sanoen, suoranaista vahvuutta.

Noinko, jos ajatellaan, että vastassa tosiaan on sitä, mikä ihmiselle tyypillisesti vie, ja jonka suhteen olemme heikoilla, tai saattaisimme olla tässä tilassa?

Jos meissä tosiaan on vahvutta, voiko sitä oppia tuntemaan miten hyvin? Jos ei tiedä kykyjä ja potentiaaliaan, miten niitä voi ajatella säädeltäviksi, ja sopivuuteen päätyviksi?

Voiko suurimman voimavaransa kanssa mennä niin, ettei tiedä mistä on kyse, tai ei todellakaan syytä tietää tätä? Tieto tästä jos olisi samalla kohtalokasta.

0
juhamyllarinen
Lappeenranta

Ajatukseni maailmasta on tasapainoinen ja eheä, läheltä ja kaukaa. Pidän yksinkertaisuudesta perusarvona, jolle voi rakentaa muutakin jos tarve.

Hyvän maailman peruskaava on helppo. Joka asemassa tekee sen, minkä tietää hyväksi, ja jos ei, on valmis kokeilemaan uutta, jotta löytää perustaa.

Sama periaate kun joka tasolla, jos tasoja on erilaisina... voi aidosti odottaa läpilyövää tervettä normalisoitumista.

Kynnyksetön email: juha piste myllarinen ät gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu