Ensin tulot sitten vasta menot

Hyvä periaate sekä yksityistaloudessa, että myös valtion talouden hoidossa. Valtion taloudenpidon suunnitelma on budjetti, jossa kuvataan tulot ja menot. Menojen määrä on 88 miljardia euroa, tulot ovat 11,8 miljardia euroa menoja pienemmät, vaje jälleen katetaan ottamalla velkaa. Tämä rakenne on ollut jo viimeiset 15 vuotta. Tulopuolen muodostumiseen kiinnitetään liian vähän huomiota. Asia nähdään liian kapeasti. Kuvitellaan, että tulopuolta voitaisiin säädellä pelkästään kiristämällä verotusta. Tätä keinoa on käytetty niin, että veroaste onkin Euroopan kireimpiä ja verotus kertaantuu samaan tuloon useita kertoja lukuisina eri veromuotoina. Verotus on ”tapissa” ja haittaa jo talouden toimivuutta. Olemme tulleet tilanteeseen, että veroasteen kiristäminen vähentää yrittämisen motivaatiota ja taitaa vaan alentaa kertyvien veroeurojen määrää. Tämä näkyy siinä, että Suomen talous ei ole kasvanut viiteentoista vuoteen.

Työllisyysasteella on valtion taloudelle keskeinen merkitys, Korkea työllisyysaste – korkeat verotulot – matalammat sosiaalikustannukset. Työpaikoilla on kuitenkin valtion rahatalouden kannalta merkittävä ero. Yksityisen sektorin työpaikat lisäävät valtion tuloja ja samalla alentavat menoja. Vastaavasti julkisen sektorin työpaikat ovat valtiolle rahavirtojen kannalta nettovaikutukseltaan pelkkää menoa. Harmillista onkin, että viime aikoina julkiset työpaikat ovat lisääntyneet ja samalla yksityisen sektorin työpaikat ovat vähentyneet. En väitä, että julkiset työpaikat olisivat vähäarvoisempia, vertaan ainoastaan työpaikkoihin liittyviä rahavirtoja.

Liian vähän kiinnitetään huomiota, miten hyvinvointivaltion rahoitus todellisuudessa toimii. Lähtökohta on, että rahoitus perustuu yksityisen sektorin rahavirtoihin ja tehokkaaseen toimintaan. Yritykset ja niiden rahavirrat ovat ratkaisevia. Erityisesti vientiin suuntautuvat ja tuontia vähentävät yritykset ovat tärkeitä. Yritykset keräävät kulutusverot, palkkaverot ja tilittävät lukuisan määrän erilaisia veroja ja veronluonteisia maksuja. Yrityksen elinkaareen liittyy monet verolajit. Verojärjestelmä on tehokas, samat tulot kertaantuvat aina uudelleen verotuksen piiriin. On osinkoverot, perintö- ja lahjaverot, luovutusvoiton verot, varainsiirtoverot, kiinteistöverot jne. Kokonaisveron kertymän kannalta ei ole olennaista merkitystä, miten suuri on yksittäinen vero, kuten yhteisövero tai osinkojen verotus. Poliittisia intohimoja kuitenkin eniten herättävät juuri nämä yritysten toimintaedellytyksiin suoraan vaikuttavat verolajit.

Yritysten työpaikat, investoinnit, vientikauppa, ylipäätään kaikki rahavirrat ovat täysin riippuvaisia kansainvälisestä kilpailukyvystä. Myöskin valtiot kilpailevat toistensa kanssa. Keskeistä on, miten hyvä yritysten toimintaympäristö kussakin maassa on. Tämä ratkaisee mihin maahan yritysten kannattaa investoida. Valitettavasti Suomi häviää kilpailussa verrokki mailleen. Meillä on tiukka sääntely, velvoitteet ja kustannukset, jäykkä byrokratia, ankara verotus, jäykät työmarkkinat, suuri lakkoalttius, velkainen valtio ja syvä erimielisyys julkisen talouden suunnasta. Yritysten kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä on systemaattisesti vuosia heikennetty.

Hyvinvointivaltiota on rakennettu ja julkiset menot ovat kasvaneet. Innolla on parannettu pieniä ja suuria epäkohtia ja puutteita. Monet ns. parannukset ovat olleet sellaisia, jotka ovat lisänneet yritysten kustannuksia. Rahan jakajia on, harvat taloudesta puhuvat ovat epäsuosittuja häiriköitä. Tulopuoli on laiminlyöty. Hyvinvointivaltion moottorit, yritykset on pantu niin ahtaalle, että kasvu on kokonaan pysähtynyt. Konkursseja tulee ennätysvauhdilla. Tässä isossa ajatteluvirheessä juuri on Suomen kasvavien ongelmien syy. Otsikon mukaan tulot ensin, sitten vasta menot.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu