Power of alienation

Ihminen syntyy vasten jotain havaittavaa. Sen opin itseeni, varmaan jollain tapaa integroituneesta osasta, josta pääsin selvyyteen edellisen blogiepisodin aikana.

Iskostumaa oli jossain pohjilla, mutta tietyn tason oliona havaiten, vasta kirjoitustyön tekemisen jälkeisenä tuloksena.

Havaintoja voi tehdä, eikä oikein voi olla tekemättä, joten sitä samaa on rakennella, kuin mitä edellä tuli tehdyksi. Pohjia tekemiselle on, kun ajastaan kertymiä kasautuu, useimmiten kai melkein väistämättä.

Elämistä tuo voisi olla. Eräänlaista uuden luomista, tai sanotaan, että sen olemassaolevan tuomista toiseen yhteyteen noustetuksi olioksi, ottamatta kantaa siihen, millä tavoin (osin aktiivisesti rakennettu) olio elää ja rajautuu, ja mikä sen osuus on, eri tilanteissa, joita käydään jatkossa.

***

Ihmisenä oleminen on voimakkaimmin koettuna sitä, mikä näkyy (havaintuu) myös muista kanssatyyppisistä kulkijoista ja kokijoista. Kokemusmaksit on siten liittää helposti niihin olioihin, jotka tuntemuksia itsessä saavat aikaan.

Mitä kokemusten laatuun tulee hyvänä tai vähemmän sellaisena, yhteys muihin tarkoittaa usein itsensä kokemista, samanaikaisesti, hyvätuntuisesti tai vähemmän.

Alienation, jonka sanan liitin otsikkoon, viittaa ihmisyydessä olemisen heikompaan koettavuuteen.

Ihmisyyden kaapu, joka eri yhteyksissä joko vahvistuu tai heikentyy ihmismäisillä olioilla, voivat tietyissä tapauksissa johtaa syrjäytymiseen siitä, mitä perusolemukseltaan on mahdollisimmin positiivisena olemaan.

Puhutaan tosiaan vaikka käsitteestä, johon englannninkielinen sana alienation viittaa.

Elettävyysdimensiona alienation-suunta tarkoittaa pakoa tai liukumista pois ihmisyydestä. Ihmisyyteen saa etäisyyttä, ts myös itseen (itsenmahdolliseen), halusi tätä tai ei.

Siihen dimensiosiirtymään, joka toteutuu alienation-askeleissa, liittyy varmaan paljon kaikenlaista.

Eräs nostettavan arvoinen piirre (puoli) tässä on objektiivisuus, ja itse ihmisyyteen, tarkastelijaan, kokijaan, erilaisten vaikutusiskostumien muotoutumaan,.. liittyen.

***

Vieraantuminen itsestä, ts perustavimman mahdollisesta, voi kuulostaa hankalalta. Vielä hankalemman oloista voi olla tällaisten siirtymien kokeminen. Ei tarkoita, etteikö näissä voisi toistojen myötä harjaantua.

Liian pahasti pakottava paine a-linjaan, johtanee vastaavan vahvuisiin vastatoimiin, itsesuojeluun… mistä vinkkelistä tätä tarkasteleekin.

Tilanteet enemmän haastavina siitä hyviä, että ilmiö josta puhutaan, voi tulla tarkemmin tajutuksi. Käytännössä kyse on kokijan ja jopa sivullisten puolesta joskus enemmänkin, kuin pelkkä ilmiön havainnointi ja ymmärtäminen.

Itsensä poisto kokonaisemmin havaittavana… on varmasti mahdollista, mitä tulee ihan siitä, mitä maailmasta ja sen tapahtumista tiedetään.

Tarkoitus oli kuitenkin keskittyä enemmän kuvaamaan sitä mukaanotettavaa kykyä ja mahdollisuutta, joka väistämättä myös toisinavartuvalle (toisinkulkeutuneelle) tarjoutuu, suhteessa siihen, mitä on ollut aika ennen siirtymää, kohden a-dimensiota.

***

Yhteiskunnallisesti aiheen voi tuoda relevanttiuteensa, tosin että tuonti onnistuu vahvan tajuttavasti (=liityttävästi)… kerronta vaatii toimivuuden rakentamisen, jotta voi tarjota sitä, mitä on tarkoitus tuoda tavallisemman suuntaiseen päin (sanotaan vaikka t-dimensio, tai i-dimensio (i=ihminen)).

Kun ihmisenä olemista tarkastelee, tai ihmisyyden vaikutuksia, esim(!) a-dimension voi ajatella selkeästi olevan sitä, mitä ilman omasta toiminnastamme emme voi saada selkoa.

Epäsuora päättely YOsti vahvistaa sen kansanperinteissä kulkevan viisauden, joka puhuu hulluuden ja kajahtaneisuuden liittymisestä nerouteen, ja objektiivisesti ottaen erityisesti luovuuteen, ja tosiaan oletusöverimääräisenä.

Erityisen tärkeää todeta samalla, että mainittu nerous niin hyvää liityttävyyttä kun aiheeseen tarjoaakin, on tässä tosin vain alalaji sille, mitä on toiseus, i/t-suuntaan nähden.

Voi noinollen todeta, että kansan kokonaissuhteutus hulluus-piirteen (h-piirre) käytännön palvelevuudesta, on ns tolkussaan.

***

Käsitteet alustavanosteisesti (i/a-dimensio/ulottuvuus), voi teoreettista järkevyyttä ajatellen nähdä saman jatkumon ääripäänä, ts a-positio on vastaista i-sellaiselle sillä dimensiokselilla, jonka nimeä tässä ei ole sen tärkeämpi alkaa kehittelemään. Tarkoitus ei ole niinkään nimikkeissä.

Tietyn objektiivisen yhtenäisyyden puolesta, voi kuitenkin ajatella ihmisen arkikieltä, jossa negatiivinen (-) suunta (n-dim) ilmaistuna, tuntuu avaavan jotain täysin toisenomaista, positiiviseen (+) nähden (p-dim), vaikka kyseessä voi ajatella tosiaan olevan saman jatkumolinjan asemakohtia.

Ihmisyys koettuna ja elämä i-max-position liepeiltä käsin lähtevänä, voi olla parasta mitä ihmisellä on kokea.

Ehto-sana edellisessä: voi,.. on tärkeä tarkennus, sillä samasta positiosta käsin, elämä voi olla samassa määrin vaikeaa, jolloin a-puoli mahdollisempana, voi aidosti merkitä jotain parempaa kokemusperusteisemmin, esim siedettävyyden puolesta.

A-puolen paremmuudesta ja huonommuudesta ei kannata lähteä paljoa väittämään sitä tai tätä. Vahvuuksia voi kuitenkin arvella olemassaoleviksi, ja ennuste voi olla myös sitä, että piirre jota luonto (=olemassaolevan kontaktoivana (kontaktoivan olemassaolevana)) selviytyjäänsä iskostanut, tuskin on vailla pohjaa.

Mainittu piirre ja olemassaolon puoli, teoreettisestikin hyvin potentiaalinen ja mahdollisen mielenkiintoinen kelattava.

***

Eräs A-piirteisyyden kautta paremmin näkyvyvä sovellusalue on tiede, ja sen näkyminen toisenlaisin havaintovahvuuksin, A-puoleisemmasta päädystä kiikaroiden, tai paremmin sanoen luodaten.

Harari kertoo toteavaan spontaanin reaktiiviseen sävyyn siitä kyseenalaisuudesta, mistä pohjasta ihmiset usein tiedettä tuovat esiin kriittisesti.

Omin sanoin kuvattuna tieteen i-piirteisyyden kontekstissa, voisi perinnekliseisteisesti sorvata muotoon: Jotta voisit saada sopivan käsityksen tieteen tilasta, seuraa valtaa, joka siihen liittyy.

Taloudellisen tilan selville pääsyyn liittyvä ohjeistus menee näin: Follow the money. Itse viitannut samoihin todellisuuskuviin etuliitteistämisen avulla, sanaa effektiikka käyttäen.

Reaali-sana voi myös sopia moneen tilakatsausta tavoittavaan pyrkivään kuvaukseen. Kyse kuitenkin voimista, ja vievyydestä, jos fysikaalisen maailman termistöä käyttää samoja kuvaillessa.

Ajatus peruskliseenomaisine ilmaisuineen, soveltuu koskemaan myös kokonaisempia kuvia, mitä todellisuuteen käytännössä liittyy. Mennään narratiivien alueelle, ja viitteitä tästä puolesta tosiaan ilmenee, ja ihmiset ilmentävät, usein tietämättään.

Talous on helppo liittää samaan setistöön.

Erilaisia, mutta vaikuttavaksi koettuja ja kerrottuja elämänalueita, voi näinollen tarkastella jotenkin yhtenäisen mahdollisesti, ja ehytlähtöisesti. Puhutaan koherentiikasta, mitä sanaa käytetään enemmän tieteen puolella.

Yleisempi koherentti-sanan sovellus-konteksti tällä tavoin… mikä ettei, näinkin laajennuksin. Varmasti koherentti-sanan mukaisuutta, mitä oleellisimmin.

***

Jos i/a-jakoa yrittää tuoda esiin parhaiten tai merkityksellisimmin tajuttavana, kerrontaan tulisi liittää mukaan arkisempi ulottuvuus, ts esim ne perinteisesti nostetut veivarit, tiede + uskonto. i-puoli näin kerronta-kontekstein, voisi tulla viitatuksi myös u-puoliskona.

Tiede tosiaan on joskus ollut ”käräjillä”, ja muunkin kuin objektiivisuutta tavoittavan osuutensa puolesta. Objektiivisempi puoli tässä on a-linjaan kuuluvaa, samalla tavoin kuin mitä aiemmin kerrontaan mukaansaatettu u-linja on samaa i-linjan kanssa.

Käsittelyn puolesta, a-linja jos tuntuu hankalan oloiselta, ja tökkivältä i-perusteisesti, voi tähän tieteen kontekstissa viitata objektiivisuuden kautta (o-linja).

Linja-nimitykset, joita tähän mennessä käsittelyn laariin putkahtaneet… suuntana ovat jotain samaa, mutta erittelyä voi nähdä siinä, mitä suhteet linjoissa a/o tai i/u.

Mitä jopa yleiseksi nousevaan tiedekritiikkiin tulee… tällaisen jälkeen voi tosiaan nähdä osuvuutta tavoittavalta, niin vankkaan kuin tiedemaailma idealisoiden viittaakin.

Sama koskien muita ideaalivedoksia, joiden uomiin haluamme usein itsemme asettaa (asettautua).

***

Tieteessä on tosiaan se i-puoli, ja tarkoittaa tieteen realismia, jotain r-ulotteista, tai vaikka effektiikkaa (e-ulottuvuus).

Tieteen realismiin voi liittää kuuluvaksi esim tässä yhteydessä jaon, joka koskee a-linjaa, ja toisaalta u-puolta.

a-linja höyrähteneisyytensä puolesta olisi hörhöyttä, jota tieteellisen maailman (t-maailma) olisi torjuttava, perusimmunologisesti katsottavan kaltaisin perustein.

Kun tiedemaailmaan säteilee vastaavasti u-linjan harjutusvoimia, joka voi sotkea t-maailmaa yhteisöllisemmän toimijuuden kräkkeripisteen kautta… vastavoimaa tälle heikkoudelle olisi a-puolen immunologia, ja suhteessa t-maailman u-piirteisille voimille.

Dimensioita eri kirjaimineen, ei tässä pohdinnassa ole tarkoitus tuoda kiusanteon takia. On tärkeää, tai hyödyllisen mahdollista pyrkiä tekemään myös erittelyä, näissä dimensioissa, joita jonkin verran jo saatukin kasaan.

Eräs tärkeä on k-linja, ja viittaa kollektiivisuuteen. On varmasti jotain samanpuolista (i, u, r)-linjoihin nähden. r-linjan tosin voi liittää aika yleisen tajuttavasti o-puoltakin virittelemään.

***

Miten tässä pohdinnassa avautua linjastoa koherentti-perusteisesti osaa viritellä täsmäänsä… tämä ei varsinaisesti ole pohdinnan tarkoitus, eikä mahdollisen jatkokritiikin puolesta ehkä oleellisinta.

Täsmentää voi paljon, ja koota paremmaksi kokonaiskuvaksi, kunhan jotain matkua kaivettu kaivuu-urakoiden, mitä tosiaan junailla eteenpäin, siinä kun tarve.

Sen voi vielä t-maailmaan ehkä järkevästi ottaen liittää, että mitä reaali tarkoittaa tieteen tekemisessä… on tosiaan sitä objektiivisuutta, ja myös toimivuutta, jota tulee olla tekemisen pohjalla maailmassa, jossa eletään ihmisinä, toimijuuden ollessa yksiöä, yhteisöjä, kollektiiveja… ja mitähän kaikkea(?).

A-puoli voi olla tarkeää o-puolen toteutumisessa, tieteen toimivuutta ajatellen.

Käytännön maailmassa, jotta tiedemaailman o-arvoa, voidaan tarvita tosiaan kytkentäjäistä… aina perinneuskonrikkauksiin nojaavana. Sieltä seuraa olemassaolon mahdollisuuksia, vaikka rahallisessa, tai kollektiivisissa muodossa (k-dim-kontribuutio).

Tuskin tarvitsee erikseen mainita sitä, että olemassaolo toimijana, joiksi olemme syntyneet potentiaalisimmillamme, syytä pitää sisällään muotomme mukaistakin suhtautumista.

Elämisen edellytysten perusteet ihmisenä, tuskin voi olla täysdissattuja, mieli tehdä jotain objektiivisuuteen tähtäävää. Ja jos ei i-olioita,… minkä vuoksi tarvitsisi alkaa rakentaa tukea sille, joka elää ilman tuollaistakin.

***

Jos tarkasteluvinkkeleitä valitsee sopivasti, kuten esim edellä tavoitteellisesti yritetty, monet perusdilemmoina käsitellyt väännöt voivat alkaa tuntua naurettavilta, ja myös relevantisti.

Paradoksaalisesti painottunut, ja noin tavoin asioita vahvasti ottavan, voi taatusti ainakin arvella olevan skitsoutunut / tärähdyspotentiaalisesti ristiriitoihinsa virittynyt tapaus.

Ristiriitaisuus muuten tärkeää vastaanotettuna, koska maailmassa on eliöille ne puolet, joita näkyy eri tavoin iskosteisina, ja säpäleistönä (kirjo tapahtumineen).

Rintamattomuus ja rintamatapahtumien ilmenemättömyys olisi tässä (jostain vinkkelistä katsoen) patologisinta, jos arvona on se todellisuudenmukaisuus, mitä pärjäävässä oltava.

Eliöistä voisi olemassaolevina arvella jopa niin, että eivät ehkä olisi muuta kuin YO.

***

Kaikesta huolimatta, vaikka ristiriidoille ja niiden ilmenemisille on selkeä paikka ja perusteensa, erityisen masentavaa on kokijuutta ja seuraumuksia ajatellen se junnaus, mitä voi ajatella vähintään jossain vaiheessa jo sivuutettaviksi,… siis läpikäydyiksi.

Työn ja duunin, voi ajatella olevan jotain, myös mielekkyyden kautta ”mitattuna” (=tuntien).

Moni fiksun ja nerokkaan oloinen työkenttä, jonne yksilöinä ja isompina joukkoina ajauduttu, ja josta työstä pidämme kiinni tärkeänä…

Voisi olla meitä vähemmän imartelevaa ajatella näitä tärkeysduuneja, vahvalaatuismpien tukosten rakentajaisina, missä ylipäätään voimme kykyjemme ja voimavarojemme puolesta olla osallisina.

***

Siinä missä on demokratiaa on hyvänä ja parhaana, mutta selkeästi nuotiollisiin oloihin mahdollisimman pysyväis-asettautuneena, puoluekenttään kuuluu samalla tapaa ristiriitaperusteista voimaa sakkaavuutta aiheuttavana, mitä näkyy myös tavan politiikkaa laajemmissa konteksteissa.

Toimijuus kautta linjan, on arvioitavissa samankaltaisen kulkudynamiikan kautta.

Rakenteellisuus on varmasti kokijavinkkelistä jotain, ja kun tarkoituksellista myös… vaikea vasarana olla näkemättä muuta kuin nauloja sitkeästi asettuvina, kun niitä työkseen omistautunut koputtelemaan.

Ei tuossa silti kaikki, niin kovia duunareita kuin olemmekin, ja haluamme myös olla. Oikeastaan tuossa suhteessa melkein jotain muutakin.

***

Toteutunut narratiivimuotoisuus tuntuu näin loppuunsa päätyen, hauskan laskettelevalta, jos ajattelee sitä, mitä mukaan on saanut kulkemaan kimpassa.

Mitä mahdollisia päätelmiä näistä voi tehdä,.. tähän ei ole ottaa kantaa. Tällaisen arvo voi alkaa ilmetä ehkä vain otettuna ja nautittuna.

Kerrontanarskutus on osa osallisuuden mahdollisuudesta, mutta ei ainoa mahdollinen. Lukijallisempi… vastaanotollisempi… näitä kun purkaa… aika samaa pakettia voi ajatella olevansa.

Uutta voi näköjään löytää, hyvin läheltä olevistakin.

***

Tämä on narratiivi. Kun vappuna toteutunut, tästä tulee sakottaa.

Sakot jokaisesta vappupuheesta. Näin todettava tässä vaiheessa, ja tilanteessa (t-dim), koska…

Noin tuli joskus ehdotetuksi, joskin lukijalle tuntemattomin perinnevoimin.

Mennee kulku-unikismina, meitä kun on, ja tämän kirjoittajia toisaalta ehkä vain yksi, juurilta Y (yhteisö).

*T-AY-IK-UO-ankkuri*