Passiivisaggressiivinen käytöspiirre (PA)

Lähtötilanne

Kun pyrkii perusteellisiin käsityksiin siitä, mitä maailmalla tapahtuu, ihmisen omia toimia koskien, väistämättä tulee arviointiin, itse toimijuus ja toimijat. Toimet selittyvät paljon sen kautta, millaiseksi ihmisyksilöt ja isommat tahot ovat päätyneet (ympäristökytkentä).

PA

Ihmisenä olemisen kielteisiin piirteisiin, luetaan ehdottoman välttämättömäksi myös paljon puhuttu passiivisarggressiivisuus (PA).

Piirrettä on sovitettu paljon, etenkin suomalaisuuteen. Ei varmaan suotta syyttä.

Asiankäyminen

Piirre, sen löytyminen ja käsitteleminen, yleisesti ottaen, potentiaalista. Käsittely tässä tosin on vähän niin ja näin, sillä yleistä on, että PA ei oikeasti tule käsitellyksi, vaan otettuna tietynlaisena.

Käsittely on prosessi, johon on liittää tiettyjä tunnusmerkkejä, ja jos näitä uupuu, ei julkisesti ilmeneväkään materiaali, oikeasti ole käsittelyä, vaan epäsellaista, ja toisaalta epäkäsittelevyyttä iskostava.

Moni piirre, ilmiö ja muuten hyvä ja napakkakin käsite, voi EM:lla tavalla törkyistyä, ja päätyä olemaan käyttökelvotonta yhteyksissä, johon liitetään turhaan käsittelyä, jota nimenomaisesti ei ole olemassa.

Osallistujien suhtautumistavat epäsuorasti puhuvina, kertoo tällaisten ristiriitaisuuksien olemassaolosta.

PA populariaikaisesti ankkuroituna

PA:n teemassa ei ollut tarkoitus käsitellä niinkään yleistä käsittelyvalmiudellisuutta, tosin teeman sivutuote, taitaa olla sittenkin tärkeämpi, kuin PA-aihe.

Oli miten oli…

PA on mielestäni liitettävissä mm osaksi suhtautumista, jonka joku haluaa ehdottomasti liittyvän suomettumiseen. Toinen voisi puhua maailmantilallisesta realismista ja maltista.

Suomettuminen voi olla paljon PA:ta.

Tarkoittaa toisaalta, että on aidosti selviytymisellinen keino. Olisipa hienoa ottaa toistajaiset, a la Ukraina, tai jokin WW2-paketti.

En tarkoita, etteikö olisi edelleen riskiä, tällaisesta.

PA vaihtoehtona (yleisemmin + case kieltolaki)

Jos jotain ei voi välttää, on itkettävä, tai itkettävä ja kohdattava. Miten tämän vanhan viisauden sitten sanoittaakin.

Kun jotain jyräävää ei voida välttää, mahdollisuudet ei useinkaan jää siihen, että ollaan vain hyväksymässä.

Voidaan hyväksyä (sietää) jyräämistä (voimankäytöllisyys), mutta myös kohtuullistaa tätä, ts liittää hinnoittelua siihen, minkä ajamista koettavaksi käytännöksi, ei voida estää, tai se on duunina joka kannattamatonta, tai jopa hölmöä.

Kohtuullistaminen noin kuvaten, … on hyvin yleisesti käytetty toimintamuoto, jopa sivistyksellisten valtioiden perustoiminnoissa. Mitä ei voida täysin välttää, siitä voidaan maksaa esim haittaveroa, ja muuta jatkuvaa peruskustannusta.

Kieltolaki oli vaihe, jossa opittiin enemmän kohtuullistamaan, kuin olemaan ehdottomia. Vaihe oli muutosta siihen perinteeseen, jossa oli vielä mahdollista sanella suoraan se, mitä elämämisen piti tietyn hallintopiirin alaisuudessa olla.

Haitta se on pienikin haitta.

Kaikki kohtuullistamiset, ja kustannusasetukset… eivät tarvitse olla vahvan näyttäviä. Näinollen,… PA sopivasti käytettynä, voi olla… jopa hyvin pasifistisen kuvaavasti arvioitavissa.

anti-PA (paraikaisoletus)

Yleisesti ottaen, on tosi heikkoa, jos selviytymisellisyyttä koskevia piirteitä on arvioitava vain tietystä hyvyyden/paheellisuuden mv-vinkkelistä.

Miksi nähdä asioita luonnottomina, eikä luonnollisina?

A. Jos täytyy lähtökohtaisesti olla ymmärtämässä jotain täysin luonnotonta, … mitä se tarkoittaa ymmärtämisen mahdollisuudelle, jota voi oikeasti tarvittakkin?

B. Entä jos täytyy ymmärtää jotain luonnotonta väkisin niellen, kun muutakaan ei (reaalisesti) voi? Mitä oikeutusta, tämän ”vaihtoehtolinjan” mukainen toimitus, toimijalle tarkoittaa, ja mihin voi katsoa oikeuttavan jatkossa?

Kun mennään PA-vaihtoehdon ulkopuolelle, vaihtoehdot eivät (käytännössä) välttämättä näytä kauniilta (A, B).

Suhtautumisen malli PA-piirrettä koskien, voi silti olla täysin elettäväksi otettua (effektiivinen soveltaminen). Muuta ei silti välttämättä suositella otettavaksi, suhtauduttavistoon (<= uusi ”käsite”).

*

Kerronta tuo väistämättä mieleen paljon sitä determinaatiota, joihin ihmisiä kasvatetaan, koska näin on ollut tapana. Aihe on iso, ja vaatisi täysin oman kerrontansa.

Siinä kun genomeita pidetään aika jämäkän rajaavana, mitä tulee mahdollisiin valmiuksiin, … ei tosiaan voida ajatella, että tiettyjä piirteitä ilmenisi, jos geneettinen tuenta uupuu.

Emme voi yksinkertaisti aistia (suoraan) esim UV-säteilyä, tai ääniä, joita norsut ja valaat kuulevat.

Oudompaa (epätavanomaisempaa) on ajatella, että kulttuurisemmat polut päätymineen, olisivat käytännössä helposti yhtä fiksattuja, ellei jotain dissonanssia jäisi olemaan. Miten mahdollinen dissonanssi sitten toteutuukin. Jos ei,… tarkoittaa putoamaa kohden jotain.

Determinaatiota on, myös kulttuurillisesti vahvana. Tämä tarkoittaa oikeasti kuoppaa, josta ei voida kömpiä pois, noin vain.

**

Kerronta tänne asti muotoutuneena, on tosiaan enemmän maailmankatsomuksellinen, ja vaatii ihmisenä olemisen sijoittamista muuhun. Tämä tekee aiheesta vaikeaksi käsitellä halki-poikki-pinoon -tyylillä, … mihin ei oikeasti edes tarvetta.

Moni aihe on enemmän kanssakäymisellinen, analyyttisin ottein, ei ole (tolkun) lähestyttävä.

Analytiikka näitä koskien, on mielestäni parhaimmillaan viitteellistä, ja siinä kun tästä poiketaan, … on todettava hulluiluksi (todellisuusperusteista arviointia käytettäessä).

Jotain aiheita, ei periaatteellisesta syistä kannata, eikä voi sanoin lähestyä. Voi lähestyä, … mutta mukaan voi tulla mielettömyys,… jotain ongelmallisuutta.

***

Viimeinen osuus blogissa on tosiaan yleisempää, ja avoimemmin otettavaksi tarkoitettua. ”Teema” on vaikea, ja lähtökohtaisesti myös epälähdettävä, epäsuositeltava,… itse pyrkimistapaan selkeästi kytkeytyvä.

Jotain on kuitenkin tiedettävä siitä, mitä on järkevä käsitellä, ja miten. Vaikeista muuten uusista tai haastavista alueista, hyvä tietää jotain.

Jos tänne asti on lukijana päässyt, korostan vielä noteerattavaksi sitä, että kerronnan loppua kohden mentäessä, ei puhuta enää PA-ilmiöstä. Saatoitkin huomata tämän.