Johtopäätösten aika – Miksi Olli Rehn eikä joku muu?

Olen kuvannut viidessä aikaisemmassa US-puheenvuorossani vaikutelmiani kustakin kärkiehdokkaaksi arvioimistani kandidaatista. Sen jälkeen olen makustellut niitä ja seurannut heidän esiintymisiä Ylen ehdokaskohtaisissa vaalitenteissä. Nyt kun viimeinenkin henkilökohtainen tentti Ylen puolella on ohi ja ennakkoäänestys käynnissä, on johtopäätösten aika.

Kaiken tämän sulattelun ja pohdinnan tuloksena olen päätynyt Olli Rehniin. En kylläkään puoluepoliittisista uskollisuudesta. Syy valintaani on se, että Olli Rehniin voi luottaa. Hänen tapauksessa tiedetään, että mitä saadaan, jos hänet valitaan presidentiksi. Erityisesti Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston tapauksissa ei ole niin. Kriittisen lukutaidon omaava äänestäjä ei voi luottaa siihen, että he todella edustavat ja kannattavat sitä mitä kertovat edustavansa ja kannattavansa.

Pekka Haavisto – uskomaton värinvaihtaja

Pekka Haavisto on eittämättä asiantunteva ja yleensä varmaan harkitsevakin, mutta nyt hän on mennyt puna-vihreän värinsä vaihtamisessa niin pitkälle, että kameoleonttikin kadehtisi. Hän on pyrkinyt luomaan itsestää kuvaa ”kovana pekkana”, joka vuosikymmeniä sitten on vaientanut koulukiusaajansa jäisellä lumipallolla ja joka – ainakin puheissaan jo vuonna 2015 – oli valmis pistämään puomit kiinni itärajalla Venäjältä tulleen välineellistetyn maahanmuuton pysäyttämiseksi. Ja kertoo edelleen olevansa siihen valmis.

Ylen henkilökohtaisessa tentissä hän ei enää puhunut mitään kansainvälisistä  pakolais- ja ihmisoikeussopimuksista vaikka olisi ollut valmis panemaan itärajan kiinni. Se sai asiantuntijakommentaattoritkin (esim. Markku Jokisipilä ja Jenni Karimäki) haukkomaan henkeään. Kumma kyllä Vihreiden puoluejohto ei ole kritisoinut Haavistoa tällaisesta kerettiläisyydestä. Evätkä edes korkeasti oppineet ihmisoikeusprofessorit ole parahtaneet, vaikka ovat muuten olleet kärkkäät muistuttamaan kansainvälisistä ihmisoikeuksista joka käänteessä. Heistä Martin Scheinin jopa lukeutuu Haavistoa tukevaan ”kansalaisvaltuuskuntaan”.

Minun on vaikea uskoa, että Haaviston värinvaihto on uskottava. Jos hänet valitaan presidentiksi, edessä on uusi värinvaihto punavihreäksi ja paluu vihreään ulkopolittiseen agendaan, jota hän on parhaansa mukaan pyrkinyt toteuttamaan ulkoministerinä. Sen huolestuttavin piirre on, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa mukaisesti Vihreät ovat kaikin tavoin yrittäneet vastustaa mahdollisuutta sulkea itäraja tarvittaessa, ensin rajavartiolain uudistusta eduskunnassa vuonna 2022 ja nyt sen konkreettista soveltamista meneillään olevan välineellistetyn maahanmuuton yhteydessä. Vihreiden vaatimus, että jokaisen turvapaikanhakijan, joka osaa sanoa ”asylum”, on päästävä turvapaikkaprosessiin Suomeen, merkitsee käytännössä avoimia rajoja. Sitä ei kestä Suomi, sitä ei kestä EU.

Alexander Stubb – edelleen arvaamaton ja huoleton optimisti

Minulle Alexander Stubb on täysin arvaamaton kortti. Kuten Ylen tentissä 17.1.2024 kävi ilmi hän on muuttanut mielipiteitään erityisesti Venäjää koskevissa asioissa, ajankohtaisimpana suhtautumistaan venäläistaustaisten kaksoiskansalaisuuteen. Hänen aikaisemmat russofobia-puheet kuulostavat tänä päivänä suorastaan irvokkailta, Putinin kielenkäytöltä.  On tietysti hyvä, että ihminen  on valmis muuttamaan mielipidetään, kun ymmärtää olleensa aikaisemmin väärässä. Mutta  tasavallan presidentin pitäisi heti alkujaan harkita asiat niin perusteellisesti, ettei hänen tarvitse toistuvasti muuttaa kantojaan.

Kun Haavisto on koettanut asemoida itseään enemmän oikealle, Stubb on taas pyrkinyt  vastakkaiseen suuntaan. Jos hänen ilmaisemat mielipiteet lakko-oikeudesta Ilta-Sanomien vaalimessuilla  otetaan vakavasti eikä ainoastaan vasemmistolaisesti suuntautuneiden äänestäjien kosiskeluksi,  hän asiallisesti olisi paljon vasemmistolaisempi kuin HS:n arvokartta kertoo. Mutta kuinka uskottavaa tämä Stubbin  omin sanoin ”kehittyminen” on?

Stubbin puheenjohtajakausi Kokoomuksen puheenjohtajana (2014-2016) – sisältäen vuoden pääministerinä (2014-2015) ja vuoden (2015-2016) valtiovarainministerinä –  täytyy olla ollut hyvin traumaattinen kokemus erityisesti kokoomuslaisille, koska he olivat valmiit laittamaan hänet vaihtoon heti seuraavassa puoluekokouksessaan 2016. Joku Stubbin toiminnassa meni pieleen ja pahasti. Minua ihmetyttää, että Stubbin kokoomuslaiset kritisoijat ovat pysyneet hiiren hiljaa meneillään olevan presidenttivaalikampanjan aikana. Tietysti heillä on oikeus siihen. Kyseessä on kuitenkin Suomen tasavallan presidentin valinta, jolloin äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus mahdollisimman informoituun valintaan.

Nyt, kun Kokoomus on valinnut Stubbin presidenttiehdokkaakseen, herää kysymys, että miksi se uskoo tai odottaa hänen suorituvan paremmin tasavallan presidentin tehtävässä kuin puoluejohtajana, pääministerinä ja valtiovarainministerinä? Tietysti presidentin tehtävä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana sopii paremmin hänen asiantuntemusprofiiliin kuin sisäpolitiikka. Tosin hän on erityisesti perehtynyt EU-politiikkaan, joka on pääministerin vastuulla.

Kuitenkin Stubb ikuisena optimistina vaikuttaa edelleen huolettomalta veikolta. Viime viikolla kävi ilmi, että Donald Trumpin oli vuonna 2020 vannonut EU-komission  puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille, ettei USA tule puolustamaan Eurooppaa sotilaallisesti, jos tänne hyökätään, ja että USA eroaa Natosta. Trumpin kriittinen asenna Natoon on ollut tunnettu asia, mutta se, että hän on sanonut sen noin suoraan ja päin naamaa EU-komission puheenjohtajalle on jotakin uutta.

Stubb tuntuu kuitenkin suhtautuvan huolettomasti Trumpin uhkaukseen uskoen, että ”Yhdysvallat tuskin jättää Eurooppaa oman onnensa nojaan”(HS, 11.1.2024). Minusta Trumpin uhkailuihin on syytä suhtautua todella vakavasti. Ja jopa Euroopan keskuspankin puheenjohtaja Christine Lagarde pitää Trumpin valintaa USA:n presidentiksi uhkaksi Euroopalle (HS, 12.1.2024). Eikö Suomen ja EU:n tule aina varautua myös pahimpaan skenaarioon?

Jussi Halla-aho – demonisoitu toisinajattelija

Kuten toin esille Jussi Halla-ahoa koskevassa puheenvuorossani, en usko hänen menestysmahdollisuuksiin presidentin vaalien toisella kierroksella, jos hän etenee sinne saakka. Liian moni ei voi edes ajatella äänestävänsä häntä. Mutta kyllä minusta jo nyt olisi aika lakata demonisoimasta häntä. Hän on erinomainen toisinajattelija, jonka inhorealistisiakin ajatuksia kannattaa ottaa huomioon, mahdollisesti ikävimpinä skenaarioina koskien mitä voi tapahtua tai miten asiat voivat olla tai mennä.

Tosin toivoisin Halla-ahon soveltavan lahjakkuttaan nyt edessä oleviin presidenttivaaleihin: mikä on inhottavin skenaario sen lopputuloksesta ja mitä sen estämiseksi on tehtävissä?

Jutta Urpilainen – omiensakin hylkäämä

Jutta Urpilainen on minusta aivan käypä ehdokas, mutta hän vaikuttaa jäävän pimentoon näissä vaaleissa. Mielipidemittausten mukaan suuri osa SDP:n kannattajista ei ole valmiit äänestämään häntä, eivät edes hänen omat kannattajat SDP:n sisällä, vaan mieluummin Pekka Haavistoa.

Luulen, että Urpilainen lähti presidenttikisaan, koska SDP:llä ei ollut muita uskottavia vaihtoehtoja ja koska hänen komissaarikausi päättynee kuluvan vuoden loppupuolella. Sitä seuraavaa tulevaisuutta varten on hyvä olla asemissa. Se, että Urpilaisen kannattajat nyt hylkäävät hänet, on todella noloa ja nöyryyttävää sekä SDP:tä että Urpilaista kohtaan.

Olli Rehn – tolkun ihminen johon voi luottaa

Miksi Rehn? Siksi, että siinä on ihminen, johon voi luottaa.  Äänestäessään Olli Rehniä tietää, että millaisen presidentin saa. Luotettavuuden lisäksi hän on asiantunteva, harkitseva, johdonmukainen kannanotoissaan, rehellinen, oikeudenmukainen, kovassa paikassa testattu, vastuuntuntoinen ja maltillinen presidenttiehdokas.

Kreikan talous- ja valuuttakriisin yhteydessä Rehn oli paljon kovemmassa paikassa kuin kukaan kilpaileva ehdokas on politiikkona ollut. Hän näki läheltä, että mihin valtion holtiton velkaantuminen voi johtaa. Sen kokemuksen jälkeen hän varmaan koettaisi presidenttinä tehdä julkisuudessa piilossa kaikkensa, ettei Kreikan tie ole Suomen tie. Se on vastuuntuntoa.

En henkilökohtaisesti ole Olli Rehnin kanssa samaa mieltä kaikista asioista. Erityisesti hän on turhan liberaali minun makuuni.  Vaalitaktisesti hänen olisi varmaan kannattanut esittää konservatiisempaa kuin on esittänyt eikä alkaa kilpailla Haaviston ja Stubbin kanssa liberaalisuudellaan. Mutta ilmeisesti  umpirehellisenä ihmisenä hän ei ole taktikoinut, vaan on vastannut aina niin kuin ajattelee. Uskon kuitenkin, että maltillisena eli ns. tolkun ihmisenä hän ei missään nimessä vaadi sateenkaarilippua nostettavaksi presidentinlinnan lipputankoon astuessaan virkaansa.

Konservatiivisemmallekin äänestäjälle Rehn on ainoa vaihtoehto, jolla on realistinen mahdollisuus haastaa vielä liberaalimmat Stubbin ja Haaviston vaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu