Kirja: Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty

Kirja on mainittu, mm tällä blogistolla. Kyseessä Matti Puolakan näkemyksiä, ja kirjoittajana Pertti Koskela. En tunne entuudestaan.

Vaikka kirja on noin puolivälissä, mielestäni ihan asiaa silti se, että kertyneitä ajatuksia summailee, vaikka juuri näin, ei usein ole tapana tehdä.

Kun on omia näkemyksiä alustavasta kerronnasta, voi mielessä rakentaa jonkin näkemyksen, ja verrata sitä siihen, mitä kirjan jatko tarkoittaa. Yllätys tuntuu isommalta, jne.

Kun toisaalta ajattelee kirjoituksiin ja ajatuksiin perehtyhtymistä jälkikäteisesti, historian vinkkelistä,… monet omat ajatukset voi tuntua yhtä heppoisilta, mutta siitä huolimatta johonkin viittaavilta.

***

Ihminen yhteiskunnallisena toimijana, ja suoraan näin kertoen, on isoin yllätys kirjassa, jos sitä näin vaikka voisi tiivistää. Kun tarkemmin ajattelee, painotus ei yllätä.

Enemmän yllättää se, miten elämä voi olla näinkin lokeroitunutta, ja siltä osin kun on globaalia tai isompiin yhteyksiin ulottuvaa, yhtenäisyys on (jossain vaiheessa) kielteistä, vaikuttavimmillaan, kaikista positiivisista hankkeista huolimatta, jotka tuntuvat utooppistaivaanrantatyöläisyydeltä. Tällaisen havainnon (tulkinta) ainakin itse tehnyt.

Ihminen uskovaisempana, on laajuuksiin kurkotteleva. Miten maailma voikaan yllättää. Ei voida turvautua kovin vakuuttavaan.

Toisaalta, ihminen uteliaana, ja tuntematonta tähyilevänä, ei ehkä ole muuttunut aiemmasta. Enemmänkin voidaan keskittyä siihen, että jotain aidosti merkittävää löytyy, ja on löydetty, supertahtia.

Materialistiskonkreettisemmat asiat jyllää, uskottelujen jäädessä vähemmälle. Näin painaa reaalitodellisuus, joka on muutakin kuin maagispelokasta, tai vaikka täysin jumalten oikkuja toteuttamassa.

Ihminen nykyisesti ilmenevänä tuntus olevan tavanomaista keskittyneempi omiin piireihinsä, ellei tosiaan oteta huomioon erityisliittymiä, jotka voivat olla laajoja. Esim talous sekä (vaikutus!)yhteydet (netti, tv, ..).

Ollaan enemmän soliptisia, mm suhteessa muihin yhteisöihin, jos nyt yhteisöjä kovin elävinä edes on. Individualismin painotuksesta toki osattu puhua, samoin siitä, miten valtioitten johtajat voivat olla itseensä päin kuperia, tai selkeästi talutettavana.

Sotia käydään, tosin sotia käytiin ennenkin, resursseista ajoittain nahistellessa, ja kun oli sen verran valtaa kasaantuneena, että houkutus kasvoi, tai varautumisen välttämättömyys toisaalta. Nykyään nämä ovat toisella tasolla, tosin lievittäviä piirteitä taitaa myös olla mukana, kuten erakoituminen, mitä ihmiseen tulee kokonaisvaltaisempana. Tulee mieleen tämä otsikko, viime päiviltä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmohoikkala/montako-sanaa-olet-puhunut-tanaan/ (en lukenut sisältöä).

***

Kun tarkemmin omia fiiliksiä kelaa, tuntee itsensä yhteiskunnalliseksi, vaikka olisi yksin, vailla effektiivisiä ihmisiä ympärillä, oikein missään yhteydessä.

Tässäkin olomuodossa, nykyinen järjestelmä tuntuu omia perusodotuksia rikkovalta, ja nimenomaisesti sen takia, että tavan keskinäistä neutraaliutta uupuu niin paljon. Korostuu enemmänkin ryhmäläisyys, puolten valinta, pakonomainen kuuluvuuden hakeminen jonnekkin.

Sama koskee ajatuksia suhteessa talousjärjestelmään. Koko systeemi tuntuu kynnykselliseltä, ja vastenmieliselle. Tämä voi olla luonnollinen, ja toisaalta terve reaktio, vaikka näin erityisesti ei ole tapana ajatella.

Se, että ollaan globaalittomia hengeltämme, ts itseemme ja eturyhmiimme pusertuvia, … voi olla sitkeässä, ja syystä. Yleisemmin seesteisemmästä suhtautumistavasta huolimatta koen, että vetäytymisen paikkaa on, oli yhteys EUta, NATOa, tai vaikka tätä yhteiskuntaa, joka elää miten tekee.

Ensireaktio lähialueen turvaamiseen, voi olla priorisoinnillisuuteen liittyvää, muuten laajojen normiyhteyksien luonnollisesta pitämisestä huolimatta.

Kun vielä ajattelee polttavampaa hierrettä ja aitoa puolensapitämisen tajuamisen merkitystä… ei yllätä se, että voidaan keskittyä rytistelemään ja olemaan varauksellisia, aivan toisin kuin mitä Puolakan ajatukset voisi tulkita tarkoittavan.

Vain(?) objektiivisen tieteen alueella, ihmiset ovat jonkin verran viime aikoina osoittaneet tavan vertaisuutta ja keskinäisyyttä. Aste tällä alueella, on voinut muuttua, mistä tosin tulee mielee raato, ja raadon repimiset, ja rippeiden varmistamiset. Sama nimittäin näkyy aina, kun jotain merkittävää saadaan syntymään, … ja tämä tosiaan lähtee tilasta, johon on liittää jotain eheydellistä pohjaa.

Tässä vaiheessa kirjoittelua voisi todeta, että yhteiskunnallisuus ja ”sopivaihmisellisyys” niin hyvältä kuin se kuulostaakin, tuntuu heilahtelevan. Varmaan jokin tasapainotusilmiö tämäkin, jota tosin en vielä kirjaa lukiessa ole hoksannut mainittavan. Yhteiskunta (laajuus) luo ihmistä, mikä on kirjan pääväittämä, sisältää epäsuorasti havaittuna saman ilmiön.

Kirjan väite on päinvastainen siihen nähden, mitä on totuttu ajattelemaan. Pointti tuntuu kuin teleologismilta, tai näin voisi mielessä rakentumista arvella taustalle. Oikeastaan Darwinkin ympäristön merkitystä korostaessaan, tuo mukaan tämän vääntävän komponentin, jota harvemmin ilmaistaan näin.

Uskonnollisuus, taide, luovuus… jopa astrologia, voidaan nähdä avautumisen puolesta ihmistä paikalleen sijoittavana. Eliön selviytymisellisyyttä ajatellen, tällainen ei tunnu kovin oudolta, koska voidaan tosiaan nähdä darwinismina. Yhteiskunta ja keskinäiskäytännöt toki painaa, koska mukaan mahtuu etenkin se polttava konkretia, ja toisaalta henkisempikin (”extreme-laajuussuuntautuva”) osuus.

Kaikkeuden rakenne tällaisten ajatusten jatkona… täysin mahdollista pohtia. Tarkoitan teoreettista tasoa, ja siihen kuuluvia peruspiirteitä. Vaikka tavoite tällaisena voi olla vähän hassu, sopivaa voi löytyä muuhun konkreettimpaan.

***

Linkki kirjan viralliseen esittelyyn: https://humanpath.net/uutuuskirja-ihmisen-synnysta-kysyy-keita-me-olemme/

Tiettyjen opusten ympärille muodostuva asiankäsittely, voisi olla ihan potentiaalista. Kirjallisuus toisaalta sen verran isomääräistä, että vaikea itse löytää sellaista, mihin kannattaa varmasti uhrata se aika, mitä kirjankin lukemiseen liittyy.

Äänikirjana nämä voisi toisaalta avautua vielä aivan toisin. En ihan varma asiakirjojen tapauksessa, mutta romaaneissa ainakin toimii.

+1
juhamyllarinen
Lappeenranta

Ajatukseni maailmasta on tasapainoinen ja eheä, läheltä ja kaukaa. Pidän yksinkertaisuudesta perusarvona, jolle voi rakentaa muutakin jos tarve.

Hyvän maailman peruskaava on helppo. Joka asemassa tekee sen, minkä tietää hyväksi, ja jos ei, on valmis kokeilemaan uutta, jotta löytää perustaa.

Sama periaate kun joka tasolla, jos tasoja on erilaisina... voi aidosti odottaa läpilyövää tervettä normalisoitumista.

Kynnyksetön email: juha piste myllarinen ät gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu