Imperialismi, mitä se on tai voi olla?

Lainaus Wikipediasta: Imperialismi tarkoittaa suurvallan pyrkimystä laajentaa omaa maa-aluettaan tai taloudellista vaikutusvaltaansa. Aluelaajennukset tapahtuvat tyypillisesti sotilaallisin keinoin ja muiden valtioiden kustannuksella, mutta taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö voivat saada myös hienovaraisempia muotoja. Laveammassa merkityksessä sanalla voidaankin viitata kaikenlaiseen alistavaan kulttuurivaikutukseen.

Imeralismista voi lukea lisää oheisen linkin kautta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi

Venäjä tomii nyt juuri varsin perinteisen imperialimin mukaisesti, mutta löytyy niitä muitakin valtioita tai liittoumia, joiden toimintaa voi sanoa imperialistiseksi. Imperialismi ei ole vain jonkin suurvallan toimintaa määrittävä tapa olla olemassa.

Koska imeperialismimääritelmä sisältää keskeisen pyrkimyksen laajentaa omaa maa-aluettaan, voidaan esittää imperialismikysymys myös erilaisille liittoumille: sotilasliitot, valtioliittymät, talousliittymät ja sen semmoiset ”koplat”. Eurooppalaisesta vinkkelistä katsoen, voidaan kysyä, miten EU kohtaa toimissaan tuon imperialismin määritelmän erityisesti pyrkimyksissään laajentaa omaa maa-aluettaan?

Entäpä tämä eurooppalaistransatlanttinen sotilasliitto Nato, miten tämä ydinasesateenvarjollaankin pullisteleva liittouma kohtaa toimissaan imperialismin määritelmän? Naton laajentuminen on meillä suomalaisillakin varsin tuoreessa muistissa. Tuon laajentumisen myötä on mm. USA saanut laajennetuksi maa-alaansa maassamme DCA-sopimukseksi kuvatun toimenpiteen kautta. Viisitoista tukikohtaa Suomessa ei ole ihan pieni juttu, kun sitä katsotaan erityisesti imperialismin määritelmällisen käytännön  lävitse.

Imperialismin olennaiseen luonteeseen näyttää kuuluvan myös demokratian kaventaminen siinä kohteessaan, minne se on sattunut laajentumaan. Erityisesti demokratiaa kaventavat kohteeseen synnytetyt sotilaalliset vallanpidon alueet. Näin ollen Nato, USA ja DCA-sopimukset näyttävät selkeästi muuttavan kohteen eri demokraattisia toimintoja tavalla, mikä saattaa pysyvästi vaurioittaa kohteen demokraattisia oikeuksia itseensä – itsehallintoa. Olennaista on myös se, että kohteen talous kytkeytyy varsin voimakkaasti imperialistisen liittouman sotillaallisiin tavoitteisiin ihan kohdevaltion budjettejakin ajatellen.

Kun nyt Suomi kamppailee talousvaikeuksineen hyvinvointivaltiona olemisestaan, meillä mm. SOTE on joutunut alistumaan sotillaallisten hankkeiden rynnättyä asemiin, joita ei tunnuta voitavan millään keinoin valtion budjetissamme rajoittaa. Ei edes uskalleta puhua halaistua sanaakaan sotilasmenojen rajoittamisesta, jotta säästöjä syntyisi tukemaan valtion taloutta. Päin vastoin, niin ulkoministerimme kuin puolustusministerimme kailottavat suureen ääneen, jotta aseostoja ei rajoiteta edes Israelista, joka käy terrorisimin luonteista sotaansa palestiinalaisia kohtaan ja kohdentaa hyökkäyksiään muihinkin nappurimaihinsa. Davidin Lingot ovat nyt sekä ulko- että puolustuspolitiikan kovaa raamatunsanaa, josta ei voi ilmeisesti millään tinkiä – jokuhan siitä saattaa loukkaantuakin meihin.