Niinistö, ISIS-naiset, terrorismilainsäädäntö, ja EU

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön nosti uudenvuoden puheessaan esille sivistysvaltion dilemman eli asetetaanko sellaistenkin ihmisten oikeudet etusijalle, joiden voidaan perustellusti pelätä vaarantavan muiden ihmisten oikeuksia ja turvallisuutta vai asetetaanko muiden (yhteiskunnan) turvallisuus etusijalle yksilön oikeuksien kustannuksella. Varmaankin hänellä oli ISIS-äidit mielessä, vaikka asemansa vuoksi ei voinut suoraan puhua heistä. Kyseinen dilemma on tosin laajempi kysymys kuin nyt ajankohtaisten ISIS-naisten kotiuttamiset. Suomessa näytetään korostavan yksilön oikeuksia ääritapauksissakin. Vaarallisiksi arvioitujen sarjarikollisten vapauttamiset ovat esimerkkejä siitä.

Minua, kuten Niinistöäkin, on myös askarruttanut, että miten voi olla mahdollista, että Euroopan sivistysvaltiot ovat suhtautuneet niin eri tavoin ISIS-naisten kotiuttamiseen al-Holin leiriltä. Sellaiset maat kuten Tanska, Ranska, Hollanti, Belgia, Iso-Britannia, Norja ja Espanja ovat koettaneet vaikeuttaa mieluummin kuin auttaa ISIS-naisen palaamista kyseisiin maihin (Ilta-Sanomat:  ”Näin eri maat ovat palauttaneet aikuisia kansalaisiaan Syyriasta – tai kieltäytyneet tyystin”, 22.12.2020).  Riippumatta siitä, että onnistuvatko ne täysin estämään ISIS-naisten palaamisia, toiminnallaan ne vahvasti viestivät, että matkat Syyriaan osallistuakseen ISIS-järjestön toimintaan tai tukeakseen sitä ovat äärimmäisen tuomittavia.

Marin hallituksen periaatepäätöksessä kotiuttaa al-Holin leirillä olevat suomalaislapset viitataan oikeusvaltioperiaatteeseen, perustuslakiin ja Suomen muuhun lainsäädäntöön sekä kansainvälistä oikeuteen mukaan lukien ihmisoikeussopimukset, lasten oikeuksia koskevat sopimukset ja muu soveltuva kansainvälinen oikeus. En ole kuitenkaan missään nähnyt analyysiä, että mistä erot kotiuttamispolitiikassa Suomen ja em. tiukan linjan maiden välillä johtuvat – kansainvälisistä sopimuksista vai Suomen sisäisestä lainsäädännöstä. Jos edellisestä, se osoittaa, että kansainvälisten sopimusten tulkinta ei ole pelkästään juridiikkaa vaan myös politiikkaa, tahdottiinpa sitä myöntää tai ei. Jos jälkimmäisestä, se osoittaa, että on tarpeellista tarkastella Suomen terrorismilakien ajantasaisuutta kuten hallitus lupaili periaatepäätöksessään.

Jos ja kun hallitus rupeaa lupauksensa mukaan valmistelemaan lainsäädännön muutoksia liittyen terroristiseen toimintaan, muutostarpeita ei tule tarkastella pelkästään Suomen sisäisenä kysymyksenä, vaan EU:n laajuisena. Vaikka yksittäiset terroristiset teot yleensä kohdistuvat johonkin maahan ja niitä voivat suorittaa myös ”yksinäiset sudet”, niiden taustalla on kuitenkin ideologia kannattajineen, jotka inspiroivat, houkuttelevat, kannustavat, yllyttävät ja rohkaisevat kyseisiin tekoihin, mahdollisesti myös suunnitellen, rahoittaen ja avustaen niitä.  Mikä on näiden taustavaikuttajien vastuu?

Vaikka muutama kotiutettu ISIS-nainen ei välttämättä välittömästi lisää oleellisesti terrorismin uhkaa Suomessa, EU:n tasolla ISIS-naiset – verkostuneena keskenään ja laajempaan ISIS:stä sympatisoivaan ja/tai kannattavaan yhteisöön – muodostavat aivan toisen kokoluokan ongelman, erityisesti kun otetaan huomioon heidän keskeisen roolin mahdollisen uuden ISIS-sukupolven kasvattajina. Eilen (2.1.2020) HS uutisoi, että ”Suomessa on perheitä, joissa lapsille näytetään terroristijärjestöjen propagandavideoita”. Mikähän mahtaa olla tilanne koko EU-alueella? Onko tähän muuta tehokasta ratkaisua kuin erottaa lapset perheistään kuten Ruotsissa asustava kurditaustainen lääkäri Nenam Ghafouri on esittänyt (Ylen uutiset: ”Isisin uhreja auttanut lääkäri vaatii: Al-Holin Isis-leirin lapset on erotettava heti äideistään”, 19.6.2109). Mutta onko se inhimillistä? Ja mikä olisi sopiva ikäraja, jotta erottamisesta voisi olla enemmän hyötyä lapsille kuin haittaa (katkeruutta)?

Kun monet EU-maat ovat pidättyväisiä ISIS-naisten kotiuttamisessa, Suomi on valinnut varsin vastaanottavaisen linjan. Se on epäsolidaarinen EU:ta kohtaan, koska heidän merkitsemä kasvava turvallisuusuhka ei kosketta pelkästään Suomea vaan koko EU:ta. Kyllä EU:hun tarvitaan yhteinen linja suhteessa terrorismiin ja sen torjuntaan eikä Suomesta pitäisi muita liberaalimman lainsäädännön vuoksi muodostua terrorismin keidasta Eurooppaan.

Olematta juristi, minulle on usein tullut mieleen, että olisiko joidenkin al-Holin leirillä olleiden lasten etua voitu palvella kotiuttamalla heidät jonnekin muualle kuin Suomeen. Ymmärtääkseni useat Suomesta Syyrian konfliktialueelle lähteneet tai päätyneet ISIS-naiset ovat olleet maahanmuuttajataustaisia. Joillakin heistä voi olla kaksoiskansalaisuus. Minulla ei ole käytettävissä täydellisiä tilastoja kaksoiskansalaisuuksista, mutta esimerkkeinä Tilastokeskuksen mukaan Suomen ja Somalian kaksoiskansalaisuuden saaneita lähes 7000 ja Suomen ja Irakin kaksoiskansalaisia lähes 5400 vuoden 2019 lopussa. Ei aivan pieniä lukuja.

Jos ISIS-äidillä on kaksoiskansalaisuus, onko nimenomaan Suomen tehtävä kotiuttaa hänet Suomeen? Onko selvitetty mahdollisuutta kotiuttaa hänet lapsineen alkuperäiseen tai ”kulttuuriseen” kotimaahansa? Kenties kotiuttaminen esimerkiksi Somaliaan ja Irakiin ei aineellisesti eikä turvallisuuden suhteen ole niin hyvä ratkaisu kuin kotiuttaminen Suomeen, mutta todennäköisesti kumpikin niistä on paljon turvallisempi kuin Syyria on ollut sen sisällissodan aikana. Matkustaessaan vapaaehtoisesti Syyrian konfliktialueelle – jopa lapsineen – ja liittyessään ISIS-järjestöön tietoisena sen äärimmäisestä väkivallasta, suomalaiset ISIS-naiset ovat konkreettisesti osoittaneet, etteivät he hyväksy länsimaisia arvoja, eivätkä arvosta Suomen turvallisuutta ja/tai eivät koe voivansa elää ja harjoittaa uskontoaan Suomessa haluamallaan tavalla. ”Kulttuurisissa” kotimaissaan heillä todennäköisesti olisi paremmat mahdollisuudet siihen. Siellä he hyvinkin voisivat myös deradikalisoitua luonnollisemmin ja tehokkaammin kuin Suomessa, koska siellä he voisivat joutua terrorismiuhan kohteiksi eivätkä olisi ainoastaan terrorismin kannattajia tai tukijoita.

Kenekään deradikaalisoitumisesta ei voida kuitenkaan olla koskaan täysin varmoja. Niinpä jos joku Suomen kansalaisuuden omaava al-Hol-lapsi äitineen olisi onnistuttu sijoittamaan jonnekin Suomen ulkopuolelle, olisi pitänyt varmistaa, ettei heillä ole paluuta Suomeen eikä EU-alueelle. Se ilmeisesti olisi edellyttänyt Suomen kansalaisuuden ottamista pois. Ainakin Iso-Britannia on turvautunut tällaisen keinoon. Kansalaisuuden evääminen on äärimmäisen selkeä ilmaisu, että asianomainen on toiminut tuomittavalla tavalla.

Suomessa uudistettiin kansalaisuuden menettämistä koskeva lainsäädäntö vuonna 2019 (https://valtioneuvosto.fi/-/1410869/vakaviin-rikoksiin-syyllistynyt-voi-jatkossa-menettaa-suomen-kansalaisuuden). Se koskettaa ainoastaan niitä, jolla on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus sekä riittävästi tosiasiallisia siteitä tähän valtioon. Lain mukaan ”Kansalaisuuden voi niin ikään menettää vakavien terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten (…) perusteella. Tällöin edellytyksenä on lisäksi aina se, että kyseinen rikos on kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan”. Mielenkiintoisena yksityiskohtana, Sisäministeriö selittää ”Kansalaisuusyleissopimuksen mukaisesti lapsi ei voi menettää Suomen kansalaisuutta siksi, että hänen vanhempansa menettää kansalaisuuden rikokseen syyllistymisen vuoksi” (https://intermin.fi/usein-kysytyt-kysymykset-kansalaisuuden-menettamisesta). Ilmeisesti näin on, vaikka lapsi on saanut Suomen kansalaisuuden äitinsä kautta, mahdollisesti väärien tai harhaanjohtavien tietojen perusteella, lapsella ei ole mitään muita ”tosiasiallisia siteitä” Suomeen kuin Suomen kansalaisuuden menettänyt äiti, ja vaikka lapsi olisi tehnyt millaisia terroristisia tekoja tahansa. Varsin oudoltahan tämä kuulostaa – liekö sitten hyvin ajateltu? Ja millainen terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos kohdistuu Suomen elintärkeitä etuja vastaan? Onko esimerkiksi yksi, kymmenen, sata tai tuhat uhria riittävä? Laissa kiinnittää myös huomiota, että siinä viitataan suppeasti vain Suomen etuihin ottamatta huomioon EU:n etuja laajemmin.

En tiedä, että missä määrin kansalaisuuden menettämistä koskeva lakimuutos vuonna 2019 on ennättänyt vaikuttaa halukkuuteen säilyttää kaksoiskansalaisuus. Voisi kuvitella, että ne maahanmuuttajat, jotka eivät ole täysin vakuuttuneita halustaan tai kyvystään olla syyllistymättä laissa viitattuihin vakaviin rikoksiin, ovat valmiit luopumaan kaksoiskansalaisuudestaan kaiken varmuuden vuoksi heti saatuaan Suomen kansalaisuuden. Maahanmuuttujataustaiset ISIS-taistelijat ja -naiset samoin kuin maanhanmuuttajataustaisten tekemät vakavat rikokset Suomessa osoittavat kiistattomasti, että joillakin heistä on suunnattomia vaikeuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.  Jos Suomen kansalaisuuden myöntämiseen riittävää asumisaikaa voitaisiin riskiryhmien tapauksessa pidentää merkittävästi esimerkiksi 10 vuoteen, voitaisiin paremmin arvioida, että onko henkilö todella ”yhteiskuntakelpoinen” Suomessa. Riskiryhmät voitaisiin arvioida objektiivisesti rikostilastojen perusteella.

Luulisi, että tällainen riittävän asumisajan määrittäminen maahanmuuttajaryhmittäin rikostilastojen perustella, motivoisi eri maahanmuuttajayhteisöjä ottamaan enemmän vastuuta jäsenistään ja auttamaan heitä sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan eikä jättäisi kaikkea vastuuta ”kaikkivoivalle” kotouttamisvirkailijakunnalle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu