Kumpaa uskoa – Petteri Taalasta vai Markku Ollikaista?

HS:ssa oli tänään (28.4.2023) kirjoitus ”Ilmastogurun metsäpuheet hämmentävät tutkijoita”. Kirjoituksen mukaan Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petter Taalaksen näkemykset Suomen ilmastopolitiikasta, metsistä ja hiilinieluista ovat saaneet emeritusprofessori Markku Ollikaisen vetämän Suomen ilmastopaneelin hämmentymään. Näin ilmastotieteen maallikkona herää kysymys, että kumpaa uskoa?

Sama HS:n artikkeli puhuu huippututkijoista koostuvasta Suomen ilmastopaneelista. Pitkän akateemisen uran tehneenä olen oppinut luomaan ensimmäisen käsityksen tutkijoiden pätevyydestä heidän viittausindeksien perusteella eli kuinka paljon tutkijoiden julkaisuihin viitataan. Google Scholar tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden tarkistaa useimpien nykyajan tutkijoiden julkaisujen saamien viittausten määrän. Google Scholarilla ja eri viittausindekseillä on heikkoutensa. Kuitenkin kun puhutaan huippututkijasta, voidaan olettaa, että hän on tehnyt merkittäviä tieteellisiä kontribuutioita ja että hänen julkaisuhin viitataan.

Suomen ilmastopaneelissa on tällä hetkellä 15 jäsentä. Jäsenten esittelyjen (https://www.ilmastopaneeli.fi/yhteystiedot/) mukaan viisi heistä on hyvinkin tutkinut varsinaista ilmastonmuutosta (ilmastopäästöjä, hiilinieluja, jne.).  Loput kymmenen näyttävät tutkineen erilaisia  ilmastomuutokseen liittyviä liitännäisilmiöitä (esim. energia, rakentaminen, liikenne, ilmastolainsäädäntö, sopeutuminen ilmastomuutokseen). Heidän edustamat näkökulmat ovat varmaan aivan aiheellisia ilmastomuutoksen (kaikkine vaikutuksineen), kokonaisvaltaisessa selvittämisessä, mutta he eivät välttämättä ole asiantuntijoita arvioimaan Petteri Taalaksen näkemyksiä.

Edellä mainituista viidestä varsinaista ilmastonmuutosta tutkineesta tai tutkivasta jäsenestä kolmella ei ole henkilökohtaista Google Scholar-sivuja. Nopeasti katsottuna kahdella heistä viittausten määrä näyttää olevan sen verran vaatimaton, ettei heitä voi ainakaan vielä huippututkijoiksi luonehtia. Sen sijaan kolmas heistä, Timo Vesala, näyttää olevan ahkerasti viitattu. Hänen julkaisuihin on hyvinkin viittauksia relusti yli 30.000. Vaikka en tunne hänen tieteenalan viittauskäytäntöä, eli kuinka paljon esim. maailamn ”top 1”-prosentin tai ”top  2”-prosentin tutkijoilla on viittauksia, veikkaan, että häntä voi pitää huippututkijana alallaan.

Kahdella muulla kyseisestä viidestä, Heli Peltolalla on lähes 11.500 viittausta. Sitä voitanee pitää aivan kohtuullisena ainakin riviprofessoreille. Sen sijaan Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajalla Markku Ollikaisella on vain rapiat 5000 viittausta. Se ei vaikuta suurelta pitkän yliopistouran tehneeltä  emeritusprofessorilta.  Vaikka hänen on kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemiaan vuonna 2011, vaikea häntä on pitää huippututkijana, mutta varmaan hän on alansa asiantuntija.

Niin, Petteri Taalas. Hänen julkaisutoiminta ja saama viittaushuomio on vaatimatonta. Sitä osaltaan selittää, että hän siirtyi 2002 erilaisiin johtotehtäviin. Se näkyy hänen julkaisutuotannossa. Petteri Taalas on myös kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemiaan vuonna 2009. Vaikka hän ei ole huipputukija, varmaan hän myös on alansa asiantuntija.

Niin, kumpaa uskoa? HS:n toimittaja on tunnistanut keskeisen näkökulmaeron Taalaksen ja Ollikaisen (ja Suomen ilmastopaneelin välillä): “Taalas katsoo ilmastonmuutosta globaalista näkökulmasta”, kun taas Ollikainen kumppaneineen katsoo asiaa Suomen (ja EU:n) ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Vaikka myös Ollikainen varmaan ymmärtää, että ilmastonmuutos on globaali ilmiö, hän ei välttämättä tunnista, että ajamalla tiukkaa ilmastopolitiikkaa Suomi voi sortua paikalliseen optimoitiin globaalin optimoinnon kustannuksella. Esimerkkinä, jos suomalaiselle puusta tuotetuille tuotteille on globaalia kysyntää, hakkuiden rajoittaminen Suomessa, siirtää hakkuut jonnekin muualle, jossa niiden aiheuttamat menetykset metsien hiilinieluissa voivat olla paljon suuremmat kuin Suomessa olisivat.

Taidan olla sittenkin olla globalisti – ainkain tässä tässä.

P.S. Onko liikaa vaadittu, että Suomen johtavan sanaomalehden toimittajat käyttäisivät asiallista kieltä kirjoittaessaan tieteestä? Jos kyse ei ole huippututkijasta, olisi parempi puhua tieteellisestä asiantuntijasta. Tieteellinen asiantuntija ei välttämättä ole huippututkija, vaikka hän tietäisi kaiken mitä hänen tutkimusalasta tiedetään (mikä nykyisin tosin pyrkii olemaan mahdotonta). Huppututkijalta vaaditaan, että hän on kasvattanut niin merkittävästi sitä että mitä tutkimusalalla tiedetään, että häneen viitataan vastaavasti; tai vielä vaativammin, että hän on  haastanut olemassa olevaan tieteellistä tietoa tutkimusalueellaan  osoittamalla, että joku sitä koskeva oikeaksi uskottu tieteellinen käsitys onkin virheellinen, ja mahdollisesti on tarjonnut uuden ja paremmain korvaavan käsityksen.

Vierastan myös guru-termin käyttö tutkijoiden yhteydessä. Se vihjaa, että tutkijan asiantuntemus ei olekaan tieteeseen perustuvaa, vaan jotakin hindulaiseen uskonnolliseen valaistumiseen  verrattavaa. En tiedä, että onko guru-termin käyttö Petteri Taalaksen yhteydessä HS:n toimittajan hienovaraista piruilua.