Paul Lillrank, Boris Johnson, Donald Trump, Vladimir Putin ja Anders Tegnell

Törmäsin HS:n sivuilla Aalto yliopiston tuotantotalouden professori Paul Lillrankin kirjoittamaan analyysiin ”Pelkopandemia: Moderni yövartijavaltio puolustaa uhkaavilta taudeilta” (EVA-analyysi, No. 80, 24.4.2020), jossa hän kritisoi hallituksen päättämiä rajoituksia ylimitoitetuiksi. Hänen mukaansa asetettujen rajoitusten seurauksena yhdestä laatukorjatusta elinvuodesta maksetaan koronapotilaiden kohdalla noin 463 000 euroa ja kokonaan pelastetusta elämästä yli seitsemän miljoonaa euroa. Lillrank itsekin myöntää laskelmansa karkeiksi. Niinpä en takerru näihin lukuihin, vaan niiden taustalla oleviin kysymyksiin.

Rajoituspäätösten konteksti

Lillrank kritisoi, että Suomen hallitus ylireagoi koronakriisiin niin, että asetettujen rajoitusten hintalappu ei ole missään suhteessa niiden merkitsemiin hyötyihin. Tietysti näin jälkikäteen voidaan sanoa niin, mutta hallitus asettaessaan rajoituksia maaliskuun puolivälissä toimi suuren epävarmuuden vallitessa: pelkona oli, kuten Lillrank itsekin tuo esille, että terveydenhoitokapasiteetti osoittautuu riittämättömäksi ja siitä seuraava kaaos ja katastrofi.

Aiheuttamisperiaate – mitä mikin rajoitus tavoittelee?

Lillrank tuo aivan oikein esille, että COVID-19-epidemian aiheuttama kuolleisuus tunnetusti kohdistuu enimmäkseen iäkkäisiin ja perussairaisiin ihmisiin. Kritisoidessaan epidemian vastaisten toimenpiteiden kustannusvaikuttavuutta – hinta per säästetty henki, hinta per säästetty elinvuosi, hinta per laatukorjattu elinvuosi – hän vähintään rivien välissä kritisoi hallitusta, että se on asettanut kohtuuttoman kalliita rajoituksia nimenomaan ikäihmisten (70 vuotta ja vanhempien) pelastamiseksi. Näin ikäihmisenä se tuntuu aika julmalta näkemykseltä. Itse olen ollut valmis antamaan nuorten naisministerin johtamalle hallitukselle suuren tunnustuksen juuri sitä, että se on koettanut suojata erityisesti ikäihmisiä, jotka ovat haavoittuvaisimpia tämän epidemian kynsissä.

Lillrank arvio hallituksen epidemian vastaisia toimenpiteitä kokonaisuutena erittelemättä, että miksi ne on asetettu ja mitä niillä tavoitellaan. Ikäihmisten suojelemiseksi asetettiin ”velvoite” pysyä mahdollisuuksien mukaan kotona karanteenia vastaavissa olosuhteissa ja kielto ulkopuolisten vierailuille hoitolaitoksissa ja vastaavissa (tietyin poikkeuksin). Nämä erityisesti ikäihmisten suojelemiseksi asetetut toimenpiteet ovat yhteiskunnallisesti suhteellisen halpoja, vaikka erityisesti pitkittyessään niillä on sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Kyseisten toimenpiteiden välittömät taloudelliset vaikutukset rajoittuvat ikäihmisten ei-jokapäiväisen kulutuksen pienemiseen, mikä osaltaan vähentää taloudellista toimeliaisuutta yhteiskunnassa. Mutta se tuskin on suurin syy Suomen talouden voimakkaaseen supistumiseen koronaepidemian seurauksena.

Muut epidemian vastaiset toimet kuten kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset, kirjastojen, museoiden, teattereiden ja ravintoloiden sulkemiset ja koulujen siirtyminen etäopetukseen asetettiin epidemian leviämisen hidastamiseksi niin, ettei terveydenhoitokapasiteetti ylikuormitu, ja yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi niin, että kriittisillä aloille voidaan turvata tarvittava työvoima. Kun otetaan huomioon ikäihmisille asetetut erityisrajoitukset, nämä muut toimenpiteet eivät asiallisesti koskeneet heitä. Jos ikäihminen päätti noudattaa hänelle asetettua velvoitetta pysyä karanteenin tapaisissa oloissa, ei hän voinut lähteä lähimpään ravintolaan kaljalle eikä fyysisesti osallistua kokoontumisiin muuallakaan.

Koska tarve turvata yhteiskunnan toiminta oli syy näiden muiden epidemian vastaisille toimille – eikä pelkästään koronakuolemien vähentäminen – on kohtuutonta, että Lillrank suhteuttaa niiden kustannukset pelkästään koronakuolemien määriin, säästettyihin elinvuosiin ja niiden laatuun. Johtuen koronakuolleisuuden voimakkaasta keskittymisestä iäkkäisiin tämä laskentatapaa nostaa iäkkäät ihmiset suurimmiksi – ellei melkein ainoiksi – näiden rajoitusten hyötyjiksi. Tosin, koska iäkkäillä ihmisillä yleensä on vähemmän elinvuosia jäljellä kuin nuoremmilla ja niiden laatu on heikompi, säästetyt elinvuodet ja laatukorjatut sellaiset pienentävät ikäihmisten painoarvoja vaikuttavauutta (hyötyjä) arvioitaessa.

Näillä muilla toimenpiteillä oli kuitenkin sivuvaikutuksia myös ikäihmisiin. Jos ilman niitä terveydenhoitokapasiteetti olisi ylittynyt ja hoidettavia olisi jouduttu todella priorisoimaan, ikäihmiset todennäköisesti olisivat kärsineet siitä. Epidemian voimakas leviäminen ja esiintyminen olisi myös lisännyt riskiä, että em. ikäihmisten suojelutoimenpiteiden noudattamisesta huolimatta ikäihmiset altistuisivat virukselle. Ja mitä mahdollinen yhteiskunnallinen kaaos olisi merkinnyt ikäihmisille? Mutta ei suinkaan ainoastaan ikäihmisille!

Lopuksi

Vaikka ihmiselämän arvottaminen euroina tai vastaavina on epämiellyttävää, ymmärrän Lillrankin sanomaa, että sellaistakin väistämättä joudutaan tekemään terveydenhuollon piirissä, kun jaetaan niukkuutta. Vierastan kuitenkin, että hän näkee erityisesti ikäihmisten henkien pelastamisen meneillään olevan koronaepidemian yhteydessä niin yksioikoisesti ylireagoinniksi.

Lillrank on oikeassa, että Suomi kuten muutkin länsimaat olivat valmistautumattomia CORVID-19-pandemian saapumiseen, vaikka asiantuntijat ovat varoittaneet vuosia vastaavan pandemian tulosta. Olen myös täysin samaa mieltä, että Suomen kuten muidenkin maiden tulee jatkossa valmistautua paremmin vastaaviin tilanteisiin. On vaikea uskoa, etteivät ne niin tekisikin tämän kokemuksen jälkeen. Tosin uutta, tappavaa pandemiaa odotellessa 10 tai kenties 100 vuotta, opit pyrkivät unohtumaan.

Olen kuitenkin täysin eri mieltä, että länsimaiden hallitusten pandemian vastaisia toimenpiteitä voidaan syyttää ylireagoinniksi ja selittää se vain irrationaaliseksi laumakäyttäytymiseksi. Kysyn vain, mitkä olivat Italian hallituksen vaihtoehdot, kun pandemia saapui Lombardiaan? Siinä vaiheessa oli hyvin vähän tietoa viruksen käyttäytymisestä, mutta tilanne Lombardiassa oli lähes katastrofaalinen. Sama oli tilanne Espanjassa, Ranskassa jne. Ei niillä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin yrittää vähintään hillitä pandemian leviämistä maassaan asettamalla rajoituksia.

Suomi täällä Euroopan perällä sai hieman aikaa seurata tilannetta. Valitettavasti Suomen hallitus THL:n johdolla heräsi uhkaan turhan myöhään. Kun hallitus alkoi lopulta toimia maaliskuun alussa, on jälkiviisautta parhaimmillaan syyttää sitä ylireagoinnista. Siinä vaiheessa ja sen aikaisen tiedon vallitessa vastuullisen hallituksen oli lähes pakko toimia kuten se toimi täysin pelättävissä olevien riskien torjumiseksi.

Koska Lillrank tarkastelee epidemian vastaisia toimia kokonaisuutena, hänen esittämä vaihtoehto jää epäselväksi. Onko hän sitä mieltä, että kaikki asetetut suositukset ja rajoitukset olivat ylireagointia? Jos ei, mitkä rajoitukset nimenomaan olivat sellaisia ja millä perustein toiset olivat ja toiset eivät?

Jotkut maat kuten Iso-Britannia  Boris Johnsonin johdolla, Yhdysvallat Donald Trumpin johdolla, Venäjä Vladimirin Putinin johdolla ja Ruotsi Anders Tegnellin johdolla ovat koettaneet olla ylireagoimatta, mutta ainoastaan Ruotsi on onnistunut urhoollisesti pitämään linjansa.

Niinpä Ruotsin ja Suomen vertailu tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vertailla, että onko Lillrank oikeassa ylireagointi- ja hintalappuväitteissään. Suomihan on ainakin tässä epidemian ensimmäisessä vaiheessa lähellä epidemian tukahduttamista niin, että kaikki uudet tartunnat kyetään jäljittämään ja tartuntaketjut tukahduttamaan.  Suomessa on nyt rapiat 200 kuollutta ja Ruotsissa noin 3000 enemmän.  Saa nähdä, että mikä on tilanne, kun pandemia on lopulta ohi.

Valmistautumattomuuden lisäksi Suomen voidaan aiheellisesti syyttää ketteryyden puutteesta. Kuten sanottua, hallitus oli hidas reagoimaan pandemian uhkaan. Se on ollut vielä hitaampi purkamaan asetettuja rajoituksia. Kun alkoi käydä ilmeiseksi, ettei terveydenhoidon kapasiteetti ole ylittymässä, kyselin US-puheenvuorossani jo kuukausi sitten, että ”Voisiko koronarajoitusten purku tapahtua eri tahtiin Suomen eri osissa?”. Näin, koska suuressa osassa Suomea tartuntoja oli ja edelleen on lukumääräisesti hyvin vähän niin, että tartuntariski on lähes olematon. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa on ollut todennäköisempää törmätä susihukkaan kuin koronavirustartunnan saaneeseen.

Suomen hallitus ei kuitenkaan ole tehnyt mitään tässä suhteessa, vaikka  ”Perustuslakivaliokunta edellytti, että ravintola- ja kahvila-alojen sulkua tarkasteltaisiin myös alueellisesti ja ajallisesti erikseen”. Ravintolat ja kuppilat ovat olleet  tiukasti kiinni kautta maan, vaikka osassa maata ne olisi voitu tietyin rajoituksin aukaista ainakin kuukausi sitten.  En osaa sana, että kuinka paljon tämä piittaamattomuus perustuslakivaliokunnan tahdosta on maksanut Suomen yhteiskunnalle. Mutta hyvinkin kymmeniä miljoonia euroja ellei enemmän. Rahaa se on sekin, mutta ilmeisesti ei hallituksen miljardimittakaavassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu