Mankind
Pitkän aikaa miettinyt sitä, mikä on asiankäsittelyllisesti ja toiminnallisesti sitä, mikä takaa parasta osuvuutta sille, mitä koetaan tarpeelliseksi, ja mitä tarvitsee olla mukana, jotta tavan eläminen on mahdollista, ilman erikoisemmin rankkoja ongelmia, ja toiminnan ”sivukuluja”, ja siinä kun vaikeutta eri kohdista lähtien ilmenee, mitä on järkevä ja sopiva suhtautuminen ja toimi noiden ilmaantumisen tilanteessa.
Kirjallisen tason mukaista paneutuvaa kerrontaa kirja-määräisenä, ajatellut turhan överiksi menevänä, vaikka tällä on tietyissä osallistumisvalmiuksien puitteissa ollut kiistatonta … ainakin houkuttelevuutta.
Voisi kuvitella, että kun kommunikaation mahdollisuus eri näkökulmaisiin ja valmiudellisiin yksilöihin nähden tätä luokkaa mitä nyt… ei kannattaisi välttämättä niin paljoa keskittyä pitkälliseen kerrontaan, jotta käsittelypanosten hyötyarvoisuutta saataisiin kovasti kasaan. Määrästä ei ns pulaa, päinvastoin.
Analyysi pitkä, mitä ovat tuottamistapojen riskit, käsittelyjen toimivuutta, tuloksellisuutta ja osuvuutta koskien.
Lyhyempi osallistumistapa vähällä, mutta jotenkin juonta sisällään pitävämpänä, olisi jotain tehokkaampaa kuin se materiaakippaus, jota on ollut tapana pitää varteenotettavana, ja johonkin relevanteuteen viittaavana.
Vaikutelma vaatii tietysti hyvän analyysin, tai kerronnan, jota vaikea ajatella sovellettavaksi. Syvyyttä hakevassa, mutta isolaatio-pohjaisemmassa luomistavassa, on silti omat hyvät puolensa.
***
Lyhyesti ja suoraan luonnehtien ja arvellen,.. ihmiskunnan toiminta on rikkovaa, ja enemmän kyseeseen tulisi sen mittaaminen, mikä on onnistumisen suhteellinen osuus siinä, mitä menee säpäleiksi.
Perusasetelma noinkuvattuna tunnetaan jollain tasolla, ja tätä tuodaan ilmaisuun, että konkretiaan.
Toimijoita riittää pyrkimyksineen ja (jopa kaikille) tiedostamattomine vaikuttimineen, tällaisen vääjäämättömän oloisen perusjaon liepeiltä kun maailmaa tarkastelee.
On paikkaa luoda kyseenalaiskuvia sille, minne ihmiset suunnitteluissaan ja toteutuksissaan pyrkivät, ja mitä myös saavat aikaan.
Yhteistoimintaan liittyy saamisten ja tavoiteltavien maksimaalisuutta, ihmiseläimen tapauksessa, kun on tämän lajin vahvuus.
Joukkotoimintaan liittyvä potentiaalisuus ja voima erilaisena, ja eri tavoin käytettävänä sitä luokkaa, ja sillä tavoin huomioitu, että yhteistoimmalliset instituutiot olemassaolevine sitkeyksineen, voi tätä kautta taustaan nähden liittää luontevasti mukaan.
***
On tosiaan toimijoita, rooleja ja asemia, joita syntynyt suoraan maksimoimaan sitä vahvuutta, jolla lajimme on menestynyt, osana muiden lajien joukossa (poliitikot,..)
Yhteistoiminallisten viritelmien pystytys merkkaa jo sellaisenaan paljon, myös suoran kyseenalaisuutta herättävästi, eikä tätä ihmiselle ominaista max-potentiaalin käyttöä selkeän kyseenalaisiin tarkoituksiin kannata välttämättä korostaa niin paljoa, kuin mitä on ollut tapana.
Joukkovoimaa, rakennettavissa olevia hierarkioita,… voidaan käyttää kyseenalaisesti, ja tilanne voi päätyä totalitarismin tapaisiin tiloihin, mutta dilemma joukkoistamisessa on suoraan perustavaa laatua oleva, ts ristiriitaa menee maksimalisaatioon.
Ihmistä voi siten arvostella, hyvin perustavalta tasolta, ja täysperustein.
Tämän kriitikon paikan käyttäminen painokkaasti, vaikuttaa sillä tavoin ristiriitaiselta, että… kun ei ole olemassa elävää, joka ei joutuisi turvautumaan siihen, mitä ihmisen toiminta isovaikutteisissa tekemisissä kiistämättä ja selkeän arveltavasti väistämättä on.
Seuraa kahtalaisuutta, ts tarkastelua, jopa tieteelliselle menetelmälle tunnusomaisen tasoa hakevana, ja vähän kuin suoraan itse ihmisyyttä, ja sen näkyvintä ja effektisintä ilmentämistä koskien.
***
Viritelmät ovat suunnaltaan kyseenalaisia, oli menetelmä tai toimija mikä tahansa, ihmisen perusdilemman kimppuun käymisessä, jolloin syntyy vastareaktiota, ja vastapainotusta sen korostamiseen, mitä on tosiaan tarjota tilalle, kun se vastatarjonta on suoraan kaikkinensa epäelettävää, antavuutensa puolesta, ellei mukaan laske joukkoja, ja niiden tuomaa antia toisesta leiristä.
Vaikka dilemma on vahvavaikutteinen, ei tätä ole välttämättä hahmottaa kovin helposti. Tarkoittaa käytännässä kokemuspuolen maksimoitumista, ts tiedostamattomuus korreloisi kuormittavuuden ja k-tuntemusten kanssa, ollen välttämätön osa tällaista kielteisen kokemusmaailman vaikuttavuutta, ja automaattisen oloista ilmenemistä jotain kautta.
Koska dilemma merkittävä, tämän liepeille muodostuu kuitenkin sen vahvuuden käyttöä, jota ihmisillä tosiaan on vaikuttavimpana tarjota, ts joukkoistumista, ja perusdilemmaan nähden. Tämä herättää toisaalta painetta epäjoukkoistumiseen, … ja toteutumisen kirjoa löytyy tähänkin.
Suuri tai merkittävä osa on (tai voi jossain vaiheessa olla) polarisaatioviritelmien suhteen agnostikon osaa valitsevia, joko tietoisesti tai käytännössä.
Osalla voi agnostisemman vaihtoehdon toteutuma tarkoittaa peruskuvion tiedostamista sekä tämän mukaisia toimia, jossa perutavat dimensiot tulevat jollain tapaa huomioiduksi, jo suoraan yksilötasolla, eikä tämän peruspohjan edistämisen suhteen ole välttämättä ajateltavissa, että joukkovälineillä olisi tosi paljon annettavaa, tai sitten jonkin verran saumaa olla mukana, tai sekä että.
Mihin rintamakohtaan kukin sijoittuu joukkoistumisen tai yksilöllisempään imuun nähden, määrää paljon toimia, radikaalisuuden, mukanaolemisen tai vetäytymisen käyttöönottamista ajatellen.
Paine perusasettautumisissa saa aikaan monenlaista, vaikka reduktiivisesti voisi tosiaan puhua mukanaolemisesta, vastustamisesta tai jopa jähmettymisestä (MVJ).
Käytännössä muualta tuleva paine (oli toispuoleista tai monisuuntaisempaa) määrää helposti sen, miten vahvasti noita kolmea käyttää, tai päätyy käyttämään, kun kunkin toimijan käytössä olevat välineet, kunkin sopeutumisavaruuden (MVJ) tilanteessa vaihtelee, jolloin tasapainotusvoima vaihtelee osuvuuden mukaisesti, jotta relevanttius (koettu tuloksellisuusodotus) säilyy.
***
J-osuus e.m. MVJ-möykyssä, ts jähmettyminen, on tosiaan neutraalisuusvaihtoehdon lukkiutumaa ja ääriajautumaa, ja voi tulkita sellaiseksi painetilaksi, jossa energia sitoutuu täysin puristuksen voittamiseen, ts kasaanlysähtämisen estämiseen sillä energialla, jota on olemassa, eikä muuhun jää mahdollisuuksia. Mahdollisuus päätymänä, koskee yksilöitä, kuin joukkoja.
Agnostismi, neutraalisuus,… jähmettyneisyys-sanavalinnan sijaan, olisi jotain osuvampaa, kuin pelkän äärimuotoisen olotilan ymppääminen perusasetelmasta kumpuaviin vaihtoehtoihin. Toisaalta samaa ilmaisun extremismiä on liittää mukana-olemiseen, sekä antisellaiseen.
Kerronta pitää mahdollisuuden sanataiteiluun, jo olemassaolevia sanavalintoja koskevasti. Vaikka rintamallisuuteen viittavan oloista, nysväämisen tulkinteista, jne, … hyvin vaikuttavaa sillä tasolla, mitä verbaliikan vaikutuspuoleen on meitä koskevasti yleensä liittää.
***
Mitä kielellistämiseen tulee, tätä pyrkimystä aletaan vasta aavistelemaan, millaisena tekijänä pyrkii näkymään ihmisen tapauksessa.
Kyseessä yleisesti kai jotain pelkän representaationaalista, ja tosiaan ei-reaalista, ts irrallisuuden maksimaalisuutta ja tällaiseen tuubiin kanavoimista siitä, mikä on todellista.
Monet nykyiset (vasta)vedot, voi todettavasti sijoittaa tosi kauas pomppaaviksi,… mutta uutta olisi arvella tämän liittyvän suoraan kielellisyys-piirteen ilmenemiseen / ilmentämiseen, vaikka voisi olla samalla pakoa, ja erillisyyshakuisuutta, kuten tällaisesta voisi toisaalta ehdottomasti myös vaatia, representaatio-perustein. Tällaisia perusteita, ei kuitenkaan välttämättä osata sanallistaa.
Ääri-ilmaisuista näitä lähtee, ja kun toisaalta ottavat lähtönsä konkreettisen oloisesta energiakytkennästä, enegisoitumista,… näitä ei kokijakaan välttämättä tajua ottaa sillä arvolla, joka rakentuneisiin perus-taipumuksiin liittyy, onnistuneesti ihmisyyteen saatetun tapauksessa. Muuten pelkkää eläintä, ja vaikka selkeää ja odotuksellisempaa, ts luotettavaa hallittavuuden puolesta… tämä olisi se juttu. Ei kai.
Viimeisin tulkinta todellisuudesta tällaisena, on tosiaan arvelu, ja tämänaamuinen, vailla isompaa pohjustusta, jotain kootumpaa ja varteenotettavaa(a) selittelyä(b) varten.
Vinkkeli avaa aivan toisenlaisen tulkinnan mahdollisuuden siitä äärimmäsyytenä näkyvästä, jota jokainen voi nykyään havaita, erityisemmin yleistarjontaa hakemattakin.
(( a+b -kirjaus == ristiriitojen taidetta / avaamista, ja tarkemmin sanoen r-energisyyden eräänlainen säilyttämisajatukseen liittyvä toimi ))
Kirjoituksen virheet pitää tarkistaa, ts korjailla jotain jälkikäteen, jotta asia korostuu, tai tulee paremmin luettavaksi.
Teki kuitenkin mieli heti kommentoida yleisesti sitä, mikä käsittelyjen ongelmista tuli pääkirjoitusen alun yhteydessä mainittua.
Kun hakee toiminnalle kunnon läjäystä, voi erehtyä turhaan redundanssiin, ts toistamiseeen, ja harhailuun, mitä yhteisemmin voimin ohjattuna ja saatettuna, ei tarvitisi lähteä toteuttamaan.
Jos käsittelyyn voi liittyä turhaa soliptisuuden ja yksipuolisuuden ongelmaa, melko automaattisen vääjäämättömästi (analyysipaikka syistä!)… samaa voi tosiaan helposti liittää myös itse toimintaan, mikä on konkreettisempaa.
Tee suoraan sitä, mikä näyttää tarpeenmukaiselta, ja on suoran koettavasti tarpeisiin liittyvää.
Tee päinvastaista, ja ole käytännössä suunnitelmataloudellinen, ja hae suuntaa suosta.
Varmasti riittää töitä ja työllisyyttä, tuon toisen valinnan jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti