Saunan juhlakirja

Saunan juhlakirja

Heikki K. Lyytinen: Terve löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Tarkastettu toinen painos. Kustannus Linna 2021. 342 s. [kirjan kuvat Anne Lius-Liimatainen et al; mukana seuraa englanninkielinen tiivistelmä].

Terve löyly luetaan tietokirjoihin, vaikka se pitkälti täyttää tiedekirjan ehdot. Sitä paitsi kirjoittaja on humanistisen ansiokkaasti kuljettanut kaunokirjallisia ja muita kulttuurilainauksia tiedollisen tutkimusaineiston rinnalla aina Mesopotamiasta saakka omanlaisina aikalaiskuvauksina ja -tulkintoina. Näin eri hikoilu- ja kylpykulttuurit osoittautuvat teoksen perusjuonteeksi.  Teos antaa lukijoille enemmän, kuin he osaavat odottaa, ja sen arviointi osoittautuu tavallista huomattavasti vaikeammaksi tehtäväksi.

Kulttuuritutkimuksen uudeksi termiksi voisi tämän kirjan perusteella tarjota kansatieteilijä Sakari Pälsin käyttämän saunologian jatkajaksi ehkä kohta, ellei jo nyt, saunan ja saunomisen viisautta, saunosofiaa. Molemmat oppisanat tekevät kunniaa ja luovat löylyä saunan, kylvyn ja kylpykulttuurin iki-instituutiolle kautta avaran planeetan. Toivoisin, että saunamaestro Heikki jatkaa työtä ja tuo seuraavaksi esille puhtaan saunaviisauden korkean veisun sen pohjalta, mitä hän on jo tuonut ilmi saunologisen opuksensa sanoissa ja kuvissa.  Kirjailija on selvästi nähnyt paljon vaivaa jo Terveen löylyn eteen. Kärsimystäkin on osunut matkan varrelle. Elokuulla 1997 tuli osaksi tuhosi hänen ensimmäisen savusaunansa, mutta hän osasi ottaa kokemuksesta oppia, kuten saamme lukea.

Alkuperäiskansat tiedostivat saunan eli hikimajan löylyn ja hien terveysvaikutukset iät ajat ennen, kuin saunaksi sopimattomasti nimetty ja kiuasta vaille surkeasti jätetty infrapunasauna ilmaantui Jumalan ideoiden joukkoon. Pitkä on hikoilevan ja kylpevän ihmisen tie kivi- tai pronssikauden pimeästä potero- eli maakuoppasavusaunasta uljaan maailman liki turvallisten savusaunojen ja monenlaisten saunakeidaspalveluiden valopiiriin. Ihmisen orgaaniset motiivit eli tarpeet ovat sitä samaa, ja entisaikojen savusauna, saunan prototyyppi seisoo jo lujemmalla perustalla.

Saunan ja löylyn teemoista Heikki K. Lyytinen on kirjoittanut monissa yhteyksissä. Tästä isokokoisesta ja komeasta kirjasta joku lausunee, että se koostuu värikkäistä artikkeleista. Tähän kuuluu heti lisätä, että teksteistä monet käyvät kaunokirjallisesti oivasta esseistiikasta. Eikä sitäkään sovi ohittaa, että opusta sopii käyttää jopa saunan, etenkin savusaunan rakentamisen, sen huolenpidon ja sen arvioimisenoppaana modernina aikana, kun me kaikki kilvan arvioimme kaikkea yhdessä ja yksinkin, kuten toisetkin aidosti kiinnostuneina jatkavat meidän tekemistemme arviointia ja siten auttavat meitä pääsemään pitemmälle faustisille ihmisille leimallisessa kilvoittelussa. Vanhat kreikkalaiset kutsuivat sitä agonismiksi.

Kuvia laskemme tästä kirjasta lähes yhtä monta kuin siinä on sivuja, eikä niistä ainuttakaan ole tarvinnut erikseen selittää (vastoin yleistä tapaa). Tästä ratkaisusta ja visuaalisesta ilmeestä tulee varta vasten lausua kiitokset. Oman eloisan lisänsä antavat teokseen lukuisat runot, loitsut, sananparret, neuvokkaat sutkaukset, kaskut ja sitaatit. Argumentit ovat sopivassa suhteessa järkeen käypiä (loogisia) ja tunteellisia (sentimentaalisia, pateettisia). Näet tosi opus, ei totta vie opusculum, vetoaa sekä järkeen (logos) että tunteeseen (pathos) klassillisen retoriikan hengessä; saunan eetos (ethos) tulee sekin ilmi puhtaana ja puhdistavana, eivätkä sanat ja kuvat kykene täysin selittämään saunan merkitystä, saati sen lähestulkoon mystistä ja edelleen lumoavaa olemusta.

Teos opettaa (antaa uutta tietoa), vetoaa tunteisiin ja viehättää. Heikki K. Lyytinen on klassillisesti sivistynyt mies. Niinpä hän on paikoin maustanut sanontaansa ja sanomaansa myös latinan lausein ja lisäksi perustavalla tavalla filologisesti pohtinut lukuisten kielten sanoja ja niiden vaellusta historian maisemassa ja elämässä. Vanhassa sentenssissä ’Terve sielu terveessä ruumiissa’ (Juvenaliksen ’Mens sana in corpore sano’) asuu kaiken kestävän kehityksen kestävä syvä totuus ja tavoittelemisen arvoinen ihanne ja saunomisen ja kaikkiallisen kylpemisen ja kylvetyksen yllä pitämä kaunis tapa ja vielä tapaa kauniimpi hyve.

’Sauna’ mahtaa olla vanhaa itämerensuomalaista, pikemminkin kuin germaanista perua. Mitä itse saunaan tulee, sitä tuskin enää uskaltaa väittää fennien ikiomaksi keksinnöksi muuten kuin huumorimielessä ja kiukaan mustia urkuja kuunnellen. Ja alkusaunasta taidamme sanailla vain sen vähän, että se ei sijoitu mihinkään erityiseen paikkaan (paitsi ehkä Daniel Jusleniuksen kuvastossa: tälle miehelle Suomi loisti vielä anno 1700 maailman vanhimpana sivistyskansana, jonka edustajien kasvot saattoivat rusottaa terveesti taajan saunomisen ansiosta). Kreikkalaiset voisivat ehdottaa Prometheusta niin tulen tuojaksi kuin saunan keksijäksi, kun heidän mielestään kaikelle piti nimetä keksijänsä olevaisten asioiden suuressa ketjussa.

Kun nykyajasta tulee puhe, luemme paikasta jos toisestakin, että fennit ovat vallan suvereenia saunakansaa ja että heillä lienee huvinsa ja hyödynsä lähteinä enemmän sanoja kuin autoja, kaiketi tarpeeksi myös yleisiä saunoja, kuten niitä lasketaan seisovan viljalti myös Saksassa, Alankomaissa ja Venäjällä ynnä muualla. Meillä Suomessa tyhjenivät ensin kirkot, sitten pankkisalit. Mutta saunat, yksityiset ja yleiset, ovat pitäneet pintansa eikä niille näy ajan kohdussa loppua (ja myyttienkin sfäärissä saunat ovat aina eläneet).

Sauna se koskee suomalaista identiteettiä, kuten myös kieli. 1700-luvulla, Heikki muistuttaa, Pohjanlahden länsipuolella levisi uskomus, että saunominen se vasta oli synnillisistä ja barbaarista toimintaa, josta piti hankkiutua eroon myös Suomessa, Ruotsin riistomaassa. Omasta puolestani olen selvittänyt, että Turun vanhassa Akatemiassa pauhasi kerran professorina muuan Israel Nesselius, Israelin, ei Suomen, ylin ystävä. Tämä miekkonen uhosi, että suomen kieli piti kieltää, samoin suomalaisten kauheasti halkoja nielevä intohimoinen saunominen.

”Väärä” kieli ja perkeleen asiaa ajava sauna näet saattoivat lietsoa suomalaisten halua irtautua Ruotsista ja kenties siirtyä kilvan ja ”vain syntejään kantaen” (alastomina) vihtomaan eli vastomaan venäläisten tapaan ja kukatiesi näiden harhaoppisen seuraan. Onneksi suomalaisuusurhot torpedoivat Nesseliuksen vaatimukset niin, että tämä happamena kuin sitruuna pakeni takaisin Ruotsinmaalle ja hänen tiiminsä hiljeni. Ellei Venäjän Aleksanteri I olisi vallannut Suomea 1809, saunominen merkitsisi nykyisille suomalaisille yhtä vähän kuin se tänään merkitsee ruotsalaisille.

Ehkä meidän sopii luottaa Oswald Spengleriin, joka tulittaa, että sitten kun kulttuuri ajan mittaan degeneroituu tai kehittyy sivilisaatioksi, rakennukset kaikkinensa tahtovat paisua valtaisaan kokoon. Niinpä tämän päivän Saksassa nautitaan löylystä ja muusta oheisesta suurilla elämyskeitailla, eikä tämä massojen ajan vitalistinen ja hedonistinen trendi ole Suomessakaan vieras. Sama koskee toisiakin kulttuureja (sivilisaatioita). Vanhassa Roomassa keisari Caracallan termeihin mahtui huikeat 1600 kylpijää kerrallaan, ja Diocletianuksen suuret termit levittäytyivät 14 hehtaarin alueelle. Mutta nämä ja toiset samanlaiset kylpyläkompleksit muuttuivat kulttuurikeskuksista tapainturmeluksen tyyssijoiksi, ja prostituutio rehotti. Saamme lukea saunan juhlakirjasta yleistyksen, että ”Rooman valtakunnan loppuaikoina [ja sittemmin keskiajan puolella] … kirkon moraalimahti alkoi taistella kylpylaitoksia vastaan, kunnes ne lopulta hävisivät” (47).

Kaiken kaikkiaan Heikin teos on alan tietämyksen ja oppineisuuden korkea ylistys. Edellä sanomaani huomautan vain alanootissa, että vaikka ”lihan katedraalit” tyhjenivät Rooman kaupungissa, sitä ei saanut aikaan vain kirkon moraalimahti (koska Rooman kaupunki provinsialisoitui, liki tyhjäksi kävi). Ja ”kirkon moraalimahti” provosoi nootteja sitä enemmän, mitä pidemmälle edetään keskiajalla. Anno 1252 Paavi Innocentius IV tuo likaisen Tiberin rannalta kidutuksen Euroopan, sanokaamme Ereboksen lainsäädäntöön ja elävään elämään, ja harhaoppisia odottavat kuumat olot. 1300-luvulla kirkko itse alkaa niukoissa pesutiloissa harjoittaa hikistä bordellitoimintaa moraalisesti yhtä ruman anekaupan tukena. Japanissakin, Heikki todistaa aivan oikein, kylpylät tahtoivat muuttua ilotaloiksi. Ihminen kun on edelleen etupäässä kehollinen olento, hän tuskin siitä muuksi muuttuu. – Kaikesta edellä sanotusta (ja sanomatta jääneestä) huolimatta meidän tullee edelleen hakeutua saunan, oman savusaunan tai muun hikimajan tai yleisen kylpylän sisimpiin tiloihin, penetraalioihin. Niissä kaikkivaltias tai vain banaali arki ei eksistentiaalisesti ahdista sen kummemmin sielua kuin ruumistakaan.

Jatkossa toivoisi, että julkaisu saisi maailman hikoilu- ja kylpykulttuuria käsittelevänä ja suomalaista saunakulttuuria maailmalle välittävänä kulttuurishistoriallisista syistä myös englanninkielisen asun.

(Tämä kirjoitus on  julkaistu myös Suomen Mieli -lehden numerossa 1-2/2023.)

Juhani Sarsila

aate- ja oppihistorian dosentti

Elimäki

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu