Työvoimatoimiston asiakkaana

Kun työvoimatoimiston asiakkuutta paraikaisesti, paras tilanne ottaa kantaa aiheeseen, asiakkaan vinkkelistä. Sellainen tunne, että välttämättä ei tiedosteta, että työnhaku, ja työpaikan saaminen työttömänä, voi olla myös taloudellinen riski.

Sopiva työ on parasta talouden hoitoa, mikäli palkka on jossain suhteessa peruselämän kalleuteen. Tämä kohta on oma aiheensa, tosin en ajatellut kirjoittaa tästä, juuri nyt.

Eräs suorempi ongelma pitemmän käytännön kokemuksen perusteella, on juuri joustamattomuus, josta kirjoitin edellisessä blogi-viestissäni: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/tyoelaman-joustavuudesta/

Paitsi että joustomahdollisuuksia voi puuttua työnanajalta, irtisanomiseen, niin toisaalta, sama koskee työntekijää (tai heidän osajoukkoa). Omaehtoista irtisanoutumistarvetta voi ilmetä. Työvoimatoimiston asiakkaana, seuraus tästä voi kuitenkin olla karenssi, ja voidaan nähdä jopa sosiaalipuolen pamauksina.

Vaikea sanoa, miten mahdollista työntekijänä on käytännössä irtisanoutua, vastaanotetusta työpaikasta, tai koulutuksesta, ja miten paljon näitä on tehty, ilman karenssia.

Tilastotietoa varmasti löytyy selkeänä, koska näitä tarkastetaan paljon, ja aktiivisesti. Jos irtisanomisen ehdot on siirtyminen toiseen työpaikkaan, nykyoloissa, voi olla, että tätä joutuu odottamaan vaikka kuinka kauan.

Vaikea ajatella, että normaali joustavuus voisi olla vain tietynlaista, ja tietylle taholle jäävää, ja että joustavuus tässä muodossa, riittäisi.

Karenssi tuskin aina parantaa työnhakua, kun reitti voi mennä, tai sen voi ajatella menevän parhaimmillaan asunnottomuuden kautta. Osalle uhka tällaisesta ei toimi, enemmän odotus normaaliudesta. Koko asetelman normaaliutta voi arvioida, ja millä tavoin tuottaa itseään, eri tilanteissa.

Jollain tapaa sama, saako karenssin työssäkieltäytymisestä, tai siitä, että työn toteaa sopimattomaksi, ja toisaalta voi ennakoida, mitä oma tilannetulkinta voi periaatteessa merkitä. Sitä tuskin on olemassa, merkittävänä.

Joskus aikoinaan olin sen verran aktiivinen, että hain jotain tukityöpaikkaa, työtilannetta edistääkseni. En osannut nähdä valitusta paikasta jonkin ajan kuluttua potentiaalisesti, eikä varmaan työnantajakaan, tuolla hetkellä, ja lähdin myös aktiivisesti pois, mistä seurauksena oli karenssi.

Aktiivisuus (oma) onnistuneessa työurakohdassa, toteutui molempiin suuntiin, tosin tästä ei pidetty, työvoimatoimistossa. Seuraus oli karenssi.

Voi olla, että kyseinen toimi kävisi jo nyt, koska työtekijänä suhde aiemman kaltaiseen, voi olla muuttunut, kiitos jonkin muutoksen, ei muutoksettomuuden.

Toinen karenssipäätös syntyi, kun työvoimatoimisto osoitti työpaikan, joka koski D-vitamiinin myyntiä. Työpaikan koin arveluttavana, yrityksen verkkosivujen perusteella, ja toisaalta itse työalue vaikutti selkeän omituiselta.

Jos työtä otetaan vastaan myös yhteiskunnan elinvoimaisuuteen vaikuttavana, ja toisaalta, tällaista ei voi arvioida edes suorana kokijana laajasti, puhe elinvoimaisuuden ylläpitämiseen osallistumisesta, ei ole totta, eikä ainakaan puhe elämäntavan, ja viimein myös talouden laajastakaan kestävyydestä, mikä liittyy samalla yksittäisempiin tilanteisiin, nykyään.

Elinkeinoelämässä ajatellaan varmaan, että patistelu voi toteutua myös hyvin erikoisten ja turhaksi arvioitavien työtehtävien kautta. Osa ei vättämättä voi ajatella realistisesti muita vaihtoehtoja, vaikka työelämän onnistumisiakin välillä väläytellään.

Kenttä voi näyttää ikävältä, ja voi olla sitä jokaisen kokemusaskeleen jälkeen.

Työelämä vaatii sopivan pärjäämisen ihan toiminta-arkea koskien. Jos siinä ei ilmene toimivaa ja sujuvaa pohjaa, ja toisaalta tähän ei voi reagoida aktiivisesti, vaikuttaa asetelma yhteiskunnan sabotoimiselta. Jos mallin odottaa olevan toimiva kauttaaltaan, voidaan puhua sabotaasista, utopiaperustein.

Tavallista elämää, läpi yhteiskuntarakenteen, ei voida johtaa esim työvoimatoimistosta. Jos toisaalta voi, tilanne voi olla sitäkin pahempi.

Ajattelen niin, että hyvä työelämä lähtee osallistujan itsenäisyydestä. Tästä voi ajatella riittävän täsmällisesti, ja toisaalta arvioida, millä tavoin toteutuu. Itsenäisyys tavan työläisenä, ei ole pois muilta itsenäisyyksiltä, tai kyseessä on omituisuus.

Vaikutelmaksi jää hässäkkä, jota ei pakolla pureta. Pakolla tällaisen saa ennemmin aikaan. Pakkoa on luonnollisenakin, tosin ei kelpaa. Minkä relevantin voi ajatella kelpaavan?

Mitä yhteiskunnan toimivuuteen tulee, niin mielestäni parasta ajattelua on herätä jokaiseen onglmakohtaan läheltä, ja kohdasta, jonka tajuaa vinksahtaneeksi.

Erityisen huonoa oman elämän, ja yhteiskunnan laajempaa järjestelyä on se, että odotetaan ongelman ilmenemistä, ja sen jälkeen ryhdytään analysoimaan, ja polemisoimaan, mikä ilmenevän taustalla voi olla. Selvitykset näin perin, ovat työmäärältään pohjattomat, eivätkä toisaalta johda mihinkään.

0
juhamyllarinen
Lappeenranta

Lappeenranta
Email: juha piste myllarinen ät gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu