Osuva-hakuisen kasvun välttämättömyys

Vahingoiksi katsotut johtuvat lakoista, mutta lakkojen tausta on koko laajuus, ja sama vaikutuspohja on siten vahingoissa, ts pohjamääräytyvissä päätymissä. (evoluutioperuste)

Ajattelen asioista niin yksinkertaisesti, että epäselvissä tilanteissa syntyy pyrkimystä pärjätä, ja pärjäämisen edellytykset kun vaihtelevat, erottuu paremmin pärjääviä, suhteessa heikommin lähteviin.

Maailmaa siten jakoon, ja ryhmiin, heikompien ja vahviempien mukaisesti.

Heikommat hakevat asemaan parempien kyljessä. Tarkoittaa prosessia, jossa aseman hakeminen korostuu, asemoitumisprosessi (AP).

*

Kiusaamisen ilmiö on osa APtä. Tähän on liittää monia ilmiöitä.

Oma suora kokemus ala-asteajoilta oli se, kun eräs minua nuorempi (MN) harjoitti oman tulkintani mukaan kisailua ikäistensä kanssa, ja sivusta seurasin kuten iloittelua yleensä.

En seuratessani tajunnut, että MN toimi itseni suhteen asemaa (hyväksyntääni, kuuluvuuttani) hakevana.

Motivaatiopohja joka MNlla viattoman näköisessä kisailussa oli, ei muita kisakumppaneita (KK) ajatellen ollut samalla tapaa tulkittavissa (käytäntö).

KK olivat suorasuhteisemmin kokemassa yhteenottoa, jota yhteenotoksi ovat voineet hyvällä syyllä nimittää, ja tosiaan samasta tapahtumasta.

Seurauksena päädyin jälki-istuntoon, ja valehtelemaan omista motivaatioista pakon uhkan edessä.

*

Motivaatiotani ei tapahtuneeseen suoranaisesti ollut löytää myöskään minun tapauksessa. Satuilua oli kuitenkin koetun pakosti jatkettava, ts rikkomisen toimia, enemmän kauttaaltaan menevästi.

Siinä kun kyseenalaista oli liittää omaan osuuteeni saletisti, kyseenalaisia kohtia oli olemassa, mutta muualla, ei suoraan tilanteessa, josta härdelli syntyi.

Kyseenalaisuus yleistettynä toki samaa, ts  hyväksyntä- ja kuuluvuus-hakuinen toiminta.

Siten sanktiot, ja sanktiollisena koetut tilanteet vaikka koiran piiskaamista, lapsen hakkaamista, … kokonaisempaa todellisuuden rakennetta (logiikkaa) tavoittui siten, kuin näitä helpon vaikuttavasti (spontaanisti) ilmenee itsellä ja osallisilla yleisesti.

Keissi oli kierosti koettava, ja vaikka osuvaa, ei kohtuudeksi koettavaa, yhteysperustevajeen takia (yhteys-reduktoituma).

Kavennetun oikeuden- käynnin/soveltamisen nimessä, yhtä rikkomisen jatkumista enemmän kauttaaltaan vaurioittavasti, siis käytännössä, ja eri osapuoliin vaikuttavasti.

*

Esimerkki on tosiaan todellisesta elämästä.

Vastaavia on vaikka kuinka paljon. Eri asia, saako osakseen sellaista tulkintaa, joka tosiaan kuvaa todellisuutta kattava-hakuisesti, ts moninäkökulmaisesti.

Tutkinnan voi sanoa aina vaativan objektiivisempaa (o-suuntaisempaa) otetta käsittelyyn, ja tarkoittaa välittömän tapahtuma-kontekstin ylittämisen valmiutta. Oletus näin.

Vahvimman hyväksyntä tarkoittaa yksinkertaisesti reaalisempaa pärjäämisen lisää tilanteessa, jossa turvanhakua koetaan välttämättömäksi, tai automaattiperusteisen selvästi.

*

Kyseenalaistoimena selkeä ja suoraotteisen paremman hakeminen ei näy, ja realismi (polttavuus, pririteetillisyys) on tosiaan sitä vaikuttavuustasoa, joka painavinta, ja toisintulkinta vaatii tilanteenottoa kokonaisemmin, ja on astetta väljempään olotilan edellytyksiin sidottua (verkko/kokonaisuus -painotus, fokustamispäätymän sijaan).

Ellei vapautta astetta laajempaan tulkintaan tukalissa tilanteissa, vapautta on haettava suoravaikutteisen tulkittuiksi tulleista tekijöistä, ja tavalla primitiivi-reduktio. Sopeutumisen sijaan, tilanne muuttuu sopeuttamiseksi.

On tosiaan vapautta ja sen tarvetta, joka voi kohdistua ratkaisuaskelisiin uudelleenjärjestymisiin, tai tilantekemiseen sille, mikä tilaa suorasti ottaen polttavan kapeasti vaatii.

Mikäli kokonaisuuden voi arvella painavan liian massiivisesti päälle, ei sopeutuminen ole ratkaisu vyöryvään vapauden hakemiseen. Sopeutuminen on tässä oletustilanteessa vaarallista, riippuen todennäköisyyksistä, jos dynamiikkaa ei muuten osaa päätellä.

Käytännön tila ei aina överisopeutumisten ansioista muutu, vaan pahenee. Näin pelkkä jähmettyminen (toimeettomuus) ei kannata, eikä pakeneminenkaan.

Voi sopeutua, mutta myös sopivaan ja toimivaan sopeuttamisen hakemiseen. Kyseessä siis miksi (mix), ja jos vain yksisuuntaista laajuushaun suhteen, ei tosiaan riitä.

*

Varautuminen (ryhmääntyminen, erikoistumiset ylesesti voimatekojöihin), on osa sopeuttamisen mahdollisuutta, eikä tästä voi vielä sanoa, mihin käyttöön mahdollisesti tulee päätymään.

Oleellista varautumisessa on epäsuorasti syntyvä jako, johon ei voi enää olla reagoimatta, sillä erimaailmallisuus alkaa jossain vaiheessa luoda käytäntöjä samaan maailmaan, hyvin eri pohjasta.

Reagoitavuuden tilanne syntyy varautumiseen, siinä missä tarvetta on vastata suoremmin vaikuttaviin tilanteeseen (esim em nujakka-tilanne).

Seurauksena varautumisista, on leiriytymisen lisääntymistä ja vankistumista.

Tilanteessa tuskin auttaa muu kuin varautuminen, ja pidättäytyminen törmäämisestä ja sen seurauksista, ellei törmäämisten seurauksia voida ajatella poistettaviksi eliminoimistoimien kautta.

Jos leiriintymisten välillä tosiaan liikaa jännitteitä, epäsuhtaisen tilanteen ylläpito voi mennä mahdottomaksi, ja systeemisesti ennustaen, tilanne tulee hajoamaan helposti jollain tapaa, joko ennakoivan hyökkäävästi, tai varustautumisen jälkeisin vahvuuslisin, tai ihan vain jännitettä purkamalla.

Jälkimmäinen tarkoittaa terrorismia jne, vallitsevaa tilaa toistavana ja ilmaisevana. On tavan pysähdystä, siinä missä kliseisyys, ja jymähtäneisyys, mutta toistuvaisena hankalammin siedettävää.

Jännitetyön mahdollisuudet toki laajat, vaikka vaihtelevan vaikeat.

*

Hajoamisia ajatellen, oleellista mainita se, että vaikka yksilö voisi joutua tilanteessa kuiluun ja mahdottomuuteen suoraan tai selkeän ennakoivasti, ja tosiaan tästä kenenkään erikseen tajuamatta, ilman omistautunutta ja perehtyvää tutkimusta yksilötapauksiin, joita marginaaleissa ehkä paljonkin eri tavoin rakentuneena…

On tilanteita, joissa ajautuma mahdottomuuden oloiseen (AMO) ei jää pelkästään yksilölle.

Jos kuiluun tipahtaja (AMO-kokija) on vaikuttavan mahdollinen muuhunkin kuin tyylipuhtaaseen vastaanottoon (lyttypytty), kohtuuttomuudeksi tulkittuja seurauksia (KTS, AMO) on jollakulla mahdollisuus saattaa laajempaan yhteyteen.

KTS-toimija nujakoinnin yhteyssä oli opettaja, ja tosiaan ylemmälle taholle toimialueen sopivuudesta vastaavana.

Joskus noita opettajan toimia hoideltiin itsenäisemmän tylysti, mikä voi toisaalta rapauttaa helposti paikallis/tilanne -toimijuuden, koska rikkomista näkyy helposti enemmän ja vaikeampana sumana.

Ei tarkoita, etteikö fiksut väliportaan (opettaja, jälki-istuja, …) katkaisut, voisi palauttaa rauhaa, vaikkei välttämättä järjestystä jotenkin pysyväluonteisena, mitä oletusta ei tosiaan tarvitse tehdä, tai tähän tukeen voi toisaalta fiksautua pysyvämminkin.

*

Oleellista tajuta, että marginaalitoimija vaikuttavaryhmäisenäkään (sopeuttava-asemaisena), ei välttämättä ole sen pahempi, koska on vastaamassa lähinnä kohtuuttomuuteen ulkoistamisen kautta, ja jo-koettujen liiallisten paikallisruuhkakokemusten takia (3n (johtajuuden, välittäjän, …) tarve ja synty).

Mitä kauemmas johtajuus (yleisesti vaikuttavuus, KV vs PV) paikallisuuden (hierre)oloista viedään, sitä irralisotteisemmin ja vapaamman laajasti (out-of-local) reaalitilanteita voi ottaa.

Toimivuus kauempana on tosiaan irrallisempaa, ja tartunta samalla laajempaa, tosin finaalisemman arvoisia tekijöitä ja yksityiskohtia suurempi määrä.

Irrallisemmiksi viedyissä toimijoissa on siten laajempaa kokonaisotetta, mutta yksityiskohtiin nähden helpommin heiveröä mahdollisuutta, kun tapahtumat paineisina enemmänkin läheltä tulevia, enemmän suoran reaalisesti kohtaavia / haastavia.

Ratkaisuna on KV, mutta yksityiskohtavahvempana samanaikaisesti (KV+PV).

Tarkoittaa samalla jotain suvereenimpaa ja ehyemman mahdollista toimijuutta, laaja-alaisen toimijan sijaan, joka käytännössä heiverömpi (KV-PV).

*

Käytännön elämän prosessiin ei kuitenkaan välttämättä päädytä (KV+PV), ja siinä kun tämä on väistämättömän oloinen päätymä, tilanne voi muuttua (KV-PV), ja tosiaan juurilta lähtevien reaalipaineistumien seurauksena.

Heikoimman lenkin olemassaolo ketjussa, tarkoittaa vellovuutta, siinä missä on Maan kuoressa kohtia, jotka vähemmän vahvoja pitämään sisällään painetta (jatkuvaa? paineen muodostusta) sisältä päin (Maan kuoriosuuden juuri/pohja -yhteys).

Kun KV-PV ei toimi ääritapahtumissa, jäljelle jää itsepuolustuksellisuus (de-facto).

DF-tilanne voi tosiaan kuiluun putoamisen tapauksessa yleistyä ohi paikallisuuden (yksilö, pienryhmät), ollen kokonaisempaan laajuuteen nähden relevantin vaikuttavasti otettavaa.

Kuiluunputoaminen voi tuottaa de-facto tilanteessa prosessin, jonka seurauksena tilanteista on vastaamassa vaikuttavampi toimija, ts yleensä paikallisryhmä (DFPV), joka voi haastaa laaja-alaisemman KV+PV, joka siirtyy täpahtuman kautta olemaan KV-PV.

KV+VP osoittautunut käytännön keissin (maailman) perusteella (perustellun) vajaatoimintaiseksi, ainakin paikallisyhtyttä kokemaan yltävien puolesta, oli paikallisuustilanne AMOa yksilön kokemana tai ryhmäisempänä.

*

Keräilijämetsästäjien aikaan, merkittävää toimijuutta on lähinnä (DF)PV-tyyppisten välillä. Kokonaisempaa tilana tämä tarkoittaa moninapaisuutta (MN).

Todellisuuden suhteen, MN-maailman pärjääjät ovat väistämättä joutuneet jakaantumaan fyysisesesti erilleen eväitä hakiessa, vaikka suuntana onkin yhä enemmän lisääntyvä läheisyys, rajallisessa maailmassa.

Koska maailmassa on tosiaan rajallisuutta kokonaisuutta ja sen osia koskevasti, ja toisaalta ryhmien keskinäisyydessä on mahdollisuuksia, moninapaisuuden rinnalle syntyy yhtenäisyyttä, koalitioita, jopa kaikkia (DF)PV-toimijoita koskemaan hakevasti (global, GV+PV), siinä missä on eri koalitioita CV+PV.

Siinä kun paikallistoimijat rytäköi, koetaan ennenpitkää tarvetta siirtyä laajempaan toimijuustason tukeen, ja GV+PV tosiaan myös systeemi-ilmeisen ennakoitavasti.

Toisaalta samaa systeemistä ennakoivuutta osoittaa arvelu DF-toimijuudesta, CV+PV ja GV+PV tilanteen sijaan, niitä yllätyskäänteitä koskien, josta aiemmin kerrottu.

Ei ole siten ihme, että maailman tason toimijavaltana vaikka voi olla rauhallisen luontevasti syntynyttä laajuusleijeriä, mukaan voi de facto -perustein ilmetä haastaja, ja jopa syrjäyttävä C/G-toimija ts seurauksena DF-CVPV ja DF-GVPV.

Koska DF toimijuus on juurisyntyistä, ja vaikka laajentunutta G-tasoa myöten, on juuriensa puolesta vähäisempää kuin aluetta koskeva juuristo.

DF-tyypin toimijat ovat siten aina reaalidusoidusta, ja vain siitä toimijapohjasta vaikuttavuuttaan ammentavia.

*

Koska DF-toimija paikallisemmin tai globaalisti, ei edusta koko juurakkoa (epädemokratiatilan suuntainen), ratkaisut ovat helposti sitä rikkovuutta, mikä on DF-toimijuuden syntytaustalla (mm Raamatun perisynti-ilmaisua), ellei KO toimijuus ole voinut oikeistua seesteisemmäksi.

Kohtuuttomuus, kohtuuttomuudesta ts perinteinen Hammurab, ja eri laajuus-tasoja koskevasti.

Oleellista on, että kun kohtuuttomuuden kuiluun (AMO) on menossa DF-toimija, oli globaalia tai vähemmän…

Tilanne jos selkeän haverinen, suoravastaus uhkan (yleisesti vaikuttavan) mahdolliseen df-mahdollista, ja omaksutulla kohtuuttomuusperiaatteella.

Tarkoittaa tilaa, jossa kohtuuttomuus on sisäistetty, ja sitä vaikuttavuuspohjaa vastaavat toistajaiset, erilaistuvin triggerimahdollisuuksin laukeavasti.

*

Se mitä yksittäinen itsensä AMO-tilanteiseksi (mm uhriksi) kokeva muille tuntemattomana tapauksena kokee, ei yleensä ole helposti suoraan uhka isommille ryhmille tai kokonaisemmille, eikä vääjäämättömästi myöhemminkään, vaikka DF-perusteisesti oltaisiin tilannetta tulkitsemassa.

Kun uhrina on vaikuttavuudeltaan relevantimpi DF-toimija, ja tilanteeseen on vastata jopa velvollisuusperusteisesti, vaikka ajautumaan ei olisi asiallisesti ajatellen osoittaa ketään.

Vaikuttavuusyhteydet voivat löytyä, ja siten kohdennusmahdollisuus, koska AMO, ja DF-pohja.

Jatkot selkeässä haveritilanteessa eroavat siltä osin, kuka voi kohtuuttomassa tilanteessa käyttää relevantin vaikuttavia pärjäämisen keinoja, ja kuka ei, ja mitä nämä keinot ovat.

Relevanttius tässä tarkoittaa DF-perusteisia voimakeinoja (runnovuus-ulottuvuus), ts selviytymismekanismeja vähintään reaktiotasolla, ja mitä nyt DF-toimijuuteen on reaktioita jatkaen kussakin tilanteessa liittää.

Terrorismin tapauksessa, kyse on tosiaan pahuuden toistamisesta ja tilan ilmaisemisen ylläpidosta. Fysiologisesti, tilanne vastaa puolustuksellisia välittäjäaineita.

*

DF on yleisesti oikeutuksen kokemista toimiin vastakohtana lamautumiselle.

Läpiviedympään toteutukseen liittyy enemmän kattavuutta ja kirjoa, samoin siihen, millä keinoilla ja kohdennuksilla juurivaikutuksia menee ns jakeluun siten, että siedettävyyttä lisääntyy suhteessa ilmeneviin haasteisiin.

Suvereenimman sopeuttaja-toimijan tapauksessa, DF-yleisjakelu voi on oletus koko KOn toimialuetta koskevasti, jolloin triggeröityvät ja jalosteisemmat toimet oletuksellisesti alaisia rikkovia, samoin rakentamisen arvoisiksi päätyvät ennakoimiset ja käytäntöjä koskevat ylläpitorakenteet.

Hankalaa näissä on myös DF-tila eri tasolla samanaikaisesti, tai varteenotettava-vaikutteisten ryhmien välillä.

DF-oletettuja voi ilmetä vaihtelevasti asettuneina rintamapesäkkeinä.

Rakenne ja mahdollinen toiminta näin kuvaten, lähtee kielteisyyden kautta, sillä vaikka kyseessä olisi saatavat ja niiden järjestely, tähän voi liittyä keskeneräisyyttä tavalla, joka koetaan kohtuuttomana (AMO).

*

Koska tilanteen kuvaus vei sen verran energiaa, ei koonnan lisäksi ole liittää mukaan mitään herättävämmin kerrottavaa.

En tiedä mistä kerrontaan liitetty de facto -sana tulee. Ehkä kyse on reaalivaikutteisuudesta. Varmasti tärkeää, kuten tuli kirjailtua aiemmin:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/mita-on-paikallisen-sopimisen-korostunut-tarve-perusteiltaan/ (Mitähän hittoa tullut kirjoiteltua)

Mitä on tapahtumien otto vastaanottavampana, tarkoittaa jotain jatkuvasuodatteisempaa, jossa vaikuttumista ollaan ottamassa vastaan enemmän koko sen kokonaisuuden mahdollisuuksin, siten kuin hiertäviä vaikutuksia ilmenee.

Noin voi helposti ajatella syntyvät takaisinkytkentää, ts energisoitumista kautta vastaanoton mahdollisuuksien. Rekisteristöä siten olisi toimivampana, ja vähemmän turbuloivana, mitä käytännön vastaanottorakenteeena tarkoittaisikin (mamu-vertaus).

*

Aiheesta ei riitä tällä tapaa toteutettu yleis-pliisuilu. Tarvitaan käytänössä herättävämpiä ulostuloja, vaikka eivät olisi itse tarkoitus.

Kattavammin pohjin, ja osuvammin edellytyksin, parempi jatkaa, mitä tarve vaatii (MTV-klish).

Kommentin sijaan, tuon kerrontaa tässä omaan blogiin sijoitettuna. Heräte-ketjuna toimi tämä Seppo Mäkisen esitys:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seppo-makinen/hyva-jarkko-eloranta-taytyyko-ihmishengen-arvo-maaritella-ennen-kuin-muiden-alojen-lakot-voidaan-estaa-laakarilakon-lailla/

juhamyllarinen
Avoin Puolue Lappeenranta

Herr Wisser and Besser (der),
Mutta myös ...
Von Buchen Huchen-Bacher,
i ab-und-hups Sucher.

Ajatukseni maailmasta on tasapainoinen ja eheä, läheltä ja kaukaa. Pidän yksinkertaisuudesta perusarvona, jolle voi rakentaa muutakin jos tarve.

Hyvän maailman peruskaava on helppo. Joka asemassa tekee sen, minkä tietää hyväksi, ja jos ei, on valmis kokeilemaan uutta, jotta löytää perustaa.

Sama periaate kun joka tasolla, jos tasoja on erilaisina... voi aidosti odottaa läpilyövää tervettä normalisoitumista.

Kynnyksetön email: juha piste myllarinen että gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu