Miten oikeutetut, mutta täysin vastakkaiset vaatimukset voi yhteensovittaa?

Hankala tilanne. Meillä on liikaa velkaa, korkokustannukset kasvavat, väki ikääntyy, huoltosuhde heikkenee. Suomen talous ei ole kasvanut viiteentoista vuoteen ja jäämme kaikilla mittareilla mitattuna jatkuvasti jälkeen verrokkimaistamme. Taantuma näyttää olevan edessä ja vaarana on, että työttömyysluvutkin huononevat. Konkurssit lisääntyvät. Kulut kuitenkin vaan kasvavat, kallis SOTE pitäisi jotenkin hoitaa, meillä on ikävä naapuri ja maanpuolustuksen tarpeet on pakko rahoittaa, perusteltuja tarpeita on paljon. Edelleen, koko vaalikaudelle ennustetaan raskaasti alijäämäisiä budjetteja. Tällä menolla edessä on taloudellinen katastrofi.

Asiat nähdään, ihan perustellusti, täysin vastaisista näkökulmista.

Hallituspuolueet katsovat enemmän talouden isoa kuvaa. Miten rahoitus saadaan kestävälle pohjalle, miten hyvinvointivaltion rahoitus voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Minkä tasoisiin palveluihin meillä on varaa. Heidän mielestään tulojen on oltava menoja suuremmat. Yritykset ja niiden toimintaedellytykset sekä kansainvälinen kilpailukyky ovat ratkaisevia kestävän talouden rakentamisessa. Haetaan konkreettisia toimia.

Oppositiolla on vastakkainen näkemys, joka korostaa yksilön näkökulmaa. Heikosti toimeentulevien elämisen edellytysten, elintason ja ostovoiman turvaamista. Esitetään, ihan perusteltuja laskelmia epäkohdista ja vaikeista tilanteista mihin yksilö voi joutua. Puolustetaan yksilöiden oikeuksia sosiaaliturvaan ja palveluihin. Puolustetaan edunvalvontajärjestöjen ja työsuhteessa olevien oikeuksia. Rahoitukseen ei juurikaan esitetä keinoja. Siltä osin, kun rahoitukseen esitetään ratkaisuita, esiin tulee hyvätuloisten entistä ankarampi verotus. Esitetään myös enemmän tai vähemmän abstrakteja keinoja, kuten terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen, lyhemmät työviikot, koulutusmäärärahat, kulttuuri, jne.

Politiikassa asioita kärjistetään, vastapuolen näkemyksiä ei ymmärretä ja vastapuolta syyllistetään. Kielenkäyttö ja yliampuvat kielikuvat lisääntyvät. Esimerkkejä; ”Teette syömävelkaa lastemme maksettavaksi, ideologinen kiilto silmissä, huulipunahallitus, kukkahatut, köyhät kyykkyyn, köyhiltä otetaan rikkaille, mässäilevät porvarit, rasistit, jne. Puolin ja toisin, loukkaannutaan ja vastataan entistä kärjekkäämmin. Kansa polarisoituu ja tilanne pahenee.

Mielestäni tilanne vaan on nyt niin huono, että realiteetit on nyt nähtävä. Fakta on, että meillä on menot isommat kun tulot ja pysyvästi alijäämäinen julkinen talous. On saatava lisää tuloja, tai menoja on karsittava, tai on tehtävä molempia. Suomen maantieteellinen asema, elinkeinorakenne, väestön huoltosuhde, kansainvälinen kilpailukyky, verotus, ja monet muut tekijät sekä vallitsevat suhdanteen tarkoittavat sitä, että on epärealistista olettaa tulojen merkittävästi kasvavan. Keinoksi jää ja on pakko ottaa menojen karsinta. Kysymys vaan on mitkä menoleikkaukset aiheuttavat vähiten vahinkoa. Samoin, mitkä muut toimet vaikuttavat parhaiten tulopuolen säilymiseen ja jopa vahvistumiseen. Mielestäni paras ja ainut ratkaisu tähän löytyy yksityisistä yrityksistä ja niiden menestymisestä.