Afganistan –  Pakistan sanelee, Taleban tottelee, ja länsi elättää

Luin Suomen Kuvalehden (nro 30, 1.10.2021) artikkelin ”Kabulin pesänjakajat”. Sen mukaan Pakistan osallistui Afganistanin hallitusneuvotteluihin  ja sen vaatimuksesta ”maltilliset” talebanit siirrettiin syrjään keskeisiltä hallituspaikoilta ja tilalle nostettiin ääri-islamistisen Haqqadi-verkoston johtajia. YK on luokitellut sen terroristijärjestöksi.

Helsingin Sanomissa oli 13.10.2021 kirjoitus ”Talebanin voittohuuma vaihtui konkurssivaltion arkeen: Tyhjät kassakaapit ja tilit näyttävät tuleen uskonoppineiden yllätyksenä”. Siinä kerrotaan, että miten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja YK:n kehitysjärjestö pohtivat, että miten ne voisivat auttaa estämään humanitaarisen katastrofin Afganistanissa.

Yhdysvaltojen ja EU:n edustajat ovat myös neuvotelleet Taleban-hallituksen ulkoministeri, emiiri Khan Muttaqin kanssa. Emiiri oli kuulema hyvin sovitteleva. Se on ymmärrettävää tässä tilanteessa.

Jos ja kun Afganistaniin annettavan tuen tarkoitus on estää humanitaarista kriisiä, kaikkien edellä mainittujen toimijoiden mahdollisuudet vaikuttaa Taleban-hallinnon poliittisiin linjanvetoihin on olematon. Jos aikoo olla humaani, on mahdotonta kiristää toista sitä uhkaavalla humanitaarisella kriisillä. Ja vaikka päättäisi olla ei-humaani, tuskin se vaikuttaisi millään tavalla vastapuoleen.

Tehdäkseen avun antamisen helpommaksi, Talebanin ulkoministeri voi luvata vapaamielisempää politiikkaa Afganistanissa. Pitää kuitenkin muistaa keitä hän edustaa. Uskonnolliset fanaatikot eivät muuta mielipiteitään eikä heidän lupauksiin voi luottaa.

Olipa Afganistaniin apua myöntävä kuka tahansa edellä mainituista toimijoista länsimaat ovat avun pääasiallisia maksajia. Ja kanavoitiinpa rahoitus Afganistaniin mitä kautta tahansa, se pönkittää Taleban-hallinnon asemaa Afganistanissa. Ilman sellaista apua se kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Mutta mitä olisi tarjolla sen tilalle? Talebanin nousu valtaan osoitti, että tuskin mitään parempaa. Afganistanin kansalaiset eivät näytä olevan valmiit uhrautumaan vähimmässäkään määrin vapauden, demokratian eikä ihmisoikeuksien puolesta. Se nähtiin aivan livenä TV:ssä.

EU:n asema tässä kuviossa on erittäin hankala. EU pelkää, että jos humanitaarinen kriisi Afganistanissa yltyy pahaksi, miljoonat lähtevät sieltä liikkeelle tavoitteena päästä EU-alueelle.  USA pelkää ainoastaan, että Afganistanista tulee taas kansainvälisen terrorismin tukialue, jollainen se oli talebanien edellisen hallinnon aikana. Ja Taleban tietää hyvin, että molemmat pelkäävät.

Länsimaiden kohtalona näyttää siis olevan olla afganilaisten ikuinen elättäjä.  Se on juuri sitä mitä Pakistan odottaa. Pakistan saa Afganistanin järjestellä rauhassa jälkimmäisen hallituskuvioita ja muita asioita ilmeisesti olettaen, että tulevaisuudessa se pääsee  kumppaneineen kuppaamaan Afganistanin rikkauksia. Länsimaiden rooli on yrittää huolehtia, että materiaaliset olot Afganistanissa pysyvät sen verran säällisellä tasolla, ettei kansa lähde laajamittaisesti liikkeelle..

Tietysti afganilaisten elättäminen on pieni kustannus verrattuna Afganistanin sodan aiheuttamiin kustannuksiin. Mutta luulen, että pidemmän päälle se alkaa kuitenkin rasittaa ainakin länsimaiden veronmaksajia, olletenkin kun kustannukset vain kasvavat korkean syntyvyyden johdosta maassa, jossa kouluttamattomien naisten rooli on vain synnyttää jälkeläisiä.

Onko länsimaille ja erityisesti EU:lla mitään tietä ulos tästä roolista? Yhdysvalloilla on joku mystinen strateginen syy tukea Pakistania sen jatkuvasta kaksinaamaisuudesta huolimatta. Jos siihen sisältyy Taleban-hallinnon tukeminen, mikäs siinä. Se on USA:n asia.  EU.n suurin peikko on mahdollinen hallitsematon pakolaisaalto Afganistanista. Siihen on vaikea nähdä muuta ratkaisua kuin nykyisten pakolaissopimusten uudelleen tulkinta. Se poistaisi yhden kiristysruuvin EU:n ympäriltä. Olen kommentoinut pakolaissopimusten uudelleen tulkintaa aikaisemmassa US-puheenvuorossani 17.9.2021 (”EU:n pakolaispolitiikka – sopimuskikkailua ja perverssejä ehdotuksia”), joten ei siitä enempää.

Suomi oppi aikoinaan J.K. Paasikiven suulla, että ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. EU ei ole vielä sitä oppinut. Mutta eiköhän sekin aika tule.

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu