EU:n ennallistamisasetus ja Suomi – Järjetöntä hehtaariammuntaa

Näin maallikkona, mutta hieman akateemista taustaa omaavana, minua on rasittanut se, että luontokadosta ja biodiversiteetin vähenemisestä puhutaan heitellen kaikenlaisia lukuja, joita käytetään perusteluina poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi WWF-raportti “Living Planet Report 2020” esittää, että miljoonaa eliölajia uhkaa sukupuutto tulevian vuosikymmeninä (https://www.zsl.org/sites/default/files/LPR%202020%20Full%20report.pdf). Mistä tämä miljoona on polkaistu?

Maallikkona en tiedä, että kuinka vaikutusvaltainen kyseinen WWF-raportti on nykyisessä luontokatoa ja biodiversiteettiä koskevassa tieteellisessä ja poliittisessa keskustelussa. Mutta kun sitä on kommentoitu mm. Nature-lehdessä (Puurtinen, M., Elo, M. Ja Kotiaho, J.S., The Living Planet Index does not measure abundance, Nature, vol. 601, 2022, ss. E14-E15)  ja EU-komission sivuilla (https://joint-research-centre.ec.europa.eu/jrc-news/wwf-living-planet-report-2020-reveals-68-drop-wildlife-populations-2020-09-10_en), eiköhän se ole riittävän arvovaltainen kritisoitavaksi.

Tiedettä, ideologiaa vai politiikka?

WWF-raportti on yli 100 asiantuntijan ei-tieteellinen tuotos, joka ilmeisesti perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja jossa uskoakseni  pyritään esittämään niin perusteltuja arvioita luontokadosta kuin mahdollista. Väistämättä niihin  liittyy kuitenkin huomattavaa epävarmuutta. Maailmassa arvioidaan olevan noin 8,7 miljoonaa kasvi- ja eläinlajia, joista tunnetaan noin 1,2 miljoonaa (https://www.ias.ac.in/public/Volumes/reso/025/01/0093-0109.pdf) eli näiden lukujen mukaan arvioiduista lajeista tunnetaan noin 14 %.  Siinä määrin kun luonnontilaa selvitetään käyttäen otantaa, se väistämättä kohdistuu tunnettuun 14 %:iin. Tähän tunnettuun osaan kohdistuva otantakaan ei näytä WWF-raportin mukaan olleen satunnaista vaan ilmeisesti tarkoituksellista. Tutkimus käyttäen tarkoituksellisesta  otantaa voi kyllä paljastaa hälyttäviä merkkejä luontokadosta, mutta sen tulosten yleistettävyys otannan perusjoukkoon, joka sisältyy kyseiseen 14 %:iin, ei ole itsestään selvää ja  vielä vähemmän yleistettävyys koko luontoon.

Ottaen huomioon kaikki dataan liittyvä epävarmuus on aika hämmästyttävää, että WWF-raportti pyrkii tiivistämään sanomansa yhteen LPI (Living Planet Index) -indeksiin. Sen mukaan nisäkkäiden, lintujen, sammakkoeläimien, matelijoiden ja kalojen populaatiot ovat vähentyneet 68 %:lla vuosien 1970-2016 aikana. EU-komission sivuilla toistetaan sama sanoma. Vastikään Puurtinen, Elo ja Kotiaho (2022) kuitenkin osoittavat, ettei LPI kuvaa populaatioiden runsautta, ja kuuden kirjoittajan – jossa on mukana kolme WWF-raportin kirjoittajaa – vastauspaperi myöntää kritiikin aiheellisuuden.

Kun WWF-raportissa päädytään näin heikosti perusteltiin tiivistyksiin, se panee ksymään, että kuinka paljon tämä raportti ja sen taustalla olevat tieteelliset julkaisut on kuorrutettu ideologisilla ja niistä juontuvilla poliittisilla johtopäätöksillä.  Inhimillisesti on ymmärrettävää, että kirjoittajien vankkumaton usko hälyttävään luontokatoon ja huoli tai jopa hätä siitä saa heidät kehittelemään poliittisesti tarkoituksenmukaisia yleistyksiä ja indeksejä, joita sitten toistellaan objektiivisina totuuksina.

Kasvit, ötökät,  pörriäiset, hömötiaiset, suurpedot ja kestävä kehitys

Kyseiselle WWF-raportille on annettava tunnustus, että se kiinnittää huomiota kasvien, maaperässä elävien eliöiden ja hyönteisten merkitykseen kestävälle kehitykselle. Samalla se tunnustaa, että kasvit ja selkärangattomat eliöt ovat heikommin tunnetut kuin selkärankaiset lajit ja erityisesti nisäkkäät. Kenties siitä syystä kasvien, ötököiden ja pörriäisten suojelu on hehtaariammuntaa, jossa ilmeisesti pyritään suojelemaan luontotyyppejä eikä suoranaisesti nimettyjä kasveja tai eliöitä. Vuonna 2018 julkaistussa 400 luontotyyppin uhanalaisuusarviossa, 48 % arvioitiin uhanalaisiksi.

Mielenkiintoista tässä arvioinnissa on, että 57 äärimmäisen uhanalaisista luontotyypistä 40 oli ns.  perinnebiotooppeja eli ketoja, niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia eli ihmisen toiminnan tuottamia. Mahdetaanko 50 tai 100 vuoden kuluttua haikalla perinnebiotyyppiä, jota nykyisin kutsutaan “puupelloksi”?

Joka tapauksessa olen taipuvainen uskomaan kestävän kehityksen näkökulmasta, että ravintoketjuhierarkian alatasoilla olevien kasvien, ötököiden ja pörriäisten suojeleminen on tärkeämpää kuin sen ylätasoilla olevien eliöiden. Liekö EU:n direktiiveillä lintujen ja suurpetojen osalta on mitään tekemistä kestävän kehityksen kanssa? Eiköhän niiden suojelu perustuu aivan muihin arvoihin. Hömötiaiset, sudet, karhut, ahmat ja ilvekset lajeina ovat arvokkaita pelkästään itsenään. Tosin mikään näistä ei ole uhanalainen niiin kauan kun Venäjä on Suomen itänaapurina.

Luonnon ennallistaminen – retroreaktiivista haikailua

Kirjoitin jo aikaisemmin (2.8.2022) US-puheenvuoron, jossa arvioin, että luonnonsuojelua Suomessa ohjaa retroreaktiivinen ajattelu, jossa koetetaan reaktiivisesti suojella jotakin uhanalaista (eliöitä, elinympäristöjä) ja retrohenkisesti tavoitellaan jotakin koskematonta luonnontilaa. Se ei ota ollenkaan huomioon ilmastonmuutosta, joka ennusteiden mukaan muuttaa radikaalisti erityisesti pohjoisten alueiden kuten Suomen luontoa tulevina vuosikymmeninä. Helsingin Sanomien (31.7.2022) pääkirjoituksen mukaan Suomen ympäristökeskuksen (Syke) biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro arvioi Ylen Radio Suomen hastattelussa, että Suomessa on 50 vuoden päästä Unkaria nykyistä vastaava ilmasto.

EU-komission esitys luonnon ennallistamiseksi on ääriesimerkki tällaisesta retroreaktiivisesta ajattelusta. Ympäristöministeri Maria Ohisalo myös kommentoi kriittisesti A-studiossa 17.10.2022 “ennallistaminen”-termiä, että se antaa museoimisvaikutelman. Hänen mukaansa se ei ole tarkoitus, vaan luonnon tilan parantaminen. Paljon oleellisempaa tässä on kuitenkin, että miten EU-komissio ymmärtää käyttämänsä “restoration”-termin. Ymmärtääkseni “restoration” on voimakkaampi ilmaisu kuin ennallistaminen, joka voi kenties voi tarkoittaa osittaistakin muutosta johonkin entiseen.  Tuskin EU-komissio on sattumalta terminsä valinnut.

Joku viikko sitten uutisoitiin naalin paluusta pesimään Suomeen. Naali on hyvä esimerkki retroreaktiivisesta luonnonsuojelusta. Se on on viehättävä eläin, mutta tuskin tulee luonnollisesti menestymään Suomessa pitkään. Jo nyt sitä turvataan ampumalla kettuja, jotka ilmastomuutoksen seurauksena laajentavat reviiriään pohjoiseen. Jatkossa tarvittaisiin vielä intensiivisempiä kettujen mestsästystä naalien pelastamiseksi. Ja onnistuuko sittenkään?

EU:n ennallistamisesitys

EU-komission ennallistamisesitys (asetusluonnos) on ääriesimerkki hehtaariammunnasta, jossa retrohenkisesti pyritään ennallistamaan vuoteen 2030 mennessä 30 % sellaisista sellaisista alueista, joiden tilaa on heikennetty niin, että ne eivät enää ole hyvässä kunnossa, vuoteen 2040 mennessä 60 prosenttia ja vuoteen 2050 mennessä 90 prosenttia.

EU-komission luonnos on koko EU-aluetta kattava eikä käsitele yksittäisiä jäsenvaltioita ja niiden erityispiirteitä. Sen sijaan jäsenvaltion oletetaan tekevän EU-tasoisen asetuksen perusteella oman kansallisen ennallistamissuunnitelman. Yleisluonteisuudestaan johtuen luonnos  näyttää olevan niin epäselvä, että siihen perehtyneillä asiantuntijoilla tuntuu olevan poikkevat tulkinnat https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009154151.html). Ministeri Ohisalo korosti A-studiossa (17.10.2022), että kyseessä on alustava esitys ja se tarkentuu jatkossa. Jos se tarkentuu Brusselista käsin, Suomen on syytä pelätä pahinta.

Suomen on pyrittävä tarkentamaan EU-komission esitystä tulkitsemalla sitä itse. Esitys ei käsittele EU:n pohjoisten alueiden erityispiirteitä, joista yksi on keskimääräistä nopeampi ja suurempi ilmaston lämpeneminen. Siinä kyllä viitataan ahkerasti ilmastonmuutokseen, mutta näkökulma on, että miten ennallistaminen voisi lieventää ilmastonmuutosta ja auttaa luontoa sopeutumaan siihen. Mutta se ei analysoi ollenkaan, että miten ilmaston muutos vaikuttaa siihen, että mitä voidaan ja mitä on järkevää ennallistaa.

Esityksessä on kuitenkin mielenkiintoinen kohta (sivu 37, kohta 8 b ), jossa jäsenmaille annetaan oikeus tinkiä sitoumuksista, kun kysymys on ilmastonmuutoksen aiheuttamista elinympäristön muutoksista. En ole huomannut, että siihen olisi Suomessa kiinnitetty riittävää huomiota. Luonnonvarakeskus esimerkiksi on julkaissut esiselvityksen EU-komission ennallistamissuunnitelmasta (Kareksela, S., Räsänen, A., Kuningas, S., Louhi, P. & Ruuhijärvi, J., Esiselvitys Euroopan Unionin ennallistamislakialoitteen vaikutuksista Suomessa, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 23/2022, Luonnonvarakeskus, Helsinki, 2022). Siinä arvioidaan mm. minkälaisia pinta-aloja ja kustannuksia ennallistamislakialoitteessa esitetyt tavoitteet merkitsivät Suomen kannalta. Selvityksen mukaan 30 %:n tavoite merkitsisi 1,2 miljoonan hehtaarin ennallistamista, joista soita 532.000 ha, tunturialueita 160.000 ha ja metsiä 212.000 ha. Mielenkiintoista raportissa on, että siinä mainitaan ilmastomuutoksen vaikutus soiden muttei tunturiluonnon yhteydessä. On selvää, että ilmastomuutoksen seurauksena tuntirikoivikot siirtyvät ylemmäs elleivät katoa kokonaan Suomesta. Ja tehtiinpä mitä tahansa eivät kaikki kuivatut tai ojitetut suot välttämättä enää ennallistu soiksi, kun maan pinta nousee ja ilmasto lämpenee.

Suomen tulisikin ensisijassa käynnistää objektiivinen (eli poliittisesti ja ideologisesti vapaa) tutkimushanke, jossa arvioidaan ilmaston muutoksen (esim. globaalin 1,5 asteen lämpenemisen) vaikutukset Suomen luontoon ja arvioida sen perusteella, että mitä on järkevää tehdä Suomessa. Veikkaukseni on, että Suomella olisi runsaasti käyttöä em. sivun 37 kohdalle 8b.

Ennen tällaista perustavanlaatuista tutkimusta, kyllä jotakin järkevää voidaan tehdä sen tuloksia odotellessa. Ensinnäkin Suomi voisi luopua avohakkuista tai ainakin niiden jälkeisestä brutaalista maanpinnan auraamisesta. Se jälki on todella karmivaa. Toiseksi kyllä suo-ojia pitäisi tukkia pikimiten niin, ettei niiden valumat jatka vesistöjen pilaamista kuten ovat tehneet vähintään 50 vuotta.

Lopuksi – Nej tack

Viikkoja tai kuukausia sitten luin jostakin, että yksi EU:n ennallistamisesityksen tarkoitus on antaa sille referenssin metsien suojelusta ja ennallistamisesta painostaakseen Brasiliaa vastaavaan Amazonian metsien suojelemiseksi ja ennallistamiseksi. Ministeri Ohisalohan esitti tämän suuntaisen tulkinnan Ylen uutisissa 29.10.2022 : “Uskottavuus on heikkoa, jos kotipihaa ei hoideta” (https://yle.fi/uutiset/3-12669859). En ole vakuuttunut, että Suomen metsät ovat missään suhteessa vertailukelpoisia Amazonian metsien kanssa ja riittävä referenssi siihen tarkoitukseen. Enkä olisi valmis panttaamaan Suomen metsiä sellaiseen. Ruotsihan on sanonut nej tack, ja Ruotsi on rikas maa verrattuna Suomeen. Suomella on vain kaksi luonnonvaraa – metsät ja vesi. Niillä pitäisi tulla toimeen jatkossakin.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu