Nato-farssista Nato-yhtensopivaan kujanjuoksuun?
Turkin lausuma Suomen ja Ruotsin huonosta Nato-yhteensopivuudesta taisi yllättää valtiovaltamme pahemman kerran? On sanottu, että ”hoppu ei ole hyväksi, eikä kiire kunniaksi”, joten tätä vanhaa kansanviisautta eivät tainneet nyt maamme presidentti ja pääministeri muistaa lainkaan? Voidaan syystäkin kysyä, onko Suomi suurella kiireellään aiheuttanut myös Ruotsille Nato-yhteensopimattoman diplomaattisen ongelman tai peräti kriisin, vedettyään naapuriamme tähän Nato-yhteensopivaan kujanjuoksuun kansainvälisestä Nato-farssista piittaamatta? Voidaan myös kysyä, olemmeko nyt jonkin sorttisessa sodassa yhtä Nato-maata vastaan, siis Turkkia vastaan? Tämä jonkin sorttinen sota lienee vielä vain diplomaattinen sellainen?
Mutta kaikesta päätellen maamme etu ei olle ihan Nato-yhteensopiva miljardien asekaupoista huolimatta? Olisiko sittenkin sekä poliittisesti että taloudellisesti parempi olla sotilaallisesti Natoon liittoutumaton, jotta maamme välttyisi enemiltä Nato-mokilta ja nöyryytyksiltä? Vai haluammeko olla vieläkin enemmän rähmällään ”turkkia ja tattaria vastaan” – tiernapoikien tähtilaulua jotenkin lainatakseni?
Jos jokin on farssimaista, niin Erdoganin puheet terroristeista Pohjoismaissa, joista esimerkkinä hän mainitsi Alankomaat.
Eivät Erdoganin horinat Suomen hoppuilusta aiheutuneet. Turkin kantaa tiedusteltiin etukäteen, mutta Erdogan sekoilee arvaamattomasti. Mitä odottelulla olisi voitettu?
Ja vaikka tuolla turkkilaisella huru-ukolla on ehkä valtaa (ainakin toistaiseksi), hänen sekoilunsa ovat häpeäksi vain hänelle itselleen. Suomea ne eivät voi ”nöyryyttää”.
Ilmoita asiaton viesti
”Turkin presidentti: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi virhe
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoo uutistoimistojen mukaan, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi virhe.
Erdoğanin mukaan Turkin on mahdotonta suhtautua myönteisesti Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemuksiin.
Reutersin mukaan Erdoğan sanoi Suomessa ja Ruotsissa olevan monia ”terroristijärjestöjä” puhuessaan lehdistölle Istanbulissa.
AFP, AP, Reuters”
Ilmoita asiaton viesti
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/analyysi-nato-hakemus-kohtaa-eduskunnassa-vastaehdotuksen-ja-sit%C3%A4-seuraava-%C3%A4%C3%A4nestys-on-hyv%C3%A4-k%C3%A4%C3%A4nne/ar-AAXfN05?ocid=msedgntp&cvid=129bb1a30e29479b89e83db200343b4d
Analyysi: Nato-hakemus kohtaa eduskunnassa vastaehdotuksen ja sitä seuraava äänestys on hyvä käänne
Ilmoita asiaton viesti
”Naton vastustajien on puolestaan tyydyttävä siihen, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon ja Natoon myös mennään.”
Ei eduskunta ole suomalaisten suuri enemmistö, vain 199 äänestää. Sitten jos oikeasti haluttaisiin kaikkien suomalaisten mielipide, niin asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on edustuksellinen demokratia minkä sinä tiedät varsin hyvin, tuo jankuttaminen kansanäänestyksestä ei siis ole vain rasittavaa, vaan hyvin typerää myös.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on oikeuteni ja sananvapauteni, johon sinä et voi puuttua. Jos kommenttini rasittavat sinua, niin älä lue niitä.
Kun artikkelissa sanotaan näin: ”Naton vastustajien on puolestaan tyydyttävä siihen, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon ja Natoon myös mennään.”, niin sitä kommentoin.
Ei eduskunta ole suomalaisten suuri enemmistö, vain 199 äänestää. Sitten jos oikeasti haluttaisiin kaikkien suomalaisten mielipide, niin asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea olla lukematta kun niitä joka halvatun blogiin tunget.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten sanottua, hyppää yli, kun nimeni näet. Niin minäkin yleensä teen kohdallasi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sinä saat tuosta jankuttamisesta? Hyvän olon-ko? Tiedät ettei kansanäänestystä tule, miksi jatkat silti ulinaa siitä?
Suomessa kun valitaan kansanedustajat kansaa edustamaan, nämä edustajat saa myös aiheesta sellaista tietoa mitä ei voi joka kansalaiselle antaa. Tätä jos et ymmärrä, sitten ei vahvasti mene.
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän tähän jankuttamaan tulit. Luitko edes tuota artikkelia, jota kommentoin?
Artikkelissa väitetään näin: ”Naton vastustajien on puolestaan tyydyttävä siihen, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon ja Natoon myös mennään.”.
Siihen kerroin mielipiteeni, ettei eduskunta ole suomalaisten suuri enemmistö, vain 199 äänestää. Sitten jos oikeasti haluttaisiin kaikkien suomalaisten mielipide, niin asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys.
Se on sitten eri asia miten edustuksellisessa demokratiassa menetellään, mutta mielipiteeni koski siis sitä, ettei 199 ole suomalaisten suuri enemmistö, vain murto-osa sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen itse tehnyt kyselytutkimuksia Kulutustutkimus OY:lle muutaman vuoden, jos ei Suomessa luota gallupeihin on kyllä kummallista. Otanta on hyvin satunnaista, ei ole minkäänlaista manipulointia. Tietenkin jos ei gallupit sovi narratiiviin, onhan ne sitten oltava valetta. 😀
Ainoa aihe missä huomasin ihmisten vastaavan vähän mitä sattuu oli päihteisiin liittyvät kyselyt, niissä moni nikotteli ja taisi vähän pyöristellä omaa käyttöään alemmaksi. Hauskimmat tutkimukset oli kuitenkin kenttätutkimuksia, olen Florasta Marlboroon niitä tehnyt. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Älä siirtele maalitolppia, en puhunut gallupeista mitään. Kommentoin vain tuohon artikkelin väitteeseen ”Naton vastustajien on puolestaan tyydyttävä siihen, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon ja Natoon myös mennään.”.
Katsoin tilastokeskuksen sivuilta, että Suomessa on 3 933 548 äänioikeutettua. https://www.stat.fi/til/alvaa/2022/01/alvaa_2022_01_2022-01-14_tau_001_fi.html
Tuohon lähes neljään miljoonan äänioikeutettuun verrattuna, ei 199 ole suinkaan suomalaisten suuri enemmistö, joka pääsee sanomaan mielipiteensä Nato-asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Hohhoijaa. Jokainen äänioikeutettu on äänellään luovuttanut vallan päätöksistä edustajalleen, miten sinä politiikkaa harrastavana ja itse päättäjäksi yrittäneenä et tätä ymmärrä? Ei Suomessa ole järjestetty kuin kaksi kansanäänestystä ja toisesta rutistaan vieläkin, siis EU.
Ilmoita asiaton viesti
Jäikö jokin vielä epäselväksi? 199 on vain murto-osa 3 933 548 äänioikeutetusta.
Kun väitetään, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon, niin se on selvä valhe. Jos joku onnistuu moisen silmänkääntötempun tekemään, niin melko taikuri on.
Ilmoita asiaton viesti
”Jäikö jokin vielä epäselväksi?”
Sinulle tuntuu jäävän.
”Kun väitetään, että suuri enemmistö suomalaisista haluaa Natoon, niin se on selvä valhe.”
Et siis luota gallupeihin, sekin tullut selväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mukavaa päivän jatkoa Mikkonen. Prosenttilaskun osaat varmaan itsekin, kun olen luvut antanut valmiiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi pyrit politiikkaan, jos et usko suomalaiseen demokratiamalliin?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä siksi, että politiikassa tarvitaan muitakin kuin kieroja takinkääntäjäniljakkeita. Demokratia ei toimi, koska vallassa olevat puolueet pystyvät manipuloimaan kansan mielipidettä ja säilyttämään näin valtansa.
Ilmoita asiaton viesti
Näkemyshän se on tuokin. Ei kuin Puolakan ja Laitisen kanssa perustamaan KJA-puoluetta, siis kansanäänestys joka asiasta. Kansalta tähän kannatusta on turha odottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kannata jatkaa keskustelua Eduskunnan päätösvallasta sellaisten kanssa, jotka eivät ole tutustuneet Suomen lainsäädäntöön ja etenkään perustuslakiin. Edustuksellista demokratiaa on mahdotonta ymmärtää ellei ymmärrä mitä tarkoittaa valtakirja. Pitää vaan hyväksyä se, ettei rouva Puolakka ymmärrä.
Ilmoita asiaton viesti
Puolakka saattaa jo ymmärtääkin, mutta periksi ei anna…
Ilmoita asiaton viesti
Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunnassa, jossa Puolakka on varajäsenenä, on pöytäkirjojen mukaan 7 jäsentä. Nämä ovat päättäneet mm. määrärahoista esim. erilaisiin kaupunginosien asukastapahtumiin. Kuitenkin Oulussa on asukkaita yli 200000. Noilla toimikunnan jäsenillä on vain 7 ääntä, millä oikeudella he ovat menneet päättämään noista määrärahoista yli 200000 muun asukkaan puolesta, joilla on ihan yhtä suuri oikeus päättää niistä! Noista asukastapahtumien määrärahojen myöntämisestä tulisi järjestää kansanäänestys Oulun kaupungin asukkaiden kesken. Johan Pariisin rauhansopimuskin edellyttää sitä!
Ilmoita asiaton viesti
Aika ilkeästi esitetty.
Rahasta tai Naton tuomista mahdolista rahareistä ei paljoa puhuta.
Eiköhän Oulussa pidä rehellisesti arvioida kuluja ja arvioida niitä etukäteen. Voi kysyä millä oikeudella Suomesta annetaan aseapua Ukrainaan. Näyttää olevan joku ilmainen piikki auki kun Naton kuljetuskoneita käy jatkuvalla syötöllä Suomessa. Ei vaikuta olevan Suomen edun mukaista toimintaa ja siksi sitä tehdään salassa. Ja sitten hönöt hurraa nettipalstoilla.
Näyttää siltä, että maamme johdossa on tapahtunut joku värivallankaappaus.
Joku ihme sakki vie kansaa Natoon sen keskustelun pohjalta, että Venäjä ei mahda Natolle ja Suomelle mitään.
Viime päivinä USA on alkanut liikkumaan siihen suuntaan, että tunnustaa Taiwanin. Taiwanissa asui miljoonia kiinalaisia kun Kiinasta muutti sinne joku USA:n tukema pakolaishallitus. Sen Kiinan varjohallituksen pohjalta on puolestaan tehty Kiinalle ongelmia.
Siis normaali liikeyritys hylkäisi virheelliset rönsyt. Suurvalta (USA) on alkanut ottamaan valtavia riskejä. Jos katsoo USA:n kannalta, niin Suomen ottamisessa Natoon ei ole mitään järkeä ellei sillä varauduta sotaan.
Suomessa joku klikki haluaa takertua valtaan. Naton kautta kriisitunnelma päälle ja poikkeustila. Indira Gandhi ja monet muut johtajat ovat toivoneet tällaista tilaisuutta. Kokoomus varmaan lipoo huuliaan. ”Nyt päästään lopullisesti valtaan”. Niinistölle on pakko nimittää joku Nato-yhteensopiva seuraaja. Aletaan vahtia ihmisten Nato-suhteiden tilaa. Kannattaa varoa, ettei lapset koulussa hauku Natoa. Voi iskän tai äiskän ura mennä siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi juuri Suomessa pitäisi järjestää NATO-kansanäänestys, kun 27 :ssä maassa ei sitä järjestetty? Eikä niissä kukaan ole siellä protestoinut.
Ilmoita asiaton viesti
Tämäkin vasemmistoliittolainen nielaisee kaikki koukut näitä sen kummemmin miettimättä.
Vasemmistoliitto on näköjään Putinin mielivallan älyllinen tukija, kuten kommunistit konsanaan.
Erdogan ei muuten edes maininnut Suomea nimeltä, eli se siitä tästäkin höpinästä sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin suhteen on todettava, että Erdogan tuo esille seuraavan vanhan totuuden: Suunsoitolla on hintansa.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä hinnan luulet hänen joutuvan maksamaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin kyllä ruotsalaisia ja heidän viisasteluaan ja haluaan neuvoa muita.
Ilmoita asiaton viesti
Naton avulla saattaa tulla tilaisuus saada Venäjän meiltä ryöstämä Karjala takaisin.
Toivoo 84 vuotias evakko
Ilmoita asiaton viesti
Tässä taitaa käydä aivan päinvastoin, eihän Nato käy hyökkäyssotia. Koko Karjala voidaan julistaa sotilasvyöhykkeeksi, jolloin suomalaisten nostalgiamatkatkin jäävät historiaan. Jos suhteet olisivat säilyneet hyvinä tai jopa parantuneet, niin ehkä olisi voinut olla pieni mahdollisuus saada osa Karjalasta takaisin tuskin kuitenkaan läheltä Pietaria.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kyllä Karjala on mennyt eikä näköpiirissä ole sellaista tilannetta, jossa sen saisimme takaisin. Edes Venäjän romahtaminen kuten kolmisenkymmentä vuotta sitten NL:n hajoaminen tuskin johtaisi Karjalan takaisinsaantiin. Ja Nato-jäsenyys ei tässä auta eikä sen tarkoituskaan ole auttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Turha toive, mutta ehkä Karjalassa voitaisiin järjestää äänestys samaan tapaan kuin Krimillä?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä järjestää mielellään kansanäänestykisä vieraalla maaperällä, kuten nyt on tarkoitus Hersonissa suunnitteilla. Ihailtavaa paikalllistason demokratian toteuttamista, mutta tuskin sallitaan muille.
Ilmoita asiaton viesti