Räjäytys-potentiaalin hyödyntäminen, sekä energia-politiikan arvostus

Siinä kun puhutaan sovinnollisuudesta, joka on peruskytkentöjä hakevan ja ylläpitävän automaattinen oletustoimi samalla… ajoittain ja kohdittain ilmenee myös vahvaa vastavoimaa, ja sen mukaista epäsoveliaisuutta, johon reagoidaan myös vahvasti.

Epäsovinnollisuuden kokeutumisen voi sanoa ilmenevän yleensä vahvavaikutteisena. Mitä tämän pohjalta soveltuu… riippuu paljon kontekstista.

Siinä kun ihminen elää rikkomisesta, rikkomisen voi hyvin liittää myös alueille, jossa mitään konkreettista ei vielä mene säpäleiksi. Oikeasti, jotain menee hajalle, eikä tätä käy kiistäminen.

Näistä on tapana joskus (=usein) vääntää filosofiaakin, oli filosofisesti orjentoitunut, tai ei. Sitä samaa molemmat, joskin usein eri tavoin lähtevän havaitusti ja koetusti, oli ryhmä-kuuluvuuden/epäkuuluvuuden tajuamisen vaikutus hyvä/huono-vaikutteista.

***

Sananvapaus on tätä rintama-aluetta. Mitähän kaikkea mahtais kuulua tähän, jossa puolustus tosiaan koetaan tarpeelliseksi, varautuminen, sekä jokin jatkuva sodan tilanne.

Vaikka pehmeisiin kuuluvista alueista puhuu sodan käsittein, kyse on tavan elämästä, ei ihmeellisemmästä. Kun tätä ilmenee, parempi sentään tajuta, mitä ei oikein voi ehkä sittenkään olla ilmentämättä, myös itse. Jos on, tai voi olla… mistä kyse.

Tietyt torppaamiset voi tällaisen kelaamisen jälkeen nähdä suorina sotataoimina, joskin aseet hiukan poikkeavat siitä, mitä käytetään perinteisiksi rintamiksi kutsuttavilta alueilta.

***

Mitä pohdiskelijana havainnut, ei voi olla ajattelematta ihan järkiperäisareenan osalta sitä, että osakäsittelyt vaikka tärkeitä,… kokonaisuus ratkaisee, ja kokonaisempi paikannus siitä, missä on kulku.

Siinä missä ydinfyysikot tarvitsevat paljon energiaa pienhiukkasten erottamiseen yhä pienemmiksi osiksi… kokonaisemmat koonnit ovat energiatarpeeltaan yhtä vaativia, ja tässä ei tosiaan riitä se kohdentamisrakenne, jota CERNissä teknologian ja tietämyksen avulla osattu toteuttaa.

Perussuhtautuminen kun taatusti ollut erittelyyn painottuva, ja tiede omistettu tälle, sitä samaa painotusta (toiselta veivitasolta) boostaamaan… samaa suhtautumisen arvostusta tulisi voida liittää myös sen käsittelyyn, mikä tuo suoraan sitä tarvittavaa, jota kerrotaan ja koetaan tarpeelliseksi tai jopa pakonomaiseksi.

En tiedä olenko oikeassa, mutta siinä kun Valtaojaa kuullut, ja hänen väitettään ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää kokonaisuutta… mieleen tulee väistämättä omistautuminen duunikentälle, jolla ei ole ns loppua.

***

Yleisesti voi arvella, että patti (jumi) konkretiapuolen suunnalle jäävällä kentällä voi olla tärkeä, sillä tarkoittaa väistämättä epäsuorasti kutsuntoja, jotka ovat enemmän sellaiseen taistelualueeseen kuuluvaa, johon voi liittyä win-win-mahdollisuutta perusteellisempana, ja myös perusteellisemmin koettuna.

Vaikka eheyden saavuttaminen EMsti ei olisi täydellistä, kokemuksen puolesta voi olla riittävää, kun toisaalta perusteltavissa myös järjellisesti se, että tyytymiseen on perusteita, ja epätyytymiseen ei niin paljoa.

Laadullisuus vaikka yleensä vaikuttaa hifistelyltä ja epäoleelliselta… voi joskus tarkoittaa sitä, että tietyt toimet osuu, ja poikkeavat menevät hutiksi, kallisenergisin toimin, jotka pahimmassa tapauksessa jatkuvakuormitteisia.

Siinä kun romahdukset ovat vaikeita… niiden aiheuttamaan alasajoon liittyy selkeää resetoimisen mahdollisuutta, jota ilman ei ryhtiä ole saavuttaa siten, että pysytään kasassa. Pönkityksellisyys on yhtä rikkoutumista, ts törmäystä, joka hajottaa ties mitä alleen jäävää.

***

Romahdukset esiintymistasoista riippumatta noin muuten ovat sellaisia, joihin liittyy paljon ongelmakulkujenkin mahdollisuutta.

Siinä kun ihminen kiihdyttää tosi paljon oman ympristön muuttumista, ja viimein omaa vaikeutta pysyä matkassa… ihminen selviytyjänä hakee liikkeilleen viimeiseen asti törmäysvoimaa, jotta jatkuvuus, kuten se lähtö (matkaansaatto).

Kyse on selviytymismekanismeista, jotka näkyvät yksilötasolta lähtien. Hyvä tajuta, että vaikka nämä ns vievät, ja ovat osoittautuneet viennillisiksi… sitä tosiaan jokainen (eri toimijuuskontekstin osallisena) helposti myös pukkajauttelee.

Heräämisellisyys on tässä se, mitä tosiaan myös mahdollistuu, vaikka tätä ei (meille havaittavaksi saatettavissa oleva) luonto suoraan ole kertomassa, kuten ei ihan suoraan niitä muitakaan rakennepiirteitä, joita myöhemmin joku Darwin tai vastaava luonnosta ajatellut ”kiikaroineensa”, relevantisti meitä, ja meidän kulkua kuvaavan.

Ei voi herätä sille, mitä ei havaitse.

***

Osa sokeuden aiheuttamista kujanjuoksuista noin muuten… voi olla hyvin väistämättömiä, ja tarpeellisia, ja siinä kun elämä on noiden suhteen vapaata, jotain huolenaiheen mahdollistakin voi liittää tuudittuneisuuden tilaansa.

Järjettömyydessäkin voi siten olla sitä järjellisyyden ainesta, joka ei ole tyytyväiseksi jäävän ulottuvilla.

Siinä kun järjettömyyttä ja epämielekkyyttä ja lannistavaa ilmenee… aivan toinen tolkku pärjätä, jos tällaisiin liittyvän välttämättömän voimavaran, ja väistämättömän toimen perusmerkityksen tajuaa.

Tajunnanasteisteisuuteen, tällaista koskien, en ota kantaa. Jos hämärtää välillä, aika normaalia matkantekoa (”=”elämää), siinä missä se, kun päivä vaihtuu yöksi ja yö taas päiväksi.

Elämä ihmisen tajuamana on (lienee effektivisesti) jotain saavutettua, ja sitä todellisuus ei yksinomaisesti oikein ole, koska saavutukset ovat väliaikaisuutta, ja siten välinepitoisia. Voi kysyä myös, miten paljon on sitä muuta.

Kulussa merkkaa tietysti matka, ja etenkin sen pituus, tai muut tärkkismääreet. It’s so, so… long, big and safe, jne.