Sodat ja katastrofit ovat helposti väistämättömiä

Otsikon väite osataan arvella todeksi, tai aavistaa käytännössä todellisuutta kuvaavaksi.

Vaikka empiriaa olisi väittäjän takana… mitäpäs voi voittaa, kun toistot saa. Oikeassa on voinut olla. Mielenkiinnon voisi toisaalta kohdistaa siihen, millä ketjun voi murtaa.

Siinä kun on toivoa tuovia, ja siitä muistuttajia, ettei entiseen tarvitsisi palata …

Pessimisti kannattaa olla uudistusten ja edistyksen esittäjien suhteen. Jatkuvuuteen halutaan uskoa, ja luodun kantamiseen… eikä horjuttaminen (nykyvallitsevan hävitystoimet) kävisi noin vain seurauksitta.

Siinä on siten peri-skeptikolla ainesta piruilla, ja oikeassa kohdin, koska veikkauksen voi ajatella sen verran vahvaksi.

*

Mitä tullut mieleen kansoista ja vaiheista tällä tavoin normikuultuna… mieleen on tulleet väet ja joukkojen voimat, joilla pärjää… ja sivussa tosiaan kehkeytyy sitä laatuakin, eri sektoreilla, ja kehitystä aitona.

Siinä mennään ajastaan isolla, kun menestystä karttuu,… eikä kaikki ison ja iso-otteisen alle mahdu, tai näin ei haluta nähdä, kun näkeminen voisi tarkoittaa vähän vaivaa ja sovittelua, ja oikeasti myös eriytymistäkin, mikä sekin helposti ongelma, vaikka todellisuus-must samalla, siinä missä inkluusipuolikin, jos pitempiä aikavälejä ottaa arvioidakseen.

Periferia, marginaalit, erikoistumiset, … ongelmatapaukset, ja pitkä matka ei ole välttämättä sen käyttöön, mikä voi taata ryöstämiset ja saamiset… miten nyt aikaan nähden onnistuu.

Kun puhutaan enemmistöistä ja vallan sekä voiman keskittymisistä… näissä puolustus usein toimii ja varautuminen erikoistoimijoineen, ja koossapitämiseen on empiriaa aiemmasta, ja toisaalta otetta maailmaan, jossa erillisyyttä (isolaatio) ei välttämättä helposti löydy, että alkaisi jalostua massiviuhkaksi.

Uhkia voi silti jäädä, eikä kumoukset ja toisin koettua hävitykset, tarkoita välttämättä Tsingis-kaaneja, tai Putineita, vaikka helpsti heitäkin, jos edellytyksiä.

*

Tarkoitus oli kuitenkin mainita palautus ja palautukset yleisemmin, mikä seuraa juhlien jälkeen.

Kasvu on tosi luontevan oloista ja välttämätöntä, ja eteenpäinmeno, ja mistäs muusta kohdin, kuin mitä aiemmat ovat saattaneet maailmaan, ja mistä toisaalta kiinni pidetään.

Vaikka ei sitä ryöväystä ja hävitystä suoraan hävittäjiltä.. niin romuttumista, todellisuuden haasteiden edessä,… ja vaikeaksi kun menee, puikkoihin se, mikä tavanomaisesti nousee ajamaan asioita, kun puuro palanut pohjaan.

Kyseessä tosiaan YT-ongelmat, ja ähkyyntyminen, mutta ei niinkään välttämättä määrässä, vaan tauhkassa, joka tulee esteytyksenä, ei välttämättä vain isoina tukosvolyymeina.

Kompleksiikkaa ja toimimattomaan kasvanut joutuu kanveisiin, vähäisistäkin kuormista, ja jos niitä vielä pidetään tarpeellisina.

Mieleen tulee väistämättä väite biologian puolelta koskien aiempia elämän kehkeytymisvaiheita. Lahottajien kyky oli mitä oli… ja eloperäisen massan kiertokulkemattomuudesta kuulemma oli syntyä ongelma.

Teoria hajoituksen toimimattomuudesta johtavaan epätasapainoon ja elinympäristön latistumiseen voi olla totta tai ei, tai kyseessä jokin latenttivaihe, mitä elämän kulkuun olisi voinut ilmetä. Lie sellaista toisaalta ollutkin, jos näitä ajattelee ihan teoriapohjalta, mitä se kulku todennäköisesti ollut. Tuskin yhtä lineaarista loikkaa ja liitoa ylös, ja sini-aaltoa tai pelkkää romahdus-kulkua alas.

*

Nämä haastaa minusta parempaan ihmisen koko potentiaalin käyttöön sen suhteen, mitä voi ja tulee tajuavana ja paremmin tiedostavana tehdä.

Mitä kannattaa tehdä,… tällaista varten tarvitaan jotain ”tiedustelutietoa”. En tarkoita, että juuri tämä olisi sitä, mikä on potentiaalisinta, tai mistä voisi edes startata jotain.

Aineksia on aina jatkoon. Milloin valikoituu, tai sopivaksi asettuu, ja miten paljon sitä odotellessa häviää… katkoksia tosiaan ilmenee helposti. Tätä voi nähdä uinumisena, ihmis/eliö-ajallisina ”vuodenaikoina”.

Jaksoja ei voi ajatella olemassaoleviksi, jos ajattelee sitä toimintaa koskevaa pulssia, joka on selkeästi havaittavaa.

Parempi esimerkki uinuvuudesta menee sekundaariolevaisen (kulttuurin) tasolla, kun jotain potentiaalita on saatettu pitkästikin alulle, ja typerämmät ovat jyränneet, kunnes vuosisatojen kuluttua potentiaalisuus on löydetty, mikäli jotain tuuria käynyt.

Vaikka paljon tiedetään, hallitaan ja osataan… on asioita, joiden suhteen emme osaa olla fiksuja. Tyhmyyttä on hyväksyttävä käytännön realiteettina, että sen voi ottaa vaikuttamasta vähemmän.

*

Kun mennään suorasuhteesta kohden sekundaarisuutta… tämä tosiaan maksaa, ellei ole sopivasti asettunut.

Etenkin ihmislajin tapauksessa, aivojen ja hermoston orgaanina (jne), voi nähdä olevan tällä tavoin työn alla, todellisuuspaine kun ohjaa sitä, mihin esim aivoulottuvuuteen on oikeasti vara ja mihin ei. Jatka koneilla ja konesaleilla… ja tilanne olisi parempi. Nii-i.

Todellisuuden perusrakenteita ei voi muuttaa, mutta voidaa sopeutua todellisuuteen, mutta sopeutumat kulkua ottavina, voivat päätyä olemaan mahdotonta suhteessa pysyvämpään.

Ihminen konflikteineen ilmentää minusta luonnon elinsuuntien hakemista ja tiellä pysymistä, ja vaikka luontoa voi ajatella Stalin-tyypin tilana, vaihtelut turbulensseineen, tuo sitä palautusta, vaikkakin jonkun ihmisryhmän kautta.

Ajatus antaa ymmärtämistä vaikeille käänteille, ja toisaalta tilaa, mitä ahdingossa voi käyttää ehkä sopivuudeksi, ettei niin kulmikaskulkuista, ihan tyhjän päiten.

Seesteisyys ei ole bipolaarista tai vuoristorataa, ja toisaalta todellisuus vaatii tilaa turbulensseille, jotka välttämättömiä / väistämättömiä, tai ilmenevät vastustuksista huolimatta, mutta vastustamisen kautta rankemmin.

Ajatus mahdollisesta, mahdottomasta, sopivuudesta, pärjäämisestä, typeryyskatastrofeista,… toistuu eri yhteyksissä, ja ihminen voi päätyä puhumaan esim (raha)taloudesta, jne.

Kirjoituksen pohjana on mm kaksi kommenttia, jotka tuli kirjoitettua Facessa. Toisaalta T-Vihavaisen kirjoittelua taitaa olla pohjana jotenkin. Laitan kommentteihin …