Tänään 27.4. on myös Lapin sodan päättymisen päivä

Veteraanejamme muistettaessa on samalla hyvä muistaa sotiemme historiaa erityisesti sen viimeisen sodan kannalta. Jatkosotammehan käynnistettiin sotilaallisessa yhteistyössä ja yhteisessä ymmärryksessä Hitlerin Natsi-Saksan kanssa. Lopullisena tavoitteena oli rakentaa natsien avustamana Suur- Suomi. Mutta tämän sotilasliiton lopputuloksena olikin natsijoukkojen ajaminen asein pois Suomesta ja erityisesti Lapista. Vaikka Suomi voittikin tämän sodan, tuloksena oli myös pakenevien natsijoukkojen pahoin polttama ja runtelema Lapin lääni evakkoineen.

Tästä sotakokemuksesta voisi oppia samalla jotain tähänkin maailmanaikaan: asein luotu rauha ja tuvallisuus näkyy tapettuina ihmisinä ja eläiminä sekä  muuna runneltuna ympäristönä. Asein luotu pelotepolitiikka on samalla uhka omalle turvallisuudelle ja ihmisyydelle. Se kertoo  ulko- ja turvallisuupolitiikan vinoutumisesta vaaralliselle poliittiselle tielle, jonka päätepisteenä on ikävällä tavalla vihan ja viholliskuvien sakea vyyhti johtamassa mahdolliseen suurimpaa ihmiskunnan murheeseen. Siksi pelotepolitiikalle ei pidä antaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoroolia.

Ydinsotien vaara on äärimmaisen vakava ”Damokleem miekka” meidän kaikkien päidemme päällä. Vain miltarsimista luopuminen ja rauhan ja aseistariisunnan ottaminen aidoksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohdaksi ja ohjenuoraksi takaa sen, ettei ”Damokleen miekka” tee tuhoaan.

Jatkosota Lapin sotineen olisi voitu hyvin suurella todennäköisyydellä välttää, jos maamme ei olisi ryhtynyt talvisodan rauhan jälkeen jatkosotimaan liitossa Hitlerin Natsi-Saksan kanssa. Mutta tehty mikä tehty, ja tuosta olisi todella edelleen hyvä ottaa opiksi, vaikka Putinin Venäjä käyttäytyy törkyisesti entistä liittovaltiotaan kohtaan.

Meillä on nyt pian 80 rauhanvuotta eletty itäisen naapurinkin kanssa, joten toivon todella vakavasti tuon jatkuvan Nato-vaiheessakin. Paasikiven – Kekkosen linja puutteistaan huolimatta pitää sisällään sen rauhanaatteen, jota ei ole syytä unohtaa. LisäksiYK:n varoitukset militarismin kasvun vaarasta on nekin otettava vakavasti ja Suomen olisi syytä ratifioida tuo voimassa oleva ydinaseiden kieltosopimus kymmenien muiden maiden kanssa. Tämä vahvistaisi osaltaan rauhaa ja aseistariisunnan tietä. Tuo ydinaseiden ”Damokleen miekka” on vaurioittanut ihmiskunnan tasa-arvoon ja demokratiaan pyrkimistä Hiroshiman ja Nagasakin ydintuhoista lähtien. Tämän ymmärtänee jokainen vähänkin ajatteleva ihminen.

juhaniharjunharja
Vasemmistoliitto Utsjoki

Olen eläkkeellä oleva matemaattisten aineiden lehtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu