Totuus-suhteen merkitys
Totuus on aiheena tyhmä, negatiivissävytteinen ja käsittelijää leimaava.
Onkohan tässä jotain pielessä? Vai johtusko siitä, että seikka on sen verran vaikea, että suhtautumista ei voi järkevästi ottaen valikoida kuin kyynis-pessimistiseksi?
Mitä jos totuus voikin jäädä vaikeaksi, eikä tämän tarvitsisi olla erityisongelma, päinvastoin. Enemmän merkitsisi suhde totuuteen, joka tietysti pitää sisällään pyrkimyksen tavoitteen arvoiseen, riippumatta siitä, miten pitkälle tavoitetta voi lähestyä, tai enemmän sanottuna: miten kattavasti totuutta saa koottua, tai miten se voi vaikuttaa.
Aihe on vähän vaikean oloinen, eikä varmaan mitään rajaa, miten paljon ”tätä” (=ei-totuus) voi levittää. Että tällaisen puolen merkittävimmät kohdat hoksaa soveltaa, ja osaa kertoa, voi olla palvelevinta. Muu huuhaahakuisempaa. Kun näissä mennään pitemmälle, muuttuu suhde t-hifiksi, ja käy vaikka niin, että lapset karsiutuu turhina, tarkennusta hakevalta.
Kuvainnollinen ilmaisu kuten edellä, voi tavoittaa jotain, tosin avaaminen jää, ja soveltaminen eri yhteyksissä. Olisiko sitten niin, että mitään merkittävää ei osata soveltaakkaan. Riippunee yhteydestä.
Edelliset 2 kappaletta voi kirjoittaa, rautalankavajeesta huolimatta, koska ajatuslähtöihin voi tarttua vaikka myöhemmin, eräänlaisen tapahtuneen investointitoimen jälkeen.
Enemmän asiaan …
Merkityksellistä tässä voisi olla jokin yhteisyys olemassaolevaan, jonka kaikki jakavat väistämättä. Tällaiset ovat viimekätisiä tukia, joita ilman yksilöiden ja suurempien yhteisöjen hallittavuudelta ei voi odottaa kovin kaksista. Olisi vain sekaannusta. Suhde totuuteen jos on hällävälistä, sanoutuu irti yhteisyyden mahdollisuudesta, ja asettaa paikalle helposti jotain, mikä on selkeän kestämätöntä.
Tietämätön puolestaan, ei välttämättä kuulu totuuden kieltäjien joukkoon, vaan pyrkimys voi olla toinen, mikä merkitsee enemmän.
Toisaalta, jos totuudella ahdistellaan, voi suhtautuminen värittyä keinon takia omituiseksi. Parasta mahdollista tukea elämälle, ei voi hyväksyä käyttöön vasten elämää, ja vaikka käyttäjä olisi tuomittava, niin käytännön maailmassa, jotkin käyttäjät eivät helposti voi saada tuomiota, joten totuus välinekäytössä ehkä, ei pääjuttu.
Totuuteen harvempi sylkäisee. Toisaalta varmaan toimena mahdoton.
Että yhteisesti eletään tätä hämäryyttä, voisi epäsuorasti tarkoittaa, ettei yhteisempää haluta elää, tai mitä sattu potentiaaliselta muistuttavaa yhteisempää. Että ei mitään sellaista, mistä eriävä kun on mahdotonta, … on suhtautumisena sitä, mistä en tiedä kertoa. Toisaalta tätä aihetta en paljoa näin käsitellytkään, vaikka tuskin on mitään sen erikoisempaa, ellei siksi ole päätynyt. Päätynyt voi siten olla lähes vääjäämättömästi aina erikoista. Hieno oivallus tuokin.
Valeuutisoinnit, vale-/…, ovat tätä päivää, ja toisaalta kun joskus näyttävästikin tapetilla, niin sitten asia on ihmetyksen aiheena, vaikka totuus muuten on suhtauduttavana omituista.
Mitähän tästä hässäkästä voisi lisää päätellä?
Esim vaihtoehtoinen fakta/totuus … Ehkä tarkoittaa perimmältään sitä, että vaihtoehdoton versio ei ole ihan kaikkien heiniä, eikä siten tarjolla kaikille.
Totuudestakin näyttää jäävän joillekin, vain palasia, ja palaset puolestaan ovat jotain, mihin on vaikea liittää aiheena olevaa käsitettä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi näyttää olevan yhden totuuden maa, koska tämä ei medialle kelpaa?
http://jormajaakkola.fi/Medialle
Ilmoita asiaton viesti
Yhden totuuden maa. Tuohan olisi hyvä.
Taitaa olla ilmaisu osuvampi näin: Yhden valheen maa.
Ihmiset heittävät käsittelyt irviksi. Ei estä sitä, että käsittely sen jälkeen on yhtä irvillistä.
Jotain lapsille tyypillisen oloista, ja ikää kun tulee enemmän, samat nahistelut näkyvät eri lailla.
Ilmoita asiaton viesti
Yleistä tämän hetken maailmassa tuntuu olevan kaiken rikkominen pilkkominen, sekoitus. Menee ihan kielen käyttämisen tasolle asti, jne.
Presidentin puhekkin osoitti minusta suhtautumistajuttomuutta tiettyjen perusvoimien edessä.
Kansalaiset eri yhteyksissä, ovat tosi hajoitetut. Heidän varaan ei voi laskea paljoa. Päätelmä johtaa selkeään epäonnistumiseen toimijalla, joka ei tätä voi helposti välttää.
Kun kansalaisten toiminnan varaan lasketaan paljon, niin tavoitteet ulkoistetaan sille, jolla ei ole reaalivaltaa siihen, mitä odotetaan. Valta pois kansalta, vastuu tilalle. Joka tapauksessa näin menee.
Kansalaisilla on kyllä viime kädessä joitain mahdollisuuksia vallan terveelliseen jakautumiseen, ja terveelliseen toimintaan, tosin tätä yleensä nimenomaisesti ei haeta.
Yhteiskuntien tätä puolta valoittaa hyvin esim tämä henkilö: Noam Chomsky.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan olla, että kansalaisille pyritään antamaan enemmän jotain tästä kolmikosta: valta, vastuu, vapaus.
Toisaalta, kun seuraumukset on kuitenkin aina kansan, niin vastuupuolessa ei ehkä voi odottaa muutosta, tai se kiristyy entisestään, siinä kun käytännön toimintamahdollisuuksia otetaan pois.
Ei ehkä näin pimeää odotettavissa, tosin puheen ja suhtautumisen tasolla tätä näkee. Vaikea sanoa ykskantaan, miten yleisen pimeää useimmilla on, verrattuna muihin ajanjaksoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin vanhahtavalta ja todellisuudelle vieraalta kuin se tuntuukin, kieli on asia, johon utopian rakentajat tarttuvat ensimmäisenä. Tämä pätee koko sille alueelle, josta lähtevät ennemmin tai myöhemmin ihmisoikeuksia polkevat ideologiat.
Ennen tätä vaihetta, niiden edustajat tunnetaan ”keskustelussa” poikkeuksellisen vahvasta vihamielisyydestä. Ja jyrääminen tehoaa pelolla.
Emme ehkä lopulta kykene selittämään edes sen lähdettä! Paitsi jos sattuu olemaan käsillä jokin metafyysinen selitys, se osuu kattavammin aiheeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Joo. ”Sattumalta” päädyin vähän samanlaiseen kerrontaan tässä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/totuus-suhteen-merkitys/#comment-3317074
Ilmoita asiaton viesti
Lisää pohdiskelua aiheesta …
Totuus-jutussa on tosiaan ristiriitaa, kun suhtautumisia tarkastelee. Sitä ei välttämättä ole missään muodossa oikein ilmaistavissa, ja toisaalta poikkeaminen jostain selkeästä, on jotain rankan epätotuudellista. Kun totuudesta ei voi varmasti sanoa, ei väittämiä oikein voi arvioida, joten väittämät valeuutisista jne, ovat omituistoimintaa.
Aihe on tosiaan filosofisen oloinen, eikä tätä tarvitse käsitellä vain suoraa käytännön yhteydenpitoa ajatellen. Siinä kun puhutaan käytännön maailmasta, itsen ja muiden huomioimisesta, totuus merkittävänä käsittelykäsitteenä on hiukan outo. Menee tavallaan ohi aiheen, ohi sen, että ollaan keskinäistoimissa paljolti lähinnä vertaisia, ja muu ei samalla tapaa ole kiinnostavaa, yhteisemmin.
Ajatusten, toimien, … palvelevuuksissa on eroa, ja osa voi tajuta tällaisia, toista paremmin. Absolutiikkaa ei tällaisiin vertailuihin voi liittää.
Objektiivisemmin, totuutta voi kai pitää vinkkelikysymyksenä, tai merkitysyhteytenä. Millaisin yhteyksin ollaan liittyneenä, vaihtelee, ja totuus käsitteenä tässäkin tuntuu omituiselta.
Joskus ajatellut, että ihmisen kannattaisi muistaa, että on kone, koska käytännössä useimmiten samalla tapaa uravalmis, vaikka uraansa ei itse oikein tajua. Kun sidoksellisuutensa älyää, voi ehkä vapautua paremmin vähempään sellaiseen, mikäli siihen voisi liittyä jotain parempaa, tai ehdottoman välttämätöntä.
Voisin vaikka nyt muotoilla otuksena (ihminen, …) olemisen niin, että olemme vapaita, emme koneita, mutta käytännön sidosten takia, konepuolen malliin sovellettavuutta ihmisenkin tapauksessa, ei voi olla ajattelematta.
Ylipäätään epäjatkumo elämään ja kuolleisiin, esineisiin, hengittäviin, on hyödyllinen, mutta ei kaikissa tarkasteluissa. Kun jakoa tekee tavan elämää ajatellen järkevänä ja vahvana, jotain (meissäkin) pohjalla olevaa jää todellisuudesta väistämättä tällaisen paukuttelun ulkopuolelle.
Vapaudessa ei taida olla rajaa, ja aivan kuin sen osuus vaihtelisi, esim eliökunnan osalta. Vankeudelle voi olla raja, siinä missä lukittua lienee absoluuttinen nollapiste, jokin pysähdys. Tiedä sitten.
Totuutta voi ajatella laajuuden ja kattavuuden kautta. Tässä tullaan kuitenkin palvelevuuteen, jonkin merkitys-yhteyden turvaamiseen. Sehän voi toteutua jollain ajanhetkellä päinvastaisesti, kaventumalla.
Ikiaikaisuudessa yhdistyy tietysti hetkelliset/kapeat ehdot, ja toisaalta laajemmat yhteydet, jollain tapaa. Vaikea käsitellä tällaiseen liittyviä mekanismeja, kun on tosiaan vähän epäkonkreettista. Älyllisesti ottaen, aihe.
Ilmoita asiaton viesti
Se minkä oivaltanut, tällaisia pohtiessa, niin että vaikka mennään kaukana tavan arjesta, … ei tarvittavaa aina välttämättä löydy, jos venymiskykyä ei ole, tai sitä ei hae.
Ongelmia syntyy pohtimalla, ajatuksia soveltamalla, tai seuraamalla. Toisaalta, ajattelun kyvystä ei päästä, eikä varmaan mitään tarvetta. Millä tavoin ajattelu välineenä on hyödyksi tai ei, varmaan sitä välinekäytön opetteluun liittyvää, eikä kyky synny välttämättä itsestään.
Maailmassa on, ja on meitä ennen ollut paljon ajatuksia, joita merkittävästikin sovellutuksessa. Miten arvioida tällaista, vai tulisiko sulkea korvat, silmät ja vielä aivotkin, jos nyt ei muuta enää vastaanoton listaan liittäisi.
Uuden kehittelyn sijaan, painopiste voisi olla enemmän tarkastelussa ja testaamisessa, vaikka sitä olisi tehtävä uuden kautta. Muu peruste uudelle taitaa olla kohtuuttomuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Poliittiset totuudet erityisesti, ovat väistämättä erillaiten sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten voimien vääristämiä. Totuuden selvittämiseksi, tulee asiaan liittyvää informaatiota käsitellä kuviitteellisesa tilassa, irrallaan ihmisen vaikutuksesta.
Mutta vaikka objektiivinen totuus on viime kädessä tärkeämpi, myös näillä vääristyneillä totuuksilla on tärkeytensä. Ne kertovat poliittisista tarpeista, vallanhimosta, yhteiskunnallisista tavoitteista, harhoista, järjestelmän toimintatavoista, jne.
Jos siis kerromme vain objektiivisen totuuden, jätämme kertomatta erillaiset poliittis-yhteiskunnalliset realiteetit, kun taas nielaisemalla vääristyneen totuuden sellaisenaan käsityksemme todellisuudesta on harhainen.
Ilmoita asiaton viesti