Virus fatale, ja supervirusten trendi

Vaikka korona liitetään vahvasti asiantuntevien aihealueeksi, niin kansalaiset juttelevat myös aiheesta. Eroa varmaan on.

Käynyt jonkin verran yksityiskohtia, ja ilmiön laajempaa taustaa tai merkitystä, sillä sivistyksellä, jota suomalaisessa yhteiskunnassa on tarjottu, ja minkä selvilleottamiseen, tämä ympäristö muuten on motivoinut.

Viimeisin juttu koronasta ovat mutaatiot. En ole vielä kuullut mutaatioita koskien sitä ajatusta, että voi olla samaan aikaan ongelma, tai helpotus, ihmistä, ja muita virusalustoja ajatellen.

Mutaatio ihmisen kanssa sujuvampaan suuntaan, tarkoittaa, että virus pärjää paremmin mm. ihmisessä, ihmisen siitä kohtalokkaasti kärsimättä.

Mutaatio päinvastaisella suunnalla, tarkoittaa sellaista mutaatiomuotoa, ja sen löytymistä virukselle, joka on ihmiselle kohtalokkaampi.

Superfirus (virus fatale) ihmiselle kohtalokkaampana muotona, ei ole viruksen ”etu”. Virus nimittäin päätyy kuopattavien mukana, maan alle, kuin aiemmin porskuttaneet mammutit.

Superviruksia onkin vaikea elättää, ja ylläpitää, koska eivät välttämättä soinnu nykyisessä ekosysteemissä.

Jos tähän ekosysteemiin tekee sen fiksauksen, että superviruksia saadaan paljon, eri vaiheen lähtöihin, tarkoittaa se kuopattavia, pitempänä ajanjakson aikana. Seurauksena enemmän kuolleita, ja hankalemmat ympäristöolot, jäljelle jääville.

Rokotteet ja ihmisen kemikaalit, siis perusmateriaalisen pohjan diveristeetti väistämättä lisääntyy, ihmisen toimesta. Tämä diversiteetin lisäys, ei ole seikka, johon luonto voi aina tottua nopeasti, vaikka onkin expertti, näissä haasteissa.

Objektiivisesti ottaen, ihmisen rikastavaa, diversiteetillistä vaikutusta, ei voida kiistää.

Jopa sademetsien polttaminen on tätä, mikromuovi, ja ilmaston lämmittäminen, jne. Sama koskee ydinjätettä, säteilevää materiaalia, kemiaa, perimaäinesteknologiaa.

Ilmaisullisesti, motiivitaustaa esille tuoden, tähän yhteyteen, voi tuoda avaruuden, ja kiertoradan, joka on roskattu, ja josta omanlainen ongelma, vaikkei koskisi kovin montaa toimijaa, samalla tapaa.

Yhteisestä ottaminen, ei ole vain luonnonvarojen viemistä, ja tehdyn ja ansaitun jakamista, tai varastamista, sosialisoimista, … Merkittävimmät mennetelmät tästä, eivät ole niin suorasti nähtävissä, mikä ihmisen tapauksessa, ei ole kovin yllätyksellistä.

Kaukaa, ja enemmän havaintojen ulkopuolelta tehdyt bisnekset, ovat niitä, joihin tulee kiinnittää huomio, ellei olla esim Venäjällä, tai kehittyvissä maissa.

Ihmiseen toimitapaan liittyvä, laajempiulotteisemin ilmenevä piirre, on suurempi ja merkittävämpi uhka ihmiselle, että muulle luonnolle. Uhkan muotoilu tähän tapaan, ei ole yhtä konkreettinen ja puhutteleva, kuin virus, rokotteet, tai muut toimialueet, joihin voi liittyä helposti, ja samalla väistämättä killerivaaraa.

juhamyllarinen
Lappeenranta

Lappeenranta Foorumi: <a href="http://jatkumo.net" title="http://jatkumo.net">http://jatkumo.net</a> Email: juha piste myllarinen ät gmail piste com.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu