Hyssytelläänkö kunniaan liittyvää väkivaltaa monikulttuurisuuden nimissä?

HS:ssa (12.8.2023) oli kaksikin kirjoitusta kunniaan liittyvästä väkivallasta. Se on positiivista, koska ongelma on Suomessakin todellinen, pitkälti piilossa pysyvää ja julki tullessaan usein varsin järkyttävää. Toisaalta kirjoitukset antavat vaikutelman, että Suomessa hyssytellään kunniaan liittyvää väkivaltaa, jotta ei vain leimattaisi ja loukattaisi ketään.

Molemmissa kirjoituksista esitetään THL:n määritelmä ”kunniaan liittyvä väkivalta on yhteisöllistä väkivaltaa, jossa perhe, suku tai muu yhteisö kontrolloi yksilöä väkivaltaisesti syyttäen normien vastaisesta käytöksestä.” Siinä ei sanallakaan viitata kulttuuriin (paitsi epäsuorasti normien kautta, jotka yleensä ovat kulttuurisia). THL:n kyllä selventää, että kunniaan liittyvän väkivallan  ”taustalla on yhteisöllinen, usein epätasa-arvoinen ja miesvaltainen arvomaailma”, joita voidaan pitää kulttuurisina ulottuvuuksina. Ympäripyöreästi THL jatkaa, että sitä ”esiintyy eri kulttuureissa ja alakulttuureissa kaikkialla maailmassa”, mutta jättää mainitsematta sen, että kunniaan perustuvan väkivallan yleisyys ja  vakavuus poikkeavat merkittävästi eri kulttuureissa.

Silmäillessäni pikaisesti kunniaan liittyvää väkivaltaa ja kulttuurin suhdetta koskevaa tieteellistä kirjallisuutta törmäsin Cyril Eshareturin, Christine Lylen, ja Angela Morganin artikkeliin ”Policy Responses to Honor-Based Violence: A Cultural or National Problem?” (Journal of Aggression, Maltreatment & Trauma, 2014). Siinä tunnistetaan kunniaan liittyvän väkivallan Iso-Britanniassa – sen äärimuodossaan ja julkisesti tunnustettuna – liittyvän Lähi-Idästä ja Etelä-Aasiasta tuleviin maahanmuuttajiin ja heidän jälkeläisiin.

Viitaten useampiin aikaisempiin tutkijoihin he esittävät, että Iso-Britanniassa ”monikulttuurisuus käsitteenä, jossa valtio kannattaa vähemmistöryhmien perinteiden ja normien kunnioittamista, edesauttaa kunnian liittyvän väkivallan säilymistä” (s. 373). Heidän mukaan monikulttuurisuutta korostavalla valtiolla ei oikein ole oikeutta puuttuu vähemmistöryhmien asioihin, vaikka ryhmä systemaattisesti rikkoisi joidenkin jäsentensä perusoikeuksia. Se johtaa ”välinpitämättömyyden politiikkaan”, jossa rikokset, jotka liittyvät kulttuuriin tai etnisen taustaan, pyritään  katsomaan läpi sormien rasistisen ja islamofobisen leiman pelossa.

Onko THL:n varovaisuuden syynä sama pelko? Liekö se kiertelyllään ja kaartelullaan tarkoittaa, että maahanmuuttajat maista, joiden kulttuuri hyväksyy kunniaan liittyvän väkivallan tai jopa kannustaa siihen (esim. Lähi-Idän muslimimaat), muodostavat uusissa kotimaissaan eri puolilla maailmaa yhteisöllisiä, epätasa-arvoisia ja miesvaltaisia alakulttuureita, joissa esiintyy kunniaan liittyvää väkivaltaa? Jos niin, voisiko sen ilmaista suoremmin?

Monikulttuurisuus sinänsä ei ole ongelma. Suomi on ollut monikulttuurinen maa iät ja ajat. Ongelma on  monikulttuurisuuden kritiikitön ihannointi ja kulttuurirelativismi, jonka mukaan monikulttuurisuus on arvokasta riippumatta siitä että mitä kukin sen muodostavaa kulttuuri sisältää, ja mitään kulttuuria ei voi perustellusti kritisoida ulkopuolelta muiden kulttuureiden lähtökohdista.  Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila kirjoitti jo 14.9.2019  HS-kolumnissaan: “Ihmisoikeuksiin liityvien asioiden kohdalla ei kaivata monikulttuurista ymmärrystä tai kulttuurirelativismia: kunniaväkivalta on häpeällistä kulttuuritaustasta riippumatta.” Siihen on helppo yhtyä, mutta toimiiko Suomi sen mukaisesti? Vai seuraako se Iso-Britannian esimerkkiä ja hyssyttelee kunniaan liittyvää väkivaltaa monikulttuurisuuden nimissä, äärimmäiset kunniaan liittyvät rikokset kuten “kunniamurhat” poikkeuksena?