Sosiaalitukitalous, sosiaalitukisponsoroitu työehtoshoppailu, ja minimipalkka

Juuri päättyneen postilakon tiimellyksessä pääministeri Antti Rinne vakuutti hallituksen kitkevän tavalla tai toisella työehtoshoppailun. Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen arvio, että sitä ei ainakaan voida tehdä kieltämällä työsopimusten vaihtamisen.  Nyt kun postilakko on ohi, toivottavasti Rinne ei unohda lupaustaan. Vaikka hallitus tuskin kykenee kokonaan lopettamaan työehtoshoppailua, se voi kitkeä sen räikeimmässä muodossaan estämällä sosiaalitukisponsoroidun työehtoshoppailun.

Suomalaista työelämää on alettu rakentaa sosiaalitukien varaan. Enää periaatteena ei ole, että terveen, kokopäivätoimisen, täysin työkykyisen ihmisen pitäisi tulla toimeen palkallaan, vaan työsopimuksissa voidaan sopia niin matalista palkoista, ettei eläminen sen varassa ole kohtuudella mahdollista. Elinkeinoelämä puhuu matalapalkka-alojen yhteydessä matalan tuottavuuden töistä. Se on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska emme voi verrata vaikka siivoojien, postinkantajien tai perushoitotyötä tekevien työn tuottavuutta muihin. Niistä maksettavalla palkalla ei ole mitään tekemistä suhteellisen tuottavuuden kanssa, vaan siitä, että kuinka paljon koulutusta työ vaatii ja kuinka helposti työntekijät ovat korvattavissa.

Jos palkka ei riitä säälliseen toimeentuloon, Suomen kaltaisessa maassa valtio maksaa puuttuvan osan asumis- ja toimeentulotukien muodossa. Valitettavasti tätä automaattia on alettu sumeilematta hyväksi jopa työsopimusneuvotteluissa.

Postin työsopimusriita valaisee tilannetta. Helsingin Sanominen uutisen 12.11.2019 ”Mistä Postin lakossa on kysymys? Osapuolten näkemykset riidanaiheen palkkavaikutuksista ovat kaukana toisistaan” mukaan Teollisuusliiton jakelua koskevan sopimuksen mukaan alimmillaan palkka voi olla 1656,08 euroa kuukaudessa ja lisineen 1717,28 euroa kuukaudessa. Kun ottaa huomioon, että Helsingissä asumistuen tuloraja yhden henkilön ruokakunnan tapauksessa on 1879 euroa per kuukausi, ainakaan sen mukaan sillä ei kohtuullisesti tule toimeen Helsingissä.

Samalla tämä esimerkki osoittaa, että jopa niin vaikutusvaltainen työntekijäjärjestö kuin Teollisuusliitto on sortunut sopimaan niin matalista palkoista, ettei palkalla elä, vaan sitä on täydennettävä sosiaalituilla.

On selvää, että tällainen matalapalkkatyön systemaattinen täydentäminen sosiaalituilla johtaa kestämättömään tilanteeseen. Se osaltaan lisää sosiaalitukia, vaikkakin matalan tuottavuuden argumentoijat väittävät, että jopa alle toimeentulorajan olevat palkat lisäävät työn kysyntää, parantavat työllisyysastetta ja sitä kautta vähentävät sosiaalitukien tarvetta. Kuitenkin monien matalapalkka-aloilla työn kysynnän palkkajousto ei välttämättä ole kovin suuri. Esimerkiksi siivousta ei voida jättää pitkään tekemättä, postia jakamatta tai perushoitoa tekemättä ilman, että yhteiskunta kärsii.

Suomi onkin päätymässä epäterveeseen sosiaalitukitalouteen, jossa sosiaalituet muodostavat merkittävän parametrin palkan ja toimeentulon muodostuksessa. Matalapalkka-aloilla voidaan sopia jatkuvasti matalammista palkoista ja/tai siirtää työntekijöitä niiden piiriin, koska tiedetään, että sosiaalituet täydentävät palkan.

Tällainen sosiaalitukitalous tuskin on kenenkään etu pidemmällä aikavälillä. Siinä osa matalapalkkaisten toimeentulosta siirretään byrokratian hoidettavaksi, jossa osa palkansaajilta, kuluttajilta ja yrittäjiltä kerätyistä verotuloista maksetaan palkkaa täydentävinä sosiaalitukina.  Koska matalapalkka-alat pääosin toimivat kotimarkkinoilla, olisi enemmän aiheuttamisperiaatteen mukaista ja koko yhteiskunnan kannalta tehokkaampaa maksaa heille elämiseen riittävää palkkaa kierrättämättä sitä byrokratian kautta. Sosiaalitukitalous myös hidastaa työn tuottavuuden parantamista.  Jos kyse on tarpeellisesta työstä, jota ei voida jättää tekemättä, korkeammat palkat kannustaisivat etsimään tehokkaampia keinoja suorittaa työ. Mutta ennen kaikkea sosiaalitukitalous murentaa yhteiskuntamoraalia, kun huomattava osa sekä työntekijöistä että työnantajista koettaa kaikin tavoin hyödyntää sosiaalitukien luomia mahdollisuuksia.

On vaikea nähdä muuta järkevää ratkaisua tähän kehitykseen kuin että Suomeen säädetään vuosittain päivitettävä minimipalkka. Minimipalkan pitäisi olla sellainen, että sillä ihminen tulee kohtuullisesti toimeen. Konkreettisemmin se voisi olla asumistuissa käytettävä toimeentuloraja yhden henkilön talouksissa eli Helsingissä 1879 euroa kuukaudessa tänä vuonna. Se ei kokonaan estäisi työehtoshoppailua, mutta rajoittaisi sitä ja erityisesti estäisi sosiaalitukisponsoroidun työehtoshoppailun.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu