Venäjän ja V-suhteen arviointia (Lassila, Toveri, BenZ)

Kuuntelin eilen kolme haastettelua putkeen.

Kyseessä Venäjän ja Suomen suhde, sekä Venäjä maana ja kansana:

H1. Historia: Venäjän oppositio, Aleksei Navalnyi ja Putinin valta (Jussi Lassila) | Puheenaihe 505 (1:48:19)

H2. #169 Analyysi Ukrainan sodasta ft. Pekka Toveri  (1:46:08)

H3. #167 Suomen suhteet Venäjään & Iranin hyökkäys ft. Ben Zyskowicz  (1:36:53)

Haastateltavana siis Jussi Lassila, Pekka Toveri ja Ben-Zys.

Uutta oli kuunnella ensin melko varteenotettavan tutkailevaa kerrontaa. Tätä vasten erottui Toveri, jota aiemmin pitänyt vähän heppoisena kertojana.

Tietoisuuteni tai arveluni Toverista muuttui, ja toisiaan tietoon perustuen.

Kun pohjilla oli sitä osuutta, mitä perusteellisuutta näistä aina hakee, helpompaa tajuta koko kenttää hoideltuna ja huomioituna.

Aivan toinen tilanne tehdä päätelmiä, ja luoda suhtautumista (ja vaikuttua), jos kuuntelisi vain yhtä, esim henkilöitä H2 tai H3.

Toveri on aidon oloisesti maanpuolustushenkinen, ja maanpuolustustavoitteellinen. Tämä mielikuva jäi.

Mitä muuta Toveri on ja edustaa, tästä en tiedä.

Tärkeä mainita esiintuomattomat alueet, koska jos kyseessä enemmän positiivista tuomista jostakusta, mukana voi lipsahtaa turhan karkasti menevää, koska julkisuudessa todetut painavat helposti.

Yksittäiset ihmiset eivät ole tekojensa hyvyyden mitta, eikä pahuudenkaan, vaan jotain laajempaa, ja usein kirjotyyppistä vaikutukseltaan ja tavoitteiltaan.

Markkinointi on muuten tässä mielessä aika toista, ja mitä säädöksia tähän viestintään liittyy… enemmän tukee harhauttamista.

Tämä tarkastelu-vinkkeli on tärkeä olemassolevana.

Se operatiivinen ote, joka painottuu Toverista, tuo tosiaan mielikuvaksi vahvan militaristista.

Ei tosi ihme, sillä ammattinsa puolesta, Toveri on (ollut) sotilaan toimialaan kuuluva (evp).

Tökkivyyttä oli siten aika luontaisesti matkassa, koska suora-otteista kieltä, ja sen mukaisia käsityksiä kielikuvineen, mm mahdollisesta vihollisesta (Venäjä).

Helppo ymmärtää, että jos on melkoisin primitiivisiin toimiin aseman puolesta kytkeytynyt, tällaisena pakosti huomioitava sellainen toimi ja toiminnan luonne, jota on odottaa Venäjältä, tai viholliselta yleisesti.

Hyvää maanpuolustusta reaalisena, on vaikea ajatella vailla mielikuvaa ja kunnon tuntumaa vihollisesta, jolloin kerronnan ja käsitysten jakamisen väri ei voi olla päätymättä helposti tavallista äärityyppisemmäksi.

Toveria ei sanota äärityyppiseksi, mutta minusta voi jonkin verran, ja tämä on ilmiönä hyvä, sillä tarvitaan heitä, joilla on räväkkäotteinen tuntuma seurata mm naapuria.

Myös Heidi Hautala kuuluu minusta poliitikkona kärkästö-ryhmään, vaikka hänen arvoistaan voi lukea humanismin rankkausta korkealle.

Eri asia on toki vaikutukset, joihin julkishenkilöt pyrkivät. Näistä voidaan olla vähän eri mieltä, riippuen taas ihmisestä.

Tutkimuksellisemmin suuntautuvampana, Lassila voi arvella vaikuttavan jonku mielestä tilanteeseen nähden mitäänsanomattomammalta, jopa välinpitämättömältä, jos kerrontatilanne olisi painotusodotteisempi.

Sama koskee pohdiskelijoita, ja perusteiden tutkailijoita yleisesti, kun polttavuutta on, ja sen kokemusta tilanteissa, tai uhkana.

Helppo ymmärtää tällainenkin suhtautuminen.

Hanna Smith edustaa taustoitusta, mutta on tällaiseen nähden agendistina kummajaisemmin otettava.

Tietämys julki-osallistujista tärkeää, sillä jos näitä ei olisi sattunut tulemaan saman päivän aikana kolmea, olisi jäänyt hoksaamatta Toverin mahdollinen kontribuutio sellaisena, mitä on.

Itseä voi päätelmissä vähän yleistää. On malkoinen löydös, ja vaikka varsin ymmärrettävä… jää helposti tekemättä ja tajuamatta, eikä vain tämän kirjoittajalta.

Yksittäinen ihminen kuultuna, ei välttämättä vielä sijoitu, ja jos sijoittuu, ääripäänä voi saada tosi kummallisen paikan vastaanottajan mielessä.

Jos äärityyppisemmän edustaja olisi ainoa relevantisti vaikuttava, tilanne luonnollisempaa ottaa vakavammin.

Suomessa yksipuolisuuden liiallaista vaaraa ei ole, ainakaan ihan näillä näkymin.

Vaaraa voi olla laajempaa yhteyttä ajatellen, mutta tässä tarvitsee tosiaan vinkata suuremman maailman suuntaan, ja mm talousvaikutusten kautta rantautuviin oloihin, joissa oikeastaan olemme jatkuvasti sisällä.

Benkku on vaikutelmalta sen verran polaarisesti otettava, että hänen puheensa jättää helposti kuuntelematta.

Hyvä pohjaotantaa henkilövaikuttajista (H1..H3), ja dissaukseen jää entistä vähemmän, kun sietokykyä on löytää enemmän.

Ben on debatoijana hyvä, mutta pelaaminen korostuu, agendapainotteisuus.

Tätä pidetään politiikassa suotavana, joskus välttämättömänä, ellei vähän oletuksenakin.

Itse näen päättäjänä olemista pestinä, palvelutoimena, paineutumisen arvoisena työtehtävä, en agendapaikkana.

Johdon on oltava koko kansan silmälläpidettävä johto, ja toisaalta palveltavana on oltava koko kansa.

Jos vain sodan aikana tämä rakenne… ei ihan terveeltä vaikuta.

Johtoa tarvitaan nimenomaan puntaroimaan toimijoita, jotka helpommin agendakeskeisiä.

Miten hoitaa yhteistä, jos ei ole tähän tehtävään mahdollinen.

Valtakunnan ja kansojen tasolla, korostuu helposti systeemisyys, ts vaikka ohjelmointi (OHJELMOINTI).

Järjestelyistä tulisi odottaa sitä kodinomaisuutta, joka läheisempien kesken luonnollisempaa.

Etäistävää otetta tarvitaan, kun toimijoita paljon, ja suuri osa tuntemattomia.

Vaikka noin todetaan joskus, reaalisuutta kuin sattumalta korostaen…

Käytännössä usein yritetään tosi paljon muutakin, mikä on minusta käytännössä helposti miinusta (markkinahenkisyys-tartunta vastuupaikalla).

Rajojen voi sanoa menevän rikki, ja sisäisesti. Rikkoontumistapa voi olla yllättävän oloinen, mutta ajatus syytä pitää vinkkelistössä.

Valtiojohto noinollen, ja valtioiden ja kansakuntien käytännön toteutus johtoa (ja johdettavia) koskien,  paljastaa suoraan olemassaolevien käytäntöjen kautta epätervettä.

Tarkoittaa riskipotentiaalista, ts turvatonta, vaarallisen kiikkerää tilannetta, jossa katastrofit enemmän ajan kysymys.

Kyse on vääristymistä, joita taloudenkaan alueella ei saada usein kuntoon, kun vääristymä otetaan ns kasvamaan korkoa.

Perusasetelmasta rauhan, turvallisuuden, kestävyyden ja sopivuuden suhteen sanottu minusta osuvasti, Venäjän arvioimisen yhteydessä.

Kun rahaa on, ja tyytyväisyyttä sen puolesta oloihin, asiat menee omalla painollaan.

Kun rahat ovat loppu,… hallintaan tarvitaan mukaan pelkoa, ja kun sekään ei riitä, kontrolli alkaa tuntua välttämättömältä.

Maailma elää monen alueen suhteen suoraa kontrollia, ja siten ollaan Venäjän tilanteessa. Miten tämä otetaan eri maitten puolesta, toteutuksia on, ja näkemyksiä.

Eija-Riitta Korholan maininta EU-nousun jälkeisistä vaiheista.

Epidemologisesti, ja kestävyysperusteisesti, tilanne ei tunnu terveeltä. Kun mukana on letaalivälineitä, isommat haverit mahdollisempia.

Meteoriitit ei tässä ole niinkään se juttu, tai Auringon sammuminen, vaan se, mihin voi vaikuttaa, ja tulee vaikuttaa, ja mitä sadattelisi, jos jättäisi tekemättä sen, mihin olisi ehkä helpostikin voinut.

Toisaalta, mihin helppoon voi kaatuu… sitä on todennäköisesti eletty ja kärsitty jo ennen kaatumistakin.

Ydinaseista voisi ehkä sanoa jotain selkeää, tai sitten ei.

Toisaalta, maininta on osin höpsö (todellisuutta ali-ottava), sillä killereitä voi tulla monella tapaa, kuten Linkola kertoili tässä kohden.

Kouriintuntuvampaa tässä on kuitenkin tämä vuosi, tai seuraava, ja toisaalta arki, jokaista vuotta koskien, mitä voi kansalaisena olla, tai jos joutuu pakolaiseksi.