Pride-kylvyssä Helsingissä

Vierailin vaimoni kanssa Helsingissä juhannuksen aikaan. Jouduimme Pride-kylpyyn. Pride-lippuja liehui kaikkialla, jopa julkisten rakennusten kuten Helsingin kaupungintalon lipputangoissa. Vielä silloin ei kuitenkaan presidentinlinnan pihalla, mutta Pride-kulkuepäivänä kuulema sielläkin. Tasavallan presidentin kanslia kertoo kunnioittavansa sillä tavoin ”yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuutta”.

Millä keinolla ja valtuuksilla Pride-yhteisö on saanut oikeuden edustaa yhdevertaisuutta ja tasa-arvoa itselleen niin, että jopa presidentinlinna liputtaa sille? Pride-yhteisö on historiallisesti ja tosiasiallisesti sukupuolivähemmistöjä ja niiden ideologiaa  edustava liike. Onhan Suomessa muitakin geeniloton tuottamia vähemmistöjä kuten esimerkiksi ylipitkät ihmiset, lyhytkasvuiset ihmiset, autistiset ihmiset, ADHD-ihmiset ja niin edelleen, jotka joutuvat kärsimään perimistään ominaisuuksista. Miksei heitä muisteta eikä heille liputeta edes yhtenä päivänä vuodessa, saati kokonaista kuukautta? Millaista tasa-arvoa tämä on?

Jos puhutaan tasa-arvosta Suomessa, kyllä ainakin mahdollisuuksien tasa-arvosta saamme kiittää työväenliikettä. Tosin työväenliike näyttää testamentaneen  tämän perinnön Pride-liikkeelle. Sen seurauksena Setan mukaan ”Suomessa tasa-arvolla viitataan erityisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon”. Näin käsitteet muuttuvat ja työväenliike sen mukana.

Seta ry on tehnyt aivan asiallista työtä seksuaalivähemmistöjen aseman ajamisessa. Homous ei ole sairaus vaan poikkeavuus, eikä se eheytyshoidoilla poistu. Niinpä tutkijat vieläkin pohtivat, että mikä selittää miesten homoseksuaalisuuden  säilymisen evoluutioketjussa. Ei liene yllätys kenellekään, että heteromiesten säilyminen evoluutiossa ei ole tieteelle pulmallinen kysymys.

En kuitenkaan ole ollenkaan varma, että seksuaalivähemmistöjen asema on ollut niin huono kuin väitetään. Asuin 1960-luvulla Pellossa, lestadiolaisliikkeeen ydinalueilla. Siihen aikaan siellä eli tunnetusti homoseksuaalinen mies, 1910-luvun lopulla syntynyt sotaveteraani. Hän oli varsin arvostettu henkilö kyläyhteisössä. En tiedä, että kuinka vaikeaa hänen oli ollut nuorena hyväksyä sukupuoli-identiteettinsä. En kuitenkaan usko, että mikään laki juuri auttaa siinä, sillä erityisesti nuoret ihmiset yleensä haluasivat olla kuten muut, eivätkä mitään poikkeavuuksia.

Tietysti yhdevertaisuuden ja tasa-arvon ajamisen omiminen on taktisesti järkevä veto Pride-liikkeltä. Sen avulla se saa kaikupohjaa ja voimaa ajaa seksuaalivähemmistöjen agendaa. Mutta kyllä se ajaa ja tukee aivan ääliömäisiäkin tai hyvin kyseenalaisia uudistuksia ja ideoita kuten sukupuoli-identiteetin ensisijaisuus biologiseen sukupuoleen verrattuna niin, että oikeudellinen sukupuoli on vain ilmoitusasia. Tasavertainen adoptio-oikeus koskien myös miespareja on myös hyvin ongelmallinen uudistus. Kuinka moni ihminen haluaisi, että hänet olisi kasvatettu miespariperheessä ilman äitiä?  Kolmas esimerkki on vaatimus, että  vielä murrosikäisille (esim. 15 vuotiaille) voitaisiin antaa lääketieteellisiä sukupuolenkorjaushoitoja. Suomessakin on ihmisiä, jotka täysi-ikäisinä ovat korjannet sukupuolensa ja siitten katuneet sitä päätyen ns. detransitioprosessiin palatakseen entiseen sukupuoleensa. Tällaisten katujien määrä olisi varmaan suurempi alaikäisinä tehtyjen korjaustoimenpiteiden tapauksessa. Valitettavasti detransitiossa kehoa ei saada  ennalleen. Detransitioon päätyneiden kohtalo on varsin ikävä, mutta siitä huolimatta Pride-liike taustavoimineen käytännössä haluaa heitä lisää.

Kun Helsinki on kaikkien suomalaisten pääkaupunki, toivosi, että tavallisen heteroparin matkustaessaan  sinne kesäkuussa ei tarvitse tuntea kuin astuisi johonkin homolalaan tai vastaavaan. Tällainen ”yhdenvertaisuuden, sukupuolten välisen tasa-arvon ja sukupuolten moninaisuuden” tuputtaminen kääntyy itseään vastaan. Ei kokemamme Pride-kylpy saanut meitä liittymään joukkoon, mieluummin päinvastoin. Liika on liikaa, tässäkin asiassa.