Kaikkien aikojen perustuslakimoka ja kaikki vain lautasen tähden – EU:n elvytyspaketti esimerkkinä

Suomen Kuvalehden numeron 5, 2021, kirjoituksessa ”Ahtaassa raossa” käsiteltiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin reviiritaistelua erityisesti ulkopolitiikan hoidossa.  Kaikki tämä palautuu perustuslain muutoksiin ja täsmennyksiin, joita on tehty Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen. Kekkosen yksinvaltakauden jälkeen hänen seuraaja, presidentti Mauno Koivisto, näki, ettei valtaa tule keskittää liikaa yhdelle henkilölle – ei edes tasavallan presidentille. Nyt valta on kuitenkin taas keskitetty yhdelle henkilölle – pääministerille. Tietysti pääministeri on vastuussa eduskunnalle, mutta enemmistöhallitusten tapauksessa se on varsin nimellistä.

Perustuslakiuudistusten kardinaalivirhe on, että tasavallan presidentti suljettiin pois EU-pöydistä. Sillä pieni Suomi kavensi ennestään pientä vaikuttamismahdollisuuttaan EU:ssa, puoluepolitisoi Suomen EU-politiikan ja heikensi suomalaisten luottamusta EU-päätöksentekoon. Parhaillaan ajankohtainen EU-elpymispaketti on hyvä esimerkki näistä ongelmista.

Pääministeri Marin on kenties virkansa puolesta puolustellut tiukasti viime kesänä saavutettua EU-elvytyspakettisopua. Verrattuna komission alkuperäiseen ehdotukseen Suomi sai kylläkin pienennettyä maksuosuuttaan paketista parilla miljardilla, avustusten osuus 750 miljardin elpymispaketissa pieneni 500 miljardista 390 miljardiin ja lainojen osuus nousi 250 miljardista 360 miljardiin. Alkuperäisiin ehdotuksiin rakennetaan kuitenkin aina neuvottelu- tai tinkimisvaraa, joten näitä, sinänsä positiivisia, muutoksia ei voida pitää kovinkaan suurina saavutuksina.

Suomen näkökulmasta sovittua elvytyspakettia on vaikea pitää minään voittona. Suomi on paketin nettomaksaja, maksaen 6,6 miljardia euroa ja saaden viimeisten arvioiden mukaan avustuksina 2,7 miljardia riippuen bruttokansantuotteen kehityksestä vuosina 2020-2021. Kun Suomen brutto- ja nettomaksuosuuksia on pystytty näinkin yksityiskohtaisesti arvioimaan, luulisi, että vastaavat luvut löytyvät koskien kaikkia EU-maita. Useista googlausyrityksistä huolimatta en löytänyt sellaisia arvioidakseni, että vaikuttavatko luvut ollenkaan tasapuolisilta, kun ne suhteutetaan esim. bruttokansantuotteeseen ja asukaslukuun.

Olisiko EU:n elpymispakettipäätöksessä mikään muuttunut, jos presidentti Niinistö olisi ollut mukana neuvotteluissa? Kuka tietää, mutta tuskinpa siitä olisi ollut mitään haittaakaan. Luulenpa, että jos Suomesta olisi ollut kaksi tasavertaista edustamassa, fundeeraamassa, keskustelemassa ja puolustamassa Suomen etua, vaikutus olisi ollut positiivinen. Tietäen Niinistön kriittisyyden EU:n elvytyspakettia kohtaan keskustelua olisi hyvinkin syntynyt.

Jos Niinistö ja Marin olisivat olleet mukana hyväksymässä ratkaisun, uskon, että ainakin perustelut tehdylle ratkaisulle olisivat olleet paremmat. Marinin mukaan Suomen osuutta selittää se, että Suomi on vauras maa. En tiedä, että oliko tämä selitys lapsus. Luulen, että ainakin Niinistö tietää, että kansantuote ei kuvaa maan vaurautta tai rikkautta. Tosiasiassa Suomi on 26 EU-maiden joukossa keskitasoa yhdestoista) vauraudeltaan per aikuinen, kun suurimmat avustuksen saajamaat, Italia, Espanja ja Ranska, ovat selvästi vauraampia per aikuinen kuin Suomi (https://www.europeandatajournalism.eu/eng/News/Data-news/Europe-is-getting-wealthier-and-more-inequal). Mutta jos Niinistö ja Marin olisivat yhdessä vakuuttaneet, että kyseessä on paras mahdollinen, kansalaisten olisi varmaan paljon helpompi hyväksyä se.

Kenties Marinilta olisi ollut parempi ratkaisu kertoa rehellisesti Suomen kansalle, että sovittu elvytyspaketti on Suomen näkökulmasta ”paskasopimus”, mutta parempaakaan ei ollut mahdollisuutta. Vaikka elvytys EU-alueella on perusteltua, tehty sopimus ei varmaan ole elvytyksen näkökulmasta optimaalinen. Kuten todettua se merkitsee joidenkin maiden tapauksessa tulonsiirtoa köyhemmiltä rikkaammille, huonosti talouttaan hoitaneille, maille. Avustussummat joillekin saajamaille suhteutettuna niiden budjetteihin ovat niin suuria, ettei niitä kyetä järkevästi käyttämään asetetun aikataulun (2026 loppuun mennessä) puitteissa. On myös pelättävissä, ettei EU myöskään kykene valvomaan jaettavien 390 miljardin käyttöä, koska se ei ole kyennyt tekemään sitä normaalin EU-rahoituksen yhteydessä. Elvytyspaketti myös venyttää EU-sopimusta ollen ”no bailout”-periaatteen vastainen. Kun tällaiseen sopimuksen venyttämiseen on lähdetty, on pelättävissä, että samanlaisia avustuspaketteja järjestellään jatkossakin, vaikka kukin niistä vaatii erillisen päätöksen.

EU on niin tärkeä Suomelle, että Suomen EU-politiikan ei pitäisi olla konjuktuuripolitiikkaa, vaan sitä pitäisi harjoittaa kansallisen yhtenäisyyden hengessä kuten puolustuspolitiikkaa. Nyt elvytyspakettisopimus on joutunut hallituksen ja opposition väliseksi kiistakappaleeksi.

Tietysti pääosassa EU-maista pääministeri tai vastaava vastaa EU-politiikasta, mutta Suomen asema tässäkin suhteessa on vaikea. Suomi on pieni maa, jonka vaikuttamisvalta EU:ssa on korkeintaan kokonsa kokoinen. Suomi on myös suomalaisten näkökulmasta merkittävä nettomaksaja EU:ssa. Nettomaksut on helpompi laskea ja hahmottaa kuin selvittää luotettavasti jäsenyydestä koituvat hyödyt. Nettosaajamaissa taas kaikki on taloudellisesti kotiinpäin eikä loppua näy.

Perustuslaki on nyt mikä se on eikä sitä voida enää palauttaa muotoon, joka olisi mahdollistanut sekä tasavallan presidentin että pääministerin osallistumisen EU:n huippukokouksiin. Mutta tehdyt perustuslakimuutokset osoittavat taas kerran kuinka vähällä harkintakyvyllä Suomeakin voidaan johtaa. Suomella olisi ollut mahdollisuus säilyttää, ainakin hitusen suuremman vaikuttamismahdollisuuden EU-pöydissä vetoamalla Suomen perustuslakiin. Mutta suomalaiset typerykset muuttivat – kenties EU:n painotuksesta -perustuslakia, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan missään muussa demokraattisessa maassa. Jos asia oli lautasista kiinni, Suomi olisi voinut tehdä selväksi, että sekä Suomen tasavallan presidentti että pääministeri voivat molemmat tyytyä yhteiseen hotelli-illalliseen, jos huippukokousten illallispöytiin ei löydy lautasia Suomen kahdelle edustajalle.

Joka tapauksessa tasavallan presidentin sulkeminen pois EU-pöydistä on kaikkien aikojen poliittisia mokia Suomen historiassa. Suomi saa kärsiä siitä niin kauan kuin EU pysyy pystyssä.