Mihin on tarkoitukseen?

Koronan takia ollaan paljon eristyksissä. Jopa perinteinen vappu sisätiloissa. Ei sen puoleen, voisi mennäkkin, tai ainakin perinteisistä kokoontumisajoista poiketen.

Noin muuten, tulee väistämättä mieleen muutos, muutostilanne, ja se, millä tavoin näkyvää tämä rakentaminen on. Epäilystä on esitetty, monella tapaa, ja tällaisten ennakointi voi olla vaikeaa.

Millä tavoin ilmastonmuutos on faktanomainen, ja millä tavoin se oikeuttaa minkä tyypin puitteiden iskemiseen. Sama koronassa.

Merkittävintä on talous, ja muutokset tuotannossa, johon ihmisten on nojattava, koska itsenäinen elintapa käynyt yhä vaikeammaksi. Periaatteellinen vapaus tässä, ei merkitse.

Kirjoitin jo aiemmin terveydenhuollosta, ja siihen kohdistuvista paineista, jos esim koronan takia hoitamiset alkaa olla mahdottomia tavan kansan osalta, ja luottamus yhteiskunnan turvapilareihin katoaa.

Terveydenhuollon heikkoa kapasiteettia, ja alasajoa, ei voida suoraan sanoa, tosin tilanteen ilmeneminen muuten, on vältettävän arvoista. Siksi ei, normaaleille luonnonkuluille, kuten flussa-aalloille, tai noita hankalemmille, tässä suunnassa, jota kaavaillaan.

Mitä siis kaavaillaan? Liittyykö tämä jotenkin politiikkaan, vai ei, ja miksi asioita ei nosteta yleiseen käsittelyyn?

Ilmastonmuutoksesta tuli mieleen se, että jos kaikki vapaa pinta-ala revitään luonnonkäytöstä, niin se itsessään muuttaa myös ilmaston oloja pysyväluonteisesti. Metsä on aika hyvä imemään ja tasaamaan lämpöä, sekä biomassa varmaan yleisesti.

Ihmisen rakenteiden kohdalla, lämpövaikutuskin tuppaa olemaan toisin. Tämä voidaan toki rakentaa päinvastaisestikin, pitkälle. Avainkohdaksi jää kuitenkin kokonaisuus, johon meitä jatkuvasti viedään.

Kuka, ja millainen taho muutosten takana on? Jos päättäjätä ovat näiden edessä voimattomia, ja heidän olemassaolo perustuu sille, mistä rakentaminen lähtee, olisi rehellistä kertoa jotain mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista.

0
juhamyllarinen
Lappeenranta

Lappeenranta
Email: juha piste myllarinen ät gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu