Kuka meitä opettaa – mihin olemme menossa

Suomalainen yhteiskunta on periaatteessa yksi maailman parhaista. Meillä on hyvinvointivaltio ja demokratia, olemme sivistyneitä, meillä on oikeusvaltio ja kaikki yksilön vapaudet. Siitä huolimattaolemme pahassa kriisissä. Talous sakkaa ja on rakenteellisesti pysyvästi alijäämäinen, velka ja sen korot kasvavat. Politiikka on lyhytnäköistä edunvalvontaa ja ristiriitaista vastakkain asettelua. Pienet yksittäiset asiat ovat isoja kysymyksiä tärkeämpiä. Työmarkkinat elävät vanhaa sosialismin kautta. Syntyvyys on liian alhainen, väestö ikääntyy, huoltosuhde heikkenee. Hoitojonot kasvavat ja vanhusten hoito heikkenee. Oppimistulokset huononevat, koulupudokkaat ja sosiaalituella elävät lisääntyvät. Nuorten fyysinen kunto on heikko, kasvava joukko syrjäytyy, ihmiset masentuvat ja uupuvat. Huumeet, rikollisuus ja katuväkivalta lisääntyvät. Maksuhäiriöisten määrä kasvaa. Maaseutu autioituu ja keskustaajamat kasvavat. Asuntopula, asuminen on kallista, tarvitaan kasvava määrä asumistukea. Miljoona asuntoa on väärässä paikassa ja ihmisten omaisuus on menettänyt arvonsa. Julkinen talous on liian kallis, suhteessa BKT:n. Verotus on moniportainen ja yksi ankarimmista. jne. Järjestelmä on yrittäjyyden ja talouskasvun kannalta hyvin epäkannustava, talous ei ole kasvanut neljääntoista vuoteen. Jäämme jälkeen verrokkimaista.

Onko meistä tullut tyhmempiä? Onko hyvä elintaso pilannut meiltä yrittämisen halun ja arvomaailman? Olemme mukavuuden haluisia ja pinnallisia, haemme elämyksiä ja helppoja ratkaisuita. Elämykset ja viihde on työntekoa tärkeämpää. Utopistiset unelmat ohjaavat käyttäytymistä. Opiskelemme aloille, jolla ei ole työtä. Olemme arjen käytännön tehtävissä uusavuttomia. Talouden hoitaminen ja ymmärrys on avutonta. Emme ota vastuuta omasta elämästämme, siirrämme vastuun yhteiskunnalle ja työnantajille. Pehmo liberaalinen politiikka, joka ei ymmärrä talouden realiteetteja, lisääntyy.  Äänestämme valtaan kakun jakajat, ei sen leipojia. Tulonsiirtojen maksimointi on päätavoite.

Koulutuksessa sivistys ja humanistiset aineet ovat pääosassa. Samoin koulutus korostaa kapea-alaista teoreettista tietoa. Kokonaisuuksia hallitsevia moniosaajia ei kouluteta. Kuitenkin näitä työelämä tarvitsee. Koulutus ei siis vastaa työelämän tarpeita. Usein koulutus on itsetarkoitus ja kestoltaan liian pitkää. Usein opiskellaan useita peräkkäisiä tutkintoja eikä työhön edes haluta mennä. Monen koulutuksen päätarkoitus on työllistää opettajia ja oppilaitosta. Yritykset joutuvat opettamaan ammattiosaamisen itse ja usein poisopettamaan varsinaisessa koulutuksessa saatuja oppeja ja asenteita.

Meillä on lukematon määrä tiedotusvälineitä ja kanavia.  Mielestäni ohjelmatarjonta on hyvin viihteellistä, pääaiheena ovat fanitus, biletys, biisit, bändit, leffat ja saippuasarjat. Tarjotaan elämyksiä ja helppoja ratkaisuita. Tavallista työntekoa ja reaalitaloutta ei juurikaan käsitellä. Uutisaiheissa painotus on hyvin liberaali, vihervasemmisto asenteellinen. Pääpainotus on yksilön oikeuksien lisäämisessä, poliittiset epäkohdat, työnantajien arvostelu ja velvoitteiden lisääminen. Ns. asiantuntijoina haastatellaan poliittisesti asennoituneita kapea-alaisia professoreita. Usein asiantuntijan viisaus sivuuttaa talouden realiteetit ja kokonaisvaikuttavuuden, tieto voi olla väärää ja vahingollista. Päivästä päivään, viikosta viikkoon, vuosien mittaan ihmismieli omaksuu epärealismin ja kevyen hömpän totuudeksi.