Äänestämisen sietämätön keveys ja raskaus

Presidenttivaalien ennakkoäänestys on alkanut. Äänestäminen on sietämättömän helppoa niille, jotka ovat valmiit piirtämään ehdokkaan numeron äänestyslipulle tutustumatta kunnolla ehdokkaisiin, ja se on sietämättömän raskasta niille, jotka haluavat tietää ennen äänestämistä, että ketä ja mitä he äänestävät. Kaikki äänet kuitenkin lasketaan.

Jussi Halla-ahoa lukuunottamatta vaalien muut kärkiehdokkaat – Pekka Haavisto, Olli Rehn, Alexander Stubb ja Jutta Urpilainen – eivät ole juuri helpottaneet ”tunnollisten” äänestäjien taakkaa. Yleisesti he ovat olleet varsin varovaisia puheissaan, eivät ole rinnastaneet ja verranneet kantojaan toisten ehdokkaiden kantoihin, eivätkä ole selkeästi haastaneet heitä ja niitä. Tämä hienotunteinen, herrashenkilömäinen kampanjointi on jättänyt sitä seuraaville äänestäjille sekä virallisille ja epävirallisille (kuten minä) kommentaattoreille tehtävän koettaa selvittää, että miten ehdokkaat asiakysymyksissä eroavat toisistaan vai eroavatko ollenkaan.

Vaikeutena on myös se, että päivänkohtaisissa poliittisissa kysymyksissä ehdokkaiden ja erityisesti kärkisellaisten mielipide-erot ovat varsin pieniä, Li Anderssonin, Sari Essayahin ja Jussi Halla-ahon pääosin vastaten yleisestä konsensuksesta poikkeavista näkemyksistä. HS:n vaalikoneessa ainoastaan väitteet jalkaväkimiinojen sallimisesta, asevelvollisuuden laajentamisesta kattamaan muitakin kuin miehiä ja ydinaseiden kauttakulkua jakavat kärkiehdokkaatkin levälleen. Muuten vastauksissa on vain aste-eroja (jokseenkin samaa mieltä vs. täysin samaa mieltä).

Niin sanottuja arvoja mittaavien kysymysten yhteydessä kärkiehdokkaista erityisesti Pekka Haavisto ja Alexander Stubb ovat turvautuneet vaalikoneissa ns. taktisen vastaamiseen niin, että heidän vastausten aitouteen ja vilpittömyyteen ei voi luottaa. Haavisto on mennyt puna-vihreän värinsä vaihtamisessa niin pitkälle, että se ei enää ole uskottavaa. Uskottavampaa on, että jos hänet valitaan presidentiksi, edessä on uusi värinvaihto punavihreäksi ja paluu vihreään ulkopolittiseen agendaan jota hän ulkoministerinä koetti ajaa.

Kun Haavisto on koettanut asemoida itseään enemmän oikealle, Stubb on taas pyrkinyt  vastakkaiseen suuntaan. Jos hänen ilmaisemat mielipiteet lakko-oikeudesta Ilta-Sanomien vaalimessuilla  otetaan vakavasti eikä ainoastaan vasemmistolaisesti suuntautuneiden äänestäjien kosiskeluksi,  hän asiallisesti olisi paljon vasemmistolaisempi kuin HS:n arvokartta kertoo. Valitettavasti HS:n vaalikone ei sisällä väitteitä koskien ammattiliittoja ja lakko-oikeutta. Mutta kuinka uskottavaa tämä Stubbin  omin sanoin ”kehittyminen” on?

Kun on raskasta ja työlästä löytää selkeää ja luotettavaa tietoa kärkiehdokkaiden eroista asiakysymyksissä, houkutus on tyytyä heidän pinnalliseen arviointiin eli miltä he näyttävät, miten he esiintyvät, miten he ilmaisevat  itseään, kuinka kielitaitoisia he ovat, ja niin edelleen. Ja sitten niiden perusteella äänestää.

Niiden, jotka haluavat tehdä äänestyspäätöksenä enemmän asiapainotteisesti, kannattaa varmaan vielä odottaa. Luontokin pakkasineen on myös sitä mieltä. Toivottavasti tulevat vaalitentit pakottavat ehdokkaat selkiyttämään kantojaan ja erottautumaan toisistaan, ja toivottavasti niissä syntyy aitoa väittelyä ehdokkaiden välillä.

Tähänastinen vaalikampanja on ainakin median kautta nähtynä ollut varsin  väritön. Eilisessäkin Ilta-Sanomien TV-tentissä pelotti, että toinen tentin vetäjistä, Timo Haapala, varastaa koko shown. Eikä se kaukana ollut. Mutta hän kuitenkin todella yritti saada eloa keskusteluun. Olisiko Timo Haapalasta tehtävä valtakunnan virallinen vaalitenttivastaava, joka olisi kaikíssa tulevissa vaalitenteissä – mediakonsernista riippumatta – mukana luomassa iloa, valoa ja väriä keskusteluun?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu